Vuosi Sleeve leikkauksesta

Tasan vuosi sitten tapahtui yksi elämäni suurimmista käännekohdista. 

Sain uuden mahdollisuuden. Avaimen, uuteen terveempään sekä kevyempään elämään. Tuo päivä itsessään muistuu mieleeni todella pelottavana.. minua pelotti enemmän kuin koskaan ennen mikään oli pelottanut. Vielä leikkaussaliin odotellessanikin mietin, mitä helv***** olin menossa tekemään...! harkitsin oikeasti jopa koko homman perumista... ihan tosissani.

Ensimäinen muistikuvani leikkauksen jälkeen sijoittuu leikkaussaliin, jossa minun piti yrittää siirtyä leikkuupöydältä sänkyyn. Voimani oli NIIN loppu, en olisi jaksanut nostaa kättäkään mutta hoitajat patistivat siirtymään, oli pakko toimia. Seuraavaksi muistan sen kuinka minua oksetti! Niin hirveää pahoinvointia en ole vielä koskaan ennen kokenutkaan.. se oli jotain mitä en ikinä unohda!

Vintti pimeni taas, kellonajoista ei ole tietoakaan.. Seuraavan kerran kuulin hoitajan puhuvan minulle, tuntui kuin hän olisi huutanut... Silmäluomet tuntuivat todella raskailta, väsytti ihan vietävästi. Koko kroppa oli kuin yksi iso painava säkki. Naamallani oleva happimaski tuntui kovin ahdistavalta. Pahoinvointi oli edelleen aivan käsittämättömän suurta, pelkäsin että tukehdun jos alan oksentamaan, olin nukutuksen takia vieläpä niin tokkurassa etten pystynyt edes ilmoittamaan asiasta... hoitajan puhe kuulosti epäselvältä.. ilmeisesti hän yritti herätellä minua mutta turhaan, sammuin jälleen.. 

Seuraavaksi tunsin kuinka verenpainemittari käsivarressani lähti puristamaan, kuulin hoitajan läsnäolon vieressäni. Nyt herääminen oli himpun verran helpompaa vaikka edelleen olin ihan tajuttoman väsynyt ja tokkurassa. Avasin silmät ja ymmärsin että olen heräämössä. Yritin sanoa kai jotain mutta en tiedä saiko hoitaja siitä mitään selvää. Samaan aikaan tunsin kuinka kipeä olinkaan!! Se kipu... oli jotain sanoin kuvailematonta.. Leikkauksen yhteydessä käytettävä kaasu, joka oli jäänyt vatsaan ja suolistoon painoi niin kovaa hermoja kauttaaltaan koko kroppaa, että jo pelkästään siitä aiheutunut kipu oli viedä tajun! Pelkkä hengittäminen tuntui kuin miekka olisi lävistänyt keuhkoni, puhumattakaan leikkauskivuista vatsan alueella... Se tuska oli jotain ihan käsittämätöntä eikä  kovistakaan kipulääkkeistä ollut mitään hyötyä... Nekin aiheuttivat vain entistä huonomman olon. Kaiken tämän kauheuden keskellä hoitaja ilmoittaa, että lähdemme tunnin päästä sitten vessaan. 

Herranjumala! VESSAAN?!?! Hädintuskin pystyin edes hengittämään ja kohta pitäisi jo nousta ylös?! Ajatus tuntui aivan kamalalta... eihän toi hoitaja voinut olla tosissaan?! Olo oli kaikinpuolin niin kipeä, väsynyt ja oksettava etten varmasti pystyisi liikkumaan mihinkään... Pelotti ihan hirveästi.. miten selviäisin siitä?! 

Tunti kului ja kyllä, kaksi hoitajaa tuli ja kärräsi minut sängylläni vessaan. Sitten he käskivät nousta pytylle. Kyyneleet alkoi valua silmistäni, tiesin miten kipeää pienikin liikahdus tässä tilassa  tekisi. Minulla ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä, oli noustava ylös. Paranemiseni kannalta se on ehdottoman tärkeää päästä jaloilleen heti pikimmiten. Myös veritulppariskin takia liikkuminen on aloitettava niin pian kuin mahdollista. Ymmärsin sen toki, eihän hoitajat kiusaa halunneet tehdä vaan kyse oli ihan oikeasti minun terveydestäni. 

Niinpä päätin vain purra hampaat niin tiukasti yhteen kuin leukalihaksistosta vain lähti ja pikkuhiljaa lähdin nousemaan sängystä. Se sattui.. se sattui mielettömästi.. mutta oli pakko vain kestää. Lopulta sain vessareissun tehtyä, olin todella tyytyväinen itseeni. Tein sen ja pystyin siihen vaikka tuntuikin että kipu vie jalat alta, mutta siitä huolimatta tein sen! 

Kohta minut kärrättiin jo vatsatautien vuodeosastolle jatkamaan toipumista. Kivut yltyi pikkuhiljaa kun puudutusaineiden ja kipulääkkeiden vaikutus leikkauksen jäljiltä oli hiipumassa. Luulin jo kokeneeni suurinta mahdollista kipua mutta ei, se oli vain alkua! Sain kipulääkettä osastolla mutta en muista oliko se panadolia kovinkaan paljoa vahvempaa, jokatapauksessa niitä tuskia ei vain lievitetty sitten millään. Olin niin uupunut kaikesta tapahtuneesta, en pysynyt kerralla kauaa hereillä kun vaivuin aina hetkeksi uneen. Sillä hetkellä ihan kaikki tuntui vaan ylitsepääsemättömän raskaalta.

Yöllä piti nousta taas vessaan, kipu oli edelliseen kertaan verrattuna x100! Itkin hoitajalle istuessani sängyn reunalla etten uskalla liikkua koska kipu on niin suurta.. siitä huolimatta minun oli vain pakko, kertakaikkiaan PAKKO vaikka miten sattuisi. Voi luoja mä ihmettelen edelleen kuinka paljon ihminen pystyykään sietämään kipua... 

Nojoo tällästä ne ekat 3 päivää kutakuinkin oli.. kipua ja tuskaa todellakin. Syöminen oli kamalaa, mitään ei todellakaan tehnyt mieli ja ihan kaikki ruoka tai juoma aiheutti uudessa pienessä vatsalaukussani vain kipua ja omituista kurinaa. Kotiin ei olisi päästetty mikäli en joisi tiettyä määrää nesteitä päivässä, siitä pidettiin tarkkaa kirjaa... Päivisin hoitajat tuli repimään sängystä ylös ihan tunnin välein sattui tai ei, liikuttava oli. Liikkuminen oli oikeastaan ainoa keino, jolla myös aijemmin mainitsemani kaasukivutkin rauhoittuivat pikkuhiljaa. 

Viimein pääsin kotiin ja toipuminen jatkui vielä hyvin pitkään. Epänormaalin pitkään... Vielä kuukauden päästäkin ensimäisessä lääkärin kontrollissa en pystynyt edes tuolille istumaan kipujeni takia. Silloin lääkäri tutki asiaa tarkasti mistä se johtui mutta totesi viimein, että leikkaussaumat, jotka on tarkoituksella ommeltu tiukasti kiinni haavatyrien ehkäisemiseksi aiheutti kipua. Leikkausaluetta puudutettiin monesta kohdasta isolla piikillä joka kyllä kovasti helpottikin. Kävin puudutuksessa vielä toistekin ja vasta sitten tilanne helpottui ja kivut alkoi olla takanapäin. 

"Uusi elämäni" saattoi alkaa. 

Tänäpäivänä voin todella hyvin.
Laihtumisesta en tosin tällähetkellä tiedä koska olen raskaana. Nyt olen viikolla 24 eikä lisäkiloja ole toistaiseksi tullut vielä kuin hädintuskin 1kg jos sitäkään. Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu lapsen synnyttyä painolleni. Painoin ennen raskautta 94kg toivon, että synnytyksen jälkeen yllätys olisi positiivinen! 😁

Annoskoot on kaikesta huolimatta silti pysyneet kutakuinkin samoina. En ole mittaillut tai punninnut aterioitani mutta ruoista riippuen syön silmämääräisesti sen 1,5-2,5dl ruokaa noin... Laitan tuohon alle vaikkapa muutamia esimerkkejä miten paljon pystyn yhdellä kerralla syömään mitäkin ruokaa:


Keitot 1,5-2dl
1 vaasan ruisleipä/ tai normi paahtoleipä jossa levitettä, kinkkua sekä juustoa 

1-2 perunaa (riippuen koosta) + 1dl kastiketta
2dl jugurttia
1/4 osa normaalikokoisesta pizzasta ilman reunoja (esim. kotipizza)
Puolikas paistettu Atrian kanan rintapala
2,5dl propud proteiinijuoma tai vanukas (tauon kera)

2dl makaronilaatikkoa
2-2,5dl kana/tonnikala salaattia
1/2 tonnikalapurkki
1 keitetty kananmuna
3-4 kalapuikkoa
1 karjalanpiirakka jossa vain pelkkä levite päällä
1,5-2dl erilaisia laatikoita (kinkkiukiusaus, broilerikiusaus, kaalilaatikko, maksalaatikko ym)
4 kpl Atrian pinaatti tai veriohukaisia
1/2 grillipihvi (riippuen koosta, voi mennä enemmänkin jos on pieni)
1 jauhelihapihvi
Vajaa 1dl keitettyä pastaa tai riisiä + 0,5-1 dl kastiketta 

HK 100g perus burgeri jossa vain ketsuppia välissä (aina ei jaksa ihan kokonaan syödä)

Ruoan kanssa en juurikaan pysty mitään juomaan, silloin vastaavasti annoskoko pienenee. Mutta jos erikseen juon vaikka maitoa/vettä/mehua tms. niin kerta-annos on 1,5-2dl. Noin 15-30min päästä pystyy juomaan taas seuraavan kerran. Hiilihapolliset juomat ja sokeriset limut ei käy. Hiilihapot aiheuttaa kipua ja närästystä, makeista juomista tulee taas todella herkästi äklö olo. Niitä ei tosiaan edes tee mieli yhtään. Sokerittomia limuja juon joskus harvoin niin että ravistan hiilihapot mahdollisimman hyvin pois, samoin vissyä on tullut nyt raskauden aikana juotua paljon.

Herkkuja kuten sipsiä, irtokarkkeja, suklaata ym. pystyn syömään mutta kerta määrä niissäkin on pieni. Perus fazerin sinistä voin syödä kerralla 1 kokonaisen 4 palan rivin kunnes tulee jo stoppi. Sipsiä ehkä 2-3 kourallista ihan max ja irtokarkkeja ehkä joku 5-7 kpl. Kaikki makea tekee hyvin herkästi äklön olon ja kertamäärä jää kyllä pieneksi niiden osalta.

Kaikki tosi rasvaiset ruoat kuten grilliruoka, grillimakkarat ja nakit, lihapiirakat, ranskalaiset, kerma (myös kevytkerma), jäätelöt ym. aiheuttaa kovan ripulin ja kamalat vatsanväänteet! Niitä tulee vältettyä jo ihan senkin takia suosiolla... 

Leikkauksen jälkeen on myös joitakin ruoka-aineita yhä edelleen sellasia, joita en pysty syömään. Esimerkiksi banaania en kestä yhtään edes minkään smoothien joukossa. Jugurtissa menee kyllä, eihän niissä sitä juurikaan edes ole... Mutta banaani aiheuttaa kipua vatsalaukkuun, se tuntuu raskaalta ja jotenkin niin kun "juuttuu" kiinni. Vaikea selittää mutta tuo epämiellyttävä olo ja kiputuntemus estää nauttimasta kyseistä hedelmää.
Sitten raejuusto on toinen, tekee täysin samaa kuin banaani ja lisäksi aiheuttaa vielä närästystäkin. Etikkasäilötty punajuuri, suurinta herkkuani! Mutta etikkaliemen aiheuttama närästys on kamalaa... sama koskee myös esimerkiksi suolakurkkuja ja silliä..
Ennen leikkausta join maitoa hirveän paljon, nykyään se ei tahdo enää maistua kun ihan lasillinen korkeintaan päivässä. Tavallista vaaleaa kahvia ei voi juoda sen aiheuttaman närästyksen vuoksi. Olenkin siirtynyt tummapaahtoisiin kahveihin ja hapottomaan kahvilaatuun nimeltänsä Watsa kahvi. Se on pelastukseni!

Tässä nyt joitain mitä tulee mieleen, ei niitä kuitenkaan niin hirveän montaa ole mitä en voisi syödä mutta kyllä leikkaus on silti jättänyt omat rajoitteensa. Enkä sano, että se olisi yhtään huono juttu! Leikkauksen tarkoitushan on juuri se, että se rajoittaa syödyn ruoan määrää ja tiettyjä ruoka-aineita ei pieni vatsalaukku pysty enää käsittelemään niinkuin ennen, joka aiheuttaa juuri tällaisia ongelmia. Ennemmin sanoisin, että leikkaushan toimii kohdallani juuri niinkuin pitääkin! Ei haittaa minua yhtään, etten pysty enää ahmimaan jäätelöä tai grillimakkaraa litra/kilotolkulla! 😂

Myönnän, että JOSKUS, joskus jos on hyvää ruokaa tai olen vaikka ravintolassa syömässä niin harmittaa kun ei pysty santsaamaan tai syömään enempää vaikka tekisi kovasti mieli. Mutta sillä hetkellä pysähdyn miettimään, mitä se lisäannos ruokaa oikeasti hyödyttäisi muuten kuin, että saisin siitä hetkellisen henkisen mielihyvän/nautinnon? Silloin ymmärrän taas sen, että en voi käyttää ruokaa enää "nautintoaineena", mielihyvä tulee saada jostain muualta. Käsitän, että vatsalaukkuni on sillä hetkellä fyysisesti täynnä ja se riittää, en tarvitse enempää ruokaa vaikka mielihyväkeskus aivoissani himoitsisikin lisää. En ota ruokaa lisää, mutta voin syödä ehkä myöhemmin uuden annoksen. Tätä tapahtuu todella harvoin, sillä yleensä samaista ruokaa ei enää tee jostain syystä myöhemminkään mieli...
Mutta on tärkeää erottaa se ruoan himo ja todellisuus toisistaan. Lihoaminenhan johtuu juuri siitä, ettei tajua tai halua lopettaa syömistä vaikka vatsalaukku olisikin jo täynnä. Ruoka on niin hyvää ja syömisestä tulee niin hyvä olo. Leikkauksen jälkeen ei pysty syömään suuria annoksia, on opittava nauttimaan siitä miniannoksesta ja tyydyttävä siihen. Psyykkisesti tämä on iso muutos ja vaatii prosessointia. Ruokailutottumukset muuttuvat kuitenkin niin radikaalisti leikkauksen myötä.

Mitään niin kutsuttua dumping- ilmiötä minulla ei ainakaan kovin usein esiinny. Ehkä joskus, jos olen syönyt liian nopeasti tai liikaa tai sopimatonta ruokaa niin olo on tunnin ajan todella hirveä. Oksettaa, vatsaa kivistää, sydän hakkaa, olo on raskas ja kaikinpuolin erittäin epämiellyttävä. Siinähän sitä kärsii sitten ja tietää mokanneensa! 😄
Ehkä taas seuraavalla kerralla muistais toimia toisin.

Ainoa haittapuoli leikkauksessa on, että sain ikuiseksi vaivakseni inhottavan närästyksen. Valitettavasti näin vaan joskus käy. Ei kaikille mutta joillekkin. Ennen leikkausta kärsin närästyksestä ajoittain silloin tällöin mutta siihen auttoi ihan perus rennie ja ongelma oli taas pitkäksi aikaa hoidettu. Leikkauksen jälkeen en ole pystynyt päivääkään elämään ilman kunnollista närästyslääkettä ja joskus vielä sen lisäksikin joudun turvautumaan lisälääkkeisiin. Onhan se todella veemäinen sairaus, mutta se oli minun kohdallani leikkauksen hinta.

Kirurgi on suositellut jatkoleikkausta sleeven muuntamista ohitukseksi närästysvaivan takia. Hänen mukaansa närästys saattaisi korjautua sillä mutta epäilen sen auttavan yhtään mitään. Pelkään, että päinvastoin saattaisi vaan pahentaa ehkä ongelmaa.
Tottakai lääkäri varmasti tietää paremmin mutta kaiken läpikäydyn jälkeen tämän leikkauksen osalta en haluaisi toista kertaa enää.

