keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vatsalaukun tähystys a.k.a Gastroskopia

HUH! Nyt se on ohi.
Vatsalaukun tähystyksestä selvitty! 💪
Kamala tutkimus mutta nyt se on onneksi ohi, eikä uutta tutkimusta tarvitse enää tehdä.

Pahin vaihe oli ehdottomasti sen letkun päässä olevan kameramötin nieleminen. Kurkku vieläki kovin kipeä siitä, tuntuu kuin se olisi raapinut jotenkin nielun rikki. Muutaman kerran yökkäsin mutta sehän nyt kuuluukin asiaan. Olin yli 12 tuntia syömättä ihan varmuuden vuoksi, ettei vaan olisi mitään mitä oksentaa. Ensin sain juotavaksi sellaista jotakin ilmaa poistavaa litkua ja sen jälkeen kurkkuun suihkutettiin puuduteainetta ja ei muuta kuin vasemmalle kyljelle makaamaan, suukapula paikoilleen ja letkua nielemään.
Tutkimus kesti varmaan 5min jos sitäkään... Olin siis aivan yllättynyt kuinka yhtäkkiä kaikki vain tapahtui ja kuinka pian se oli ohi! Koepaloja ottivat 3kpl, ei tuntunut missään. Kaikenkaikkiaan pakko kyllä sanoa, ettei se toimenpide nyt niin paha ollut mitä olin kuvitellut. Inhottava kyllä mutta sen kestää.

Varsinaiset tulokset saan vasta myöhemmin mutta näin alustavasti kirurgin mukaan vatsalaukkuni pohjaosa oli tulehtunut ja ilmeisesti sairastan kroonista vatsatulehdusta. Lisäksi ruokatorven alaosan sulkijalihas todettiin hyvin löysäksi jonka vuoksi vatsahapot pääsevät nousemaan ruokatorveen asti ja siitä tämä närästyskin osittain johtuu. Myös sappinestettä pääsee jostain syystä valumaan vatsaonteloon joka sekin ärsyttää mahaa ja aiheuttaa närästystä. Palleatyräkin sieltä löytyi... Nyt kun tätä "vikalistaa" tässä kirjaan niin tekisi mieli sanoa että mullahan on kaikki ihan viturallaan tuolla! 😳

Jostain syystä se kirurgi ei ollut kuitenkaan yhtään huolestuneen oloinen mistään. Nyt jatketaan vain vielä edelleen seuraavat 6kk närästyslääkkeellä, joka muuten vaihdettiin uuteen kun olen alkanut somacista saamaan aika kovia rytmihäiriöitä niin sain tilalle nyt Zolttia. Lääkäri meinasi vaan että odotellaan rauhassa ja katsotaan auttaako tää laihtuminen närästysoireisiin ja jos ei, niin sitten pitäisi harkita ohitusleikkausta. Jäi kyllä vähän outo fiilis, noin paljon vikoja mut niille ei tehdä mitään? 😨

Noh, kunhan saan kirjeitse vielä tarkemmat tiedot tästä tänpäiväisestä niin ehkä siinä lukis sitten paremmin, että mitäs tässä nyt oikein aijotaan tehdä... vai tehdäänkö mitään.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti