maanantai 13. marraskuuta 2017

12 viikkoa leikkauksesta

Painoa pudonnut -10,3kg. Olen enää reilu 8kg päässä kaksinumeroisesta luvusta!!!! 😍

Kuukauden kestäneen jumin jälkeen paino lähti taas laskuun. Olen lisännyt hieman liikuntaa jolla voisin vähän boostata aineenvaihduntaa, tavoitteenani on kuntopyöräillä kahdesti viikossa tunnin ajan. En ole koskaan ollut mikään liikuja-tyyppi mutta jostainhan se pitää aloittaa. Töissä tulee kyllä kävelyä paljon mutta olen todennut ettei se enää vaan riitä painon putoamiseksi, kroppani tarvitsee myös hikiliikuntaa. Silloin tällöin käyn mieheni kanssa myös sauvakävelyllä. Ostin loppukesästä uudet sauvat joissa on 6kg jousivastus, tehostaa kyllä todella hyvin kävelyä! 

Närästys vaivaa on edelleen. Kahvia en ole juonut 4 viikkoon, se on ainakin yksi niistä jotka aiheuttaa mielettömän närästyksen. Silti sitä tekee jatkuvasti kauheasti mieli ja välillä ollut ihan hilkulla etten olisi kupillista juonut mutta toistaiseksi olen pystynyt pidättäytymään. Korvaan kahvini erilaisilla vitamiinivesillä joita on nyt markkinoilla hirveät määrät erilaisia, jotkut niistä sisältävät myös kofeiinia.

Muuten olo on ollut hyvä. Mitä nyt ajoittain masentaa kovastikkin mutta sekin saattaa johtua vain näistä toinen toistaan harmaammista päivistä ja raskaista, pitkistä yövuoroputkista, väsymyksestä ja vapaa-ajan puutteesta. Kuukautiset taas reilu viikon myöhässä, että jotenkin sekaisin tuo hormonitoimintakin tuntuu olevan. 

Tän kuun lopussa olis taas verikokeet, joista katsotaan ettei ole kehittynyt mitään puutostiloja leikkauksen myötä. En muista läheskään päivittäin syödä edes noita määrättyjä vitamiini tai kalsium tabletteja... Sitten on ravitsemusterapeutin ensimmäinen kontrolli, siis ensi kuussa vasta! Samalla on myös fysioterapeutin kontrolliaika, en kyllä tiedä miksi... kai se neuvoo liikunnasta jotakin..

Mutta eipä tässä sen ihmeempiä, ihanaa kun on joulu tulossa! Olen uppoutunut lempi harrastukseni pariin sillä jouluksi voi leipoa vaikka mitä! 😁

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti