Mielen harmautta

Onkohan minuun iskenyt perinteinen syysmasennus vai johtuuko tämä alakuloisuus leikkauksen tuomista muutoksista? En tiedä, mutta jo toista viikkoa mieli ollut maassa. Mikään ei kiinnosta, ei tuota iloa, ei nautintoa.. ei yhtään mitään. Mieli on niin harmaa. Haluan olla vaan yksin. En tiedä onko kenties hormonitoimintani niin sekaisin laihtumisen ja leikkauksen myötä, että sekin vaikuttaa tähän kaikkeen...?

Viimeiset viisi päivää on mennyt hyvin närästyksen suhteen, olo on ollut oikeastaan aika normaali. Nyt sitten näköjään taas huonompi päivä vuorostaan. Rintalastan alla tuntuu taas melko voimakasta pistoa silloin tällöin, vatsa ollut sekaisin ja kipeä. Sekin vetää mielen alakuloiseksi kun olo on jatkuvasti niin kovin vaihteleva.

Huomaan myös stressaavani painosta. Jumitettu on nyt jo kolmatta viikkoa eikä liikunnallakaan mitään vaikutusta. Vaikka aijemmassa postauksessani sanoinkin olevani tyytyväinen hitaaseen painon laskuun niin olisi se nyt silti kiva nähdä edes JOTAIN tulosta kolmen viikon aikana. Pääsenköhän koskaan kaksinumeroisiin lukuihin edes. Itse olisin tyytyväinen jos painaisin 80kg. Olisinhan silloinkin vielä lievästi ylipainoinen mutta se riittäisi minulle. 

Jaahas, kai se on töihin taas tästä lähdettävä. Oli vain pakottava tarve tulla hetkeksi purkaa ajatuksia tänne.. 

Muutoksia

Lueskelin aikaisempia tekstejäni ja huomasin kuinka vaihteleva oloni on ollut leikkuun jälkeen. On tullut erilaisia oireita ja tuntemuksia, sitten ne on helpottaneet/loppuneet ja tullut uusia taas tilalle.

Nyttenkin, se närästys josta viime postauksessani kerroin on helpottanut aika paljon kun jätin kahvin pois. Olo on ollut oikeastaan ihan hyvä nyt sen asian tiimoilta, käytänhän toki vielä somacia mutta nyt se yksi tabletti on riittänyt. Tästä huolimatta tunnen ajoittain tuossa rintalastan alla keskellä suht kovaa pistelyä ja kipu ei näköjään riipu siitä olenko syönyt vai en. Välillä voi olla päivä tai parikin ettei kipua tunnu, toisina päivinä taas sitä on enempi. En oikein tiedä mitä se on, toivottavasti menisi ohi niinkuin nuo kaikki muutkin aikasemmat vaivat ja tuntemukset.

Painoa on nyt 9 viikon aikana lähtenyt noin 9,5kg. Missään muussa en sitä huomaa kuin vaatteissa ja tuntuu että nekin huijaa. Ei vain millään tahdo uskoa, että entinen 54-56 koko on vaihtunut 46-48 kokoon! En edes muista sitä aikaa kun vaatekokoni alkoi nelosella. Jotenkin olen kokoajan ihan varma että kyseinen koko olisi mahtunut päälleni jo aijemminkin, en vain ole kokeillut tai että tietyt vaatemerkit on suunniteltu isommille joten en oikeasti ole laihtunut... Jokin minussa silti hyvin hiljaisesti muistuttaa, että koon 46 paita ei olisi päälleni mahtunut vielä muutama kuukausi sitten ja tiedän sisimmissäni sen olevan totta. Miten sitä onkaan niin hiton vaikeaa uskoa?!?!?

Tänäänkin.
Löysin kaupasta kivan paidan ja päätin lähteä sovittamaan sitä. Ajattelin "repästä" ja kokeilla sitten vaikka vaan itseni kiusaksi kokoa 48, olin varma ettei se mahtuisi, joten otin mukaan myös koon 50 vaikka sekin tuntui ihan liian pieneltä. Sovitin ensin kokoa 48 ja se oli minulle selvästi liian iso! En ollut uskoa silmiäni. Hain astetta pienemmän, koon 46 paidan. Se oli sopiva vaikkakin hieman reilu sekin! Se oli todella mykistävä hetki. Vieläkään en pysty uskomaan. Olen ihan satavarma että sen paidan mitoitus on vaan normaalia reilumpi...
Samoin viime viikonloppuna, kun käytiin intersportissa. En ole siis vuosikausiin ostanut sieltä muuta kuin kenkiä, koska mikään vaate ei ole mahtunut päälleni. Kappas vaan kun viime reissulta lähti mukaan koon 48 toppahousut..... Siis toppahousut, joita olen oikeasti metsästänyt jo monia vuosia löytämättä yhtä ainuttakaan sopivaa edes nettikaupoista...
Huhhuh, kyllä ihan sanattomaksi
vetää...😳

8 Viikkoa

Painoa pudonnut nyt leikkausaamusta 8,5kg.

Hitaasti mutta varmasti 👍

Oikeastaan se on vain hyvä, että paino putoaa näin hitaasti. Ei vain siksi, että se on terveellisempää keholle vaan myös, koska psyyke pysyy paremmin mukana projektissa. Pystyy sopeutumaan paremmin henkisesti kehon ja ulkonäön muutoksiin. 

Ruokaa ei erityisesti tee mieli, sehän oli toki yksi leikkauksen tarkoituksistakin. Operaation aikana poistetaan myös suurin osa vatsalaukun seinämässä olevista nälkähormoneista, jotka aiheuttavat ruokahalua ja mielitekoja. Joten on ihan järkeenkäypää ettei ruokaa tee mieli. Tunnen vatsassani vain tyhjyyden tunteen aina välillä, kelloa kytäten tiedän milloin olisi hyvä taas syödä jotakin. Nälkätuntemusta vain on vaikea erottaa närästyksestä enkä oikein edes tiedä, tunnenko nälkää vai närästystä...
Syön edelleen 40mg:sta Somacia mutta ajoittain joudun turvautumaan jopa 80mg:een eikä aina tunnu helpottavan sekään. Tunnen kuinka vatsahapot porisee mahassa kuin kiehuva vesikattila ja rintalastan alla tuntuu välillä kovaa pistävää kipua. Syömisen jälkeen kipu yltyy ja olo on tosi tukala. Ruokasoodalla olen toistaiseksi saanut vatsan hieman rauhoitettua.
Ajattelin kokeeksi jättää kahvin pois jos syy närästykseen löytyisikin siitä ja tuntuu että olo on helpottunut parin päivän kahvittomuuden jälkeen
huomattavasti! 👍
Surullista vain, että suurena kahvin ystävänä se juoma taitaa tästä lähtien olla kiellettyjen listalla... 😔

Oireita aiheuttavia ruokia on esimerkiksi pasta, mutta riisi taas sopii ihan ok. Tulen todella täyteen ihan pienestäkin määrästä spagettia tai makaronia, lisäksi se tuntuu aiheuttavan jonkinlaista pientä dumping ilmiötäkin. Kummallista kyllä, ennen leikkausta en syönyt paljoa punaista lihaa, se tuntui jotenkin etovan, mutta nyt leikkuun jälkeen sitä tekee ajoittain mieli ja maistuu todella hyvältä. Ennen leikkausta join paljon maitoa ja käytin maitotuotteita runsaasti. Nyt leikkauksen jälkeen kaikki maitotuotteet paitsi juusto, maistuvat kamalalta jättäen suuhun hirveän maun. Ihan pakosta pitää yrittää juoda päivittäin vaikka edes vähän valion plus maitokaakaota, josta saisi kalsiumia ja proteiinia. Ajatella, ennen join kyseistä maitokaakaota litra tolkulla... Kananmunaa en ole hetkeen kokeillut, mutta sekin aiheutti aikaisemmin epämiellyttävän olon ja jonkinlaista kipuakin. Hiilihapolliset juomat tuntuvat epämiellyttäviltä mahassa mutta kyllä tuota sokeritonta energiajuomaa esimerkiksi pystyy vähän juomaan sillon tällön kunhan ensin ravistelee happoja pois. Viiniäkin on maisteltu, se tuntui käyvän päähän aika herkästi vaikken juonut kuin pienen tipan. 
Jonkin verran on makumuutoksia ruokien ja juomien suhteen tullut, mutta eniten harmittaa silti tuo kahvi.. 😕

Leikkaus tuo mukanaan kyllä kaikennäköistä. Se on suuri elämänmuutos johon liittyy paljon fyysisiä ja psyykkisiä juttuja, luopumista vanhoista tavoista ja uusien opettelua. Ei mikään helpoin tie todellakaan mutta uskon, että tähänkin pystyy kyllä sopeutumaan ajan kanssa.

Reilu 6 viikkoa leikkauksesta

Elämäni muuttuu, minä muutun. Niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. 

Elämäni on ollut toista kuukautta yhtä vastoinkäymistä. Leikkauksen jälkeinen elämä ei todellakaan ole ollut niin helppoa mitä ehkä monella muulla on ollut.

Koin hyvin voimakasta pahoinvointia heti leikkuun jälkeen, kärsin epätavallisen pitkään todella kovista leikkauskivuista ja sain järkyttävät vieroitusoireet tramalista niin, että meinas huonosti käydä. Lisäksi tämä kaikki on ollut ÄÄRETTÖMÄN raskasta henkisesti... ja pakko myöntää, että se on syönyt voimia aikalailla ihan kaikelta. En ole saanut edes nukuttua pitkiin aikoihin kunnollisia yöunia kun niin huolettaa ja pelottaa moni asia tässä 

"uudessa elämässäni". 

Ajoittain olen pettynyt itseeni, miksi menin sotkemaan elämäni leikkauksella, oliko tämä nyt oikeasti se mitä todella halusin? Olisinko ollut kuitenkin  onnellisempi ilman leikkausta? Olisinko pystynyt laihduttamaan sittenkin omin avuin? Välillä taas koen iloa ja onnea, että saan viimeinkin elämäni raiteilleen ja uusia mahdollisuuksia laihtumisen myötä. Odotan innolla tuloksia kun paino laskee ja hoikistun, kun päälleni mahtuu yhä vain pienemmän vaatteet, kun voin katsoa itseäni peilistä tyytyväisenä ulkonäkööni, häpeilemättä. Tunneskaalat ovat siis hyvin ääripäitä toisistaan. Näiden ajatuksien kanssa joudun ihan päivittäin painimaan tuoden mukanaan ahdistuneisuutta, pelkoa, surua mutta myös iloa, helpotusta ja toivoa. On hyvin vaikeaa selittää mitä kaikkea pään sisällä käy läpi. Tunteita ja ajatuksia on niin paljon. Liikaa.

Ulkoisesti en ole muuttunut vielä kovinkaan paljoa, josta olen kyllä hieman pettynyt... Pian 7 viikkoa kulunut ja painoa lähtenyt vaivaiset 7kg. Paino jumittaa jatkuvasti ja saattaa pysyä samassa lukemassa pitkäänkin. Mutta tottakai tuokin määrä tuntuu jo kehossa ja huomaan, ettei kävely satu jalkoihin enää niinkuin ennen. 

Lähestulkoon kaikkea pystyn syömään paitsi kananmuna on sellainen joka tökkii ja pahasti. Se aiheuttaa myös vatsakipua jostain syystä, oli se sitten missä muodossa tahansa. Makeaa ei pysty paljoa syömään eikä sitä tee edes mieli, niinkuin ei oikeastaan mitään ruokaakaan tee mieli. Sitä vain syö jotakin kun on pakko. Toisaaltahan tämä tilanne on ihanteellinen siinä mielessä, ettei ruoka tai ruoanhimo hallitse minua enää. Pystyn nyt oikeasti vaikuttamaan itse siihen mitä syön ja minkä verran. Se sellainen "kahle" ruokaan on katkennut ja olen vapaa houkutuksista ja mieliteoista. Se tuntuu kyllä kieltämättä todella hyvältä. Jonkin verran on tullut myös makumuutoksia. Kaikki entiset ruoat eivät maistu enää samalta, ei yhtä hyviltä kuin ennen. Janoa tunnen tuskin lainkaan. Jos jotakin oikein suolaista syö niin saattaa tuntua hieman janoa mutta ei muuten. Siksi minä kuljenkin aina vesipullo mukana, että muistaisin juoda. Nesteet meneekin itseasiassa hyvin alas, paitsi hiilihapolliset juomat ja alkoholi. Ne aiheuttavat ikävää kivistyksen tunnetta... 

Syömisten kanssa minulla vaan tuppaa edelleen olemaan ongelmana se nopeus. En vain millään tahdo oppia hitaasti syömään vaan tulee entiseen tahtiin vedeltyä ruokaa naamariin. Siitähän seuraa tietysti ilmakuplien puristuksiin jääminen, pulauttelua, kipua ja epämiellyttävää oloa vatsassa hetken aikaa. 

Ruoansulatus on hidastunut kamalasti ja vatsa toimii enää vain noin joka toinen päivä, kun ennen sain istua vessassa jopa 2-3 kertaa päivässä. Liian rasvaiset tai makeat ruoat tekevät helposti ripulin, joten niitä tulee välteltyä... myös siksi, että tekevät helposti niin äklön olon.

Aamuisin on nykyään vaikea saada mitään alas. Vaikka olen aina tottunut syömään aamupalaa niin enää se ei oikein tunnu onnistuvan. Saatan tuntea pahoinvointia ja minua etoo ajatuskin ruoasta. Vasta tuntien kuluttua voin harkita laittavani jotain suuhuni.

Olen pikkuhiljaa oppinut hahmottamaan silmällä miten paljon pystyn syömään ja osaan ottaa sen mukaisesti ruokaa lautaselle. En ole ekojen leikkauksen jälkeisten viikkojen jälkeen enää punninnut tai mitannut ruokamääriäni vaan syön sen minkä pystyn. Mitä vähemmän stressaan syömisistäni, sen parempi. Minusta tärkeintä on elää elämää niinkuin ennenkin, ruokailuhommat tulee siinä vierellä. Kyllä se pikkumasu ilmoittaa kun on syöty tarpeeksi. Näin sen mielestäni kuuluukin olla. 

Tässäpä näitä kuulumisia taas oli. Nyt kun olen pikkuhiljaa tramaleista vieroittautunut niin voisin jopa uskaltaa toivoa
parempia aikoja voinnilleni.👍