Mutta kaikenkaikkiaan sanoisin, että leikkaus pelasti minut monelta tulevalta sairaudelta ja harmilta. Se on auttanut minua laihtumaan todella hyvin ja olen erittäin tyytyväinen, että hakeuduin leikkaukseen. Sain elämäniloni ja itsevarmuuteni, naiseuteni takaisin. Voin aidosti olla ylpeä itsestäni ja kehoni tuntuu niin paljon terveemmältä kuin koskaan aijemmin! Paranin uniapneasta ja nukun paljon paremmin, hormonihäiriö PCOS lievittyi niin että raskauduin joka ei aijemmin ollut mitenkään mahdollista. Aijemmin loukattu ja vaurioitunut polveni ei enää särje ja kipeydy niin herkästi, jaksan liikkua ja nykyään nautin terveemmästä elämästäni! 😇

Suosittelen ehdottomasti leikkausta vaihtoehdoksi niille, jotka kamppailevat tuskaisessa oravanpyörässä lihavuutensa kanssa eikä mitkään muut keinot auta laihtumiseen.

Se on pitkä ja kivinen tie
mutta kannattaa!!
💝

Puoli vuotta leikkauksesta

Tänään tulee tasan puoli vuotta Sleeve-leikkauksesta.

Kaksinumeroinen luku näyttäytyi jo vaa'alla mutta lyhyeen loppui sekin ilo, nimittäin painoni on noussut reilun kilon. En tiedä miten se on edes mahdollista kun olen pitänyt kalorit melko tiukilla viimepäivinä, joten sen ei todellakaan pitäisi nousta. Toisaalta...Stressaan tällä hetkellä painoani melko paljon ja tulihan viime viikon loppuna herkuteltuakin jonkin verran, että kyllähän niitä syitä löytyy... Naisena tietty myös kuukautiskierron eri vaiheet näkyy painossa herkästi.

Olkoon syy mikä hyvänsä se ei silti poista tätä armotonta vitutusta.

Ilmeisesti en pysty edes pysäyttämään painon nousua kun viimeisenä kolmena päivänä se on vain noussut vaikka eläisin päivät melkein täysin pelkällä nesteellä.
Ehkä olisi hyvä vain todeta että OLKOOT! Ei se paino stressaamalla laske, päinvastoin.
Jospa sitä heittäis "hanskat tiskiin" taas hetkeksi ja olla käymättä puntarilla nyt vähään aikaan. Paino elää tällä hetkellä ihan omaa eläämäänsä enkä pysty siihen vaikuttamaan niin suotta tässä kuluttaa aikaa murehtimiseen.

Sairaslomani umpisuolen lisäkkeen leikkauksesta on päättynyt ja palaan tänään töihin. Viisi yötä, kaksi vapaata, kuusi yötä, neljä vapaata jne... Ehkäpä työhönpaluu auttaisi saamaan painon takaisin laskusuuntaiseksi kun sielä tulee liikuttua monia kilometrejä yön aikana. Joskus mukana ollut askelmittari väitti, että liikuin yhden yövuoron aikana 8km. Tämäkin kyseinen yö oli vielä sellainen ettei hälytyksiä tms. "ylimääräistä" silloin tullut.

Olisi ollut hienoa viettää tätä puolivuotis päivää ylpeänä itsestään, että on päässyt vihdoin alle sadan kilon mutta ei auta...tää meni nyt näin... 😞

10 viikkoa leikkauksesta

Olo on aikalailla normalisoitunut leikkauksesta. 

Uuteen elämään alkaa pikkuhiljaa tottumaan vaikka ongelmiakin vielä on. Närästys ei vaan tahdo jättää rauhaan, saattaa välillä olla viisikin päivää ihan hyvä olo kunnes närästys alkaa taas kunnolla vaivaamaan. Paino ollut jumissa jo neljättä viikkoa. Tiedän kyllä, vaikken kaloreita tai proteiinien määriä laskekkaan etten saa niitä tarpeeksi päivän aikana ja siinä varmasti suurin syy miksi paino junnaa. Pitäisi syödä enemmän. Juominen jää myös usein liian vähälle. Hikiliikuntaa pitäisi harrastaa mutta ei vaan tahdo keretä. Olen hoito-alalla ja teen pelkkiä yövuoroja aina 

noin 5-7 yötä peräkkäin. Vapailla ensimmäiset päivät menee ihan palautuessa ja suurimmalti osin nukkuessa, asioiden hoitamisessa, siivouksissa ym. arkisissa jutuissa, joita ei yövuoroputken aikana kerkeä tekemään... 

Sitten iskee totaalinen laiskuus, ei vaan jaksