Viisi viikkoa leikkauksesta. Vaikka vastoinkäymisiä on ollut enemmän kuin tarpeeksi, niistä on silti selvitty. Elämä alkaa vihdoin näyttää taas valoisamman puolensa. Kipuja ei juurikaan enää ole ja vieroitusoireetkin on kurissa kun pikkuhiljaa tramalista vierottaudun.
Palasin töihin maanantaina. Olin niin onnellinen, että viimeinkin kaiken tämän myllerryksen jälkeen alkaa arki! Se ihana harmaa ja tasainen arki, voi kuinka sitä olenkin kaivannut!
Töihinpaluu tuntui mukavalta, mutta se, mikä minua sielä odotti.. tuntui vähemmän mukavalta. Olin kertonut leikkauksestani työpaikallani ehkä noin viidelle ihmiselle, niille, joihin kuvittelin pystyväni luottamaan. Ihmettelin ekan päivän jälkeen, kun eräs vieraampi gollega, jolle en ole leikkuusta edes maininnut, tuli utelemaan vointiani operaatioon liittyen. Hyvin pian minulle selvisikin, että siis aivan koko laitos tiesi siitä!! Siivoojista, opiskelijoista ja aivan tuiki tuntemattomista lähtien, työpaikallani tiedettiin, että olin käynyt lihavuusleikkauksessa. Siitä puhuttiin minun läsnäollessani isolla porukalla sellaisten kuullen, jotka eivät vielä tienneet. Nöyryyttävää.. Nyt JOKAINEN haluaa kuulla ja tietää miten se meni ja kuinka olen toipunut, kyselevät vointiani ym.
Tämä oli aivan valtava järkytys! En ole pystynyt kertomaan leikkauksesta monelle perheenjäsenellenikään, koska koen niin voimakasta häpeää asiasta. Pelkään joutuvani naurunalaiseksi, minua ahdistaa mitä muut ajattelevat asiasta... Monilla on ennakkoluuloja ja täysin vääriä käsityksiä lihavuusleikkauksesta. Jotkut ajattelevat sen olevan ns. "oikotie" onneen ja laihtumiseen, jotkut ajattelevat leikkauksen olevan ikäänkuin taikatemppu jonka jälkeen en enää koskaan lihoa... niinkuin työkaverinikin luulivat kunnes korjasin heidän käsityksensä. Ihmiset ovat NIIN tietämättömiä ja suht monilla tuntuu aina olevan se "joku tuttu" joka käynyt lihavuusleikkauksessa, laihtunut hirveesti ja lihonut vähintääkin samoihin mittoihin takaisin. Lihavuusleikkauksien maine on kärsinyt juuri näiden tarinoiden vuoksi melkoisesti.
Pakko kyllä sanoa, että olen TODELLA pettynyt ja tyrmistynyt... Ne ihmiset joihin silloin uskalsin luottaa tässä asiassa, pettivät minut täysin. Nyt työpaikallani kytätään joka ikinen leivänmurunenkin jonka syön ja kysellään mitä muuta olen syönyt päivän aikana ja mitä minulla on levitteenä kaurakorppuni päällä ym. Pienen masuni vuoksi joudun syömään useammin varmaan kuin moni muu söisi ja se herättää huomiota.. olen yrittänyt syödä piilossa, salaa muilta.. Tuntuu kamalalta olla lihava, ja syödä jatkuvasti.. Tiedostanhan minä sen toki itse että syötävä on, mutta muut varmaan miettii, että miten voin laihtua kun syön kokoajan. He eivät käsitä sitä miten pieniä määrät ovat. Lisäksi minua tuijotetaan enemmän päästä varpaisiin, että olenko laihtunut. Siis todella ahdistavaa..
Eihän ihmiset varmaankaan kauaa jaksa syömisiäni tarkkailla, onneksi, mutta aina on ne tietyt, jotka jaksaa. Valitettavasti. Minunkin työpaikallani sellaisia muutamia on. Tiedän, että pitäisi olla välittämättä toisten mielipiteistä ja ajatuksista, tiedän että ainoastaan minä itse tiedän parhaiten miten asiat on, muilla ei ole mitään merkitystä. Siitä huolimatta tuota ajatusta on niin kovin vaikea mahduttaa aina päähänsä. Koen silti, että minun luottamukseni on petetty ihan pahimman mahdollisen kerran. En ole vielä kerennyt käsittelemään edes omia ajatuksiani leikkaukseen liittyen niin nyt saan olla kokoajan kertomassa jotain jollekkin.. En todellakaan olisi koskaan halunnut tehdä tästä tällaista numeroa.. ja näin pienessä, juoruilevassa kylässä tietää pian varmasti ihan kaikki.. Itkettää, turhauttaa, raivostuttaa, hävettää... ja vituttaa.. miksi menin koskaan luottamaan kehenkään työpaikallani!
Olisin toivonut, että saisin itse kertoa sitten kun olen siihen valmis ja selvitellyt ensin ajatuksia itseni kanssa. Mutta tää meni nyt näin.
Olihan töihinpaluussa edes se hyvä puoli, että liikunnan vuoksi paino tipahti yhtäkkiä reilu 3kg!! 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti