Ensimmäinen viikko leikkauksen jälkeen

Kotiin lähdettyäni minulla oli kipuja vielä todella paljon mutta olin sitkeästi päättänyt vaan pärjätä niiden kanssa. Olin sairaalassa hyvin ahdistunut ja halusin sieltä vain pois niin pian kuin mahdollista. Pääasia, että juomat pysyivät sisällä, eikä pahoinvointia kovin paljoa enää ollut.

Ensimmäinen yö kotona meni aika huonosti. Heräsin klo. 3 taas karmivaan pahoinvointiin, olin varma että oksentelu alkaa jälleen. Join rauhallisesti vettä ja hieman mehukeittoa, kun olo vähän rauhoittui painuin takaisin nukkumaan. 

Ekat yöt kotona olivat todella vaikeita, uni ei meinannut tulla tai sitten heräilin jatkuvasti enkä tahtonut saada enää nukutuksi. Lisäksi kivut häiritsivät öitä aika paljon. Kyljellään nukkumisesta ei tule vieläkään mitään vaikka leikkauksesta onkin jo hieman reilu viikko. Oikeanpuolimmainen isoin leikkaushaava on edelleen todella kipeä, saa ihan tosissaan varoa tiettyjä liikkeitä kun sattuu niin kovasti. Soitin jo huolissani vatsatautien polille ja varmistin ettei kivut johdu mistään vakavammasta mutta sanoivat "kudoskireyden" olevan ihan normaalia ja että kipua saattaa tuntua vielä muutamia viikkojakin. Kunhan leikkaushaavat ei eritä/punoita tms. niin kaikki on hyvin. 

Ensimmäinen viikko minimasun kanssa on sujunut haavakivusta huolimatta todella upeasti. Mehukeitot, proteiinipirtelöt, puurot, mehut ja keitot alkavat vaan kyllästyttää jo todella kovasti. Nestemäisellä ruokavaliolla tulisi olla vielä viikko mutta monesti olen kuullut sanottavan, että sairaalan ohjeita pitäisi jokaisen itse soveltaa itselleen sopiviksi. Minun kroppani ainakin tuntuu himoitsevan jo niin paljon muutakin kuin pilliruokaa, joten olenkin nyt todella varovaisesti jo kokeillut pienesti muitakin ruokia, kuten pehmeää munakokkelia, kalakeittoa (jota en enää soseuttanut), kanakastiketta ja riisiä..ja on sitä maisteltu eilen jo fasupalaakin kun sattui kahvivieraita meillä käymään! 😁

Esimerkiksi tuon munakokkelin kohdalla jouduin luovuttamaan. Ekojen teelusikallisten jälkeen alkoi maha kurnuttamaan ja vääntämään sen verran ilkeästi, että päätin jättää tällä kertaa syömättä. Pitää kokeilla vaikka myöhemmin sitten ihan keitettyä kananmunaa kuinka sen kanssa käy.

Kyllä tässä on tosi paljon uuden opettelua ja oppimista! Nyt sen vasta pikkuhiljaa alkaa käsittämäänkin millainen työ tän ruokavalion suhteen on kun miettii, että joutuu käymään ihan kaiken uudestaan läpi, mikä sopii ja mikä ei. 

Ruokailuajat ja etenkin päivän rytmittäminen niiden mukaan tuntuu vaikeilta. Tietysti kun oikein koskaan ole niihin tottunutkaan entisessä "elämässäni". Silloin söin miten tykkäsin ja välillä ruokailuajat venyivät mahdottoman pitkiksi, jolloin nälkä oli aivan hillitön sitten illalla/yöllä. Nyt pitäisi syödä 2-3 tunnin välein, ettei tulisi huono olo.
Myöskään ruoan hidas nauttiminen ei ole kovin helppoa. Tulee todella herkästi syötyä liian nopeeseen tahtiin jolloin maha alkaa vääntämään ja kurisemaan. Desin annos lautasellani kerkeää myös jäähtymään nopeasti ja annosta saa olla jatkuvasti lämmittämässä. Turhauttavaa juosta kokoajan ruokapöydän ja mikron väliä. 

Nälkää tai janoa en ole tuntenut vaikka kalorimääräni päivän aikana onkin 500-600kcal, mutta silti kaikkia ruokia ja herkkuja tekee ajoittain mieli ihan hirveesti. Makuaistikin on kai jotenkin herkistynyt. Ennen tykkäsin juoda kevytmaitoa, nyt sen rasvaisuus suorastaan saa minut kukomaan.. Ennen tykkäsin banaanijugurtista ja pystyin sen kyllä syömään ongelmitta, nyt sen makeus ällöttää niin että ei tee mieli. Samoin kävi eilisten fasupalojenkin kanssa, liika makeus tekee etovan olon. Ennen en tykännyt mistään sokerittomista keinomakeutetuista tuotteista, nyt juuri ne maistuvat ihanan raikkailta ja kevyiltä.

Vaikka olenkin leikkauksen vuoksi kärsinyt hirveesti kivuista, en vaihtaisi tätä silti koskaan mihinkään. Tämä on minun uusi mahdollisuuteni elää onnellisempaa ja terveellisempää elämää ja otan tästä mahdollisuudesta kaiken irti! 🙂

Sleeve-leikkaus

Tiistai 22.8.2017 klo. 11.00

Paino leikkausaamuna 119.1kg

Saavuin sairaalaan noin puoltatuntia ennen varattua aikaa. Mieheni oli mukana kannustamassa. Siellä me kaksin odotusaulassa istuttiin, huokailtiin ja jännitettiin tulevaa suurta elämänmuutostani. Noin klo. 11 hoitaja kutsui minut vastaanotolle leikkausvalmisteluja varten: Sain ranteeseeni potilasrannekkeen, puin päälleni selästä auki olevan hihallisen leikkauspaidan, aamutakin sekä varpaista nivusiin ylettyvät tukisukat. Sitten punnittiin ja otettiin vielä verikoe. Sain esilääkityksenä VAIN jotakin vatsahapposuoja-ainetta, vaikka siinä vaiheessa olisin kaivannut enempi jo rauhoittavaa kaiken jännityksen ja pelon keskellä. Sitten leikkaava lääkäri tuli tapaamaan minua vielä ennen toimenpidettä. Leikkausvalmistelujen jälkeen siirryin takaisin odotusaulaan. Kävin pari kertaa vielä vessassa varmistaakseni että rakko on varmasti mahdollisimman tyhjä. 

Noin klo. 12.20 leikkaussalista saapui hoitaja joka kutsui minut mukaansa. Hyvästelin mieheni ja lähdin hoitajan matkaan. Jännitys oli miltein henkeä salpaavaa. 

Leikkaussalissa odotti monta eri hoitajaa. Asetuin leikkauspöydälle ja siinä samassa noin kymmenen eri ihmistä kiersi ympärilläni jokaisella oma tehtävänsä; yksi laittoi laskimopumppuja jalkoihini, toinen asetteli kanyylia, joku kiinnitti verenpainemansettia toiseen käsivarteen, kysymyksiä sateli sieltä täältä kun samaan aikaan kehooni kiinnitettiin antureita ja kaikkia mahdollisia muita työvälineitä... Pian eräs hoitaja ilmoitti laittavansa hyvin vahvan esikipulääkityksen kanyylin kautta ja varoitteli pöhnäistä oloa, sitten heti perään nukutusaine, jolloin kaikki pimeni ihan hetkessä.

Noin klo. 5 iltapäivällä havahduin kovaan puheensorinaan ympärilläni. Olin heräämössä. Pian hoitaja tuli tarkistamaan vointiani, sain kuulla että leikkaus oli mennyt suunnitelmien mukaisesti. Leikkauksen aikana pumpattu hiilidioksidikaasu painoi rintakehästä alaspäin niin kovaa, että pelkkä paikoillaan makaaminen ja hengittäminenkin oli todellista tuskaa. Pyysin lisää kipulääkettä joka hieman helpotti oloa. Pulloon käskettiin kovasti puhaltamaan heti alusta lähtien, se auttaa kipulääkkeiden ja nukutusaineiden poistumista kehosta, ehkäisee keuhkokuumetta, lieventää kaasukipua ja parantaa leikkauksesta toipumista.
Hetken kuluttua hoitaja ilmoittaa, että tunnin päästä lähdetään sitten vessaan. Olin vielä niin tokkurassa etten olisi ikinä uskonut pystyväni siihen siinä kunnossa ja niissä kivuissa, mutta niin sitä vain taisteltiin ylös sängystä.
Illalla klo. 7 aikaan minut siirrettiin osastolle jossa sain lisää kipulääkettä. Olo oli todella tokkurainen ja kipeä.

Seuraavana aamuna alkoi todella hurja pahoinvointi. Oksensin koko sen päivän eikä mitkään pahoinvointilääkkeet tai kipulääkkeet auttaneet ollenkaan, mikään ei vaan pysynyt sisällä. Vasta leikatulla vatsalla oksentaminen sattui ihan mielettömästi, tuntui kuin kaikki sisuskalut repeäisi sisälläni. Joillekkin leikkauksessa käytettävät vahvat kipulääkkeet sekä nukutusaine tekee seuraavana päivänä erityisen huonon olon.
Seuraava yö meni pitkälti valvoessa ja oksentaessa. Vatsanseutu oli niin kipeä etten pystynyt makaamaan kuin vain selälläni ja pianhan siinä asennossa alkaa paikat puutumaan. Oloni oli todella hankala ja yö tuntui kamalan pitkältä. Halusin vain kotiin.

Seuraavana aamuna klo. 5 yritin juoda ekan kerran oksentelun jälkeen. Onnekseni vesi pysyikin jo sisällä. Uusi pieni massuni kurisi kovasti jokaisesta niellystä vesitipasta ja juominen tuotti alkuun kipua, mutta olin helpottunut että pahoinvointi oli vihdoin poissa. Lääkäri tuli pian kierrolle ja sain häneltä luvan lähteä kotiin. Se oli maailman paras uutinen! 

Ene-dieetti

Neljän viikon ENE-dieetti alkoi 24.7.2017.

Paino 124,4 kg.

Tavoitteena olisi 8-9% painonpudotus vielä ennen leikkausta, jotta maksan ympäriltä palaisi rasvaa mahdollisimman paljon. Näin leikkaus on turvallisempaa ja kirurgeilla parempi näkyvyys vatsan ympärillä. Minun kohdallani se tarkoittaa siis 7-9kg pudotusta. 

Nyt tänään, hieman reilu 4 viikon eneilyni on lopussa ja huomenna olisi itse leikkaus. Tähän mennessä olen saanut pois VAAN 5,2kg.. Painonlasku on ollut todella hidasta ja hankalaa. Olen noudattanut lähes täydellisesti ene-dieetin ohjeita, liikkunut paljon ja juonut vettä mutta EI niin EI. 

Mutta enkai minä tälläiseen leikkaukseen hakeutuisikaan jos laihduttaminen olisi helppoa??

Nojoo, minun kohdallani painon putoamiseen vaikutti tietysti reilu viikko sitten olleet hääni. Olin saanut kirurgiltani kyllä luvan syödä ja herkutella tärkeänä päivänä. Sehän nosti painoa tietty heti kahdella kilolla, jotka onneksi olen saanut sulatettua pois.

Nyt jännittää kovasti huominen. Pelottaa jos kirurgi päättääkin, etten pääse leikkaukseen kun paino ei ole laskenut riittävästi.. Leikkaushan voidaan nimittäin perua vielä leikkausaamunakin, jos vaadittua painonpudotusta ei ole saavutettu. 

Toivon todella, ettei tää kaikki nyt kosahda parin kilon takia vaikka toki ymmärrän heidän perusteet mutta silti! Se olisi jo liian suuri pettymys.. 

Laskin, että olen nyt kahden vuoden aikana tähän päivään mennessä saanut yhteensä 18,5kg pois. Tämänhetkinen paino 119,2kg. 

Osastopäivä

Leikkauslähetteestä ei mennyt varmaan kuin kuukauden päivät kun tuli kutsu osastopäivälle keskussairaalaan. 

Minun lisäkseni osastopäivään osallistui kolme muuta leikkaukseen tulevaa potilasta. Aamu alkoi klo. 8 yhteispalaverilla, jossa oli kaikki me potilaat sekä kirurgi, sairaanhoitaja, fysioterapeutti, ravitsemusterapeutti sekä psykologi. He pitivät jokainen meille lyhyen "esitelmän" leikkauksesta, leikkausvaihtoehdoista, miten leikkaukset tehdään, puhuttiin ravitsemuksesta ja liikunnasta, elämää ennen ja jälkeen leikkauksen, miten leikkaus vaikuttaa psyykkeeseen ym. ym. 

Palaverin jälkeen jokaiselle potilaalle oli aikataulutettu päivää niin että kukin vuorollaan pääsee tapaamaan henkilökohtaisesti kirurgin,  ravitsemusterapeutin, sairaanhoitajan, ym.
Kirurgin kanssa mm. pohditaan leikkausvaihtoehtoja ja sovitaan jo alustava leikkauspäivä. Ravitsemusterapeutti ohjeistaa ENE-dieettiin ja sairaanhoitaja haastattelee tupakan/alkon käytöstä jne. Ryhmän kanssa kävimme yhteislounaalla, jossa opetellaan syömään pienen pieni annos ruokaa huolellisesti pureksien. Tällä demonstroidaan konkreettisesti leikkauksen jälkeistä elämää syömisten kannalta. Kävimme myös fysioterapeutin vastaanotolla joka kertoi meille liikunnasta ja ohjeisti pulloon puhallukset sekä sängystä ylösnousun sekä sänkyynmenon kyljen kautta.

Päivä oli hyvin pitkä, lippua ja lappua sekä infoa tuli joka suunnasta niin, että pää oli aivan pyörällä kun kotiin pääsin. Seuraavaksi odottelin vain neljän viikon ene-dieetin alkamista ja yritin pitää painon kaikin keinoin kurissa ettei se lähde nousemaan.

Leikkaustavaksi minulle valikoitui Sleeve. Olin aijemmin opiskellut paljon eri leikkaustavoista, niiden hyvistä ja huonoista puolista jne. Itselleni kavennusleikkaus eli sleeve tuntui parhaimmalta ratkaisulta ja ehdotin sitä kirurgilleni. Hänen mielestään se oli tapauksessani hyvä ratkaisu ja siihen päädyttiin.

Leikkauslähete

Ensimmäinen käynti sisätautipoliklinikalla syyskuussa 2016 lihavuusleikkaukseen liittyen. Painoin tuolloin 131,5kg.

Tapasin ensin hoitajan joka mittasi verenpaineen, pituuden, painon sekä vyötärön ympäryksen ja ohjasi sitten odotusaulaan, josta lääkäri pian kutsuisi vastaanotolle. Lääkäri haastatteli ja kyseli syömistottumuksista ym. Lopuksi hän ilmoitti, että lihavuusleikkaus lähetteen saamiseksi minun tulisi vielä laihduttaa noin 8-9 kg. Tottakai se oli pettymys ja tuntui pahalta, etten saanut lähetettä heti niinkuin olin olettanut. En tiedä tarkalleen miksi minua vaadittiin vielä laihduttamaan... arvioitiinko siinä kenties motivaatiotani suureen elämänmuutokseen vai olinko yksinkertaisesti liian iso jopa lihavuusleikkaukseen?
Jokatapauksessa sain uuden ajan neljän kuukauden päähän. Aloitin ene-dieetin omatoimisesti ja käytin ateriankorvikkeita. Paino putosi hyvin kunnes syystä tai toisesta ote lipsahti ja alkoi hieman taas nousta... Jouduin soittamaan keskussairaalaan, että antaisivat minulle hieman lisäaikaa laihduttamisen suhteen. Kontrolliaikani siirtyi reilu kahdella kuukaudella. Viimein sain taas itseäni niskasta kiinni ja aloitin paastoamisen uudelleen. Sisätautipolin aika koitti huhtikuussa 2017, olin saanut vaaditun 8kg pois, joten leikkauslähete tehtiin.
Olin helpottunut ja onnellinen.

Lähete leikkausarvioon

Yritin jo lapsena laihduttaa, siinä tietenkään onnistumatta.
Vaihdoin kevytmaidon rasvattomaan ja yritin vähentää makean syömistä. En muista mitään painolukemia mutta se jyrkkä painokäyrä terkkarin tietokonenäytöllä ei unohdu mielestäni koskaan.

Nuoruusiässäkin oli joitain laihdutusyrityksiä. Joskus onnistuin saamaan 10kg pois, kunnes tulivat korkojen kera takaisin. Painoni on ollut yhtä jojoilua koko elämäni ja niin se vain pikkuhiljaa on aina vain jatkanut nousemistaan osittain ihan erinäisistä syistä johtuen.

Muutama vuosi sitten, alkoi biologinen kelloni tikittämään oikein toden teolla. Aloimme rakkaani kanssa yrittämään omaa vauvaa. Vuosi vierähti eikä mitään tapahtunut. Olin pettynyt ja ihmeissäni mikä kroppaani oikein vaivaa. Menkatkin tulivat miten sattuu ja joskus ei ollenkaan.
Kovat alavatsakivut saivat tilaamaan ajan lääkäriin. Siellä minulla todettiin PCOS, eli hormonihäiriö, joka vaikeuttaa raskautumista ja saattaa jopa estää sen täysin. Tämä parantumaton sairaus on suurelta osin liikalihavuuteni aiheuttamaa ja sen ainut hoitokeino on, mikäs muukaan kuin laihdutus.
Ikävä kyllä, PCOS taas jarruttaa laihtumista hyvin tehokkaasti ja aijemmin loukatun polveni vuoksi liikkuminenkin on hyvin rajoittunutta. Aikamoisessa oravanpyörässä tässä siis ollaan...

Yksityinen gynekologini jonka luona kävin lapsettomuushoidoissa suositteli lihavuusleikkausta ja sanoi, että olisi valmis kirjoittamaan minulle leikkauslähetteen milloin vain. Hänen mielestään laihtumalla reippaasti minulla olisi parhaimmat mahdollisuudet raskautua ja PCOS oireet lievenisi hyvinkin paljon. Leikkaushoitoa oli minulle suositellut jo aijemmin muutama muukin lääkäri joten gynen ehdotus ei tullut yllätyksenä. Ajatus lihavuusleikkauksista on kuitenkin pelottanut niin kovasti, etten ole halunnut edes ajatella asiaa. Gynekologini sai kuitenkin minut harkitsemaan leikkausta ensimmäistä kertaa ihan vakavasti.

Päätin antaa itselleni vielä vuoden miettimis- sekä armonaikaa ja yrittää ihan tosissani laihduttaa. Elopainoni oli tuolloin peräti 138kg. Kävin ravitsemusterapiassa säännöllisesti ja pidin tarkkaa ruokapäiväkirjaa. Yritin myös liikkua sen minkä pystyin. Paino junnasi ja sahasi jatkuvasti +- 6-7kg, turhauduin todella kovaa itseeni.

Keväällä 2016 gynekologi kirjoitti pyynnöstäni viimein lähetteen leikkausarvioon. Se oli oikeasti aikamoinen helpotus vaikka tuleva pelottikin..

Pian sain jo ensimmäisiä aikoja verikokeisiin, sokerirasitustestiin, keuhkoröntgeniin, sydänfilmiin, spirometriaan, ravitsemusterapiaan ja psykologin leikkausarvioon.

Alkua..

Oman kokemukseni perusteella tiedän, että lihavuusleikkauksista löytyy netistä loppujen lopuksi aika vähän tietoa. Vielä vähemmän niitä arvokkaimpia, eli toisten ihmisten kokemuksia, josta luonnollisesti ainakin itse olen enempi kiinnostunut. Fakta on aina fakta, mutta jokaisen lihavuusleikatun tarina on erilainen.

Aloitin kirjoittamaan tätä blogia enimmäkseen itselleni muistoksi mutta myös niille, jotka pohtivat leikkausta osaksi suurta elämänmuutostaan.

Olen 26-vuotias nainen.

Koulu-iästä asti ollut ylipainoinen. 

Olen aina hävennyt ja inhonnut ulkonäköäni lihavuuden vuoksi. 

Jo lapsena jouduin pukeutumaan aikuisten kukkapaitoihin kun ikäiselleni suunnatut kauniit vaatteet eivät mahtuneet päälleni. Ala-asteen terveydenhoitaja valitti joka terveystarkastuksessa painostani ja soitti välillä jopa kotiinkin, että vanhempien pitäisi puuttua tilanteeseen. Olin terkkarin erityistarkkailussa painoni takia ja jouduin käymään hänen vastaanotollaan useammin kuin muut lapset. 

Koululiikunta oli minulle aina hyvin ahdistavaa ja painoni vuoksi liikkuminen teki todella kipeää. Olin tietysti kömpelö enkä koskaan pystynyt suoriutumaan liikuntatunneista niin hyvin kuin muut lapset. Olin aina se viimeinen, joka valittiin pallopelin joukkueeseen. Opin jo koulussa suorastaan vihaamaan kaikenlaista liikkumista ja yritin lintsata jumppatunneilta niin paljon kuin vain pystyin.

Meillä ei kotona ollut mitään karkkipäiviä, vaan namia sai syödä milloin vain huvitti. Limuja, mehuja, keksejä oli lähestulkoon aina kaapissa. Ei ollut säännöllisiä ruokailurytmejä, päivärytmistä nyt puhumattakaan. Äidin tekemä ruoka oli aina niin hyvää, että sitä söi vähintään kaksi lautasellista. Salaatteja, hedelmiä tai vihanneksia ei ollut pakko edes maistaa, enkä syö vielä tänäpäivänäkään oikein mitään vihreää.  Vanhempani leipoivat myös paljon, isä teki ihanaa leipää ja äiti kuivakakkuja, pizzoja, pullaa ym. Kasvoin isossa perheessä ja vanhempiani sekä sisaruksiani myöden olimme kaikki liikalihavia. 

Tämänhetkinen lihavuuteni johtuu hyvin pitkälti saamastani kasvatuksesta. 

Toki olisinhan voinut opetella syömään terveellisemmin ihan itsekin mutta omia pinttyneitä tapoja syömisien suhteen on vain kovin vaikea lähteä muuttelemaan. Myönnän, että minulta on puuttunut itsekuri ja motivaatio aivan täysin. Olen luovuttanut jo ajat sitten lihavuuteni suhteen ja päättänyt vain yrittää hyväksyä peilikuvani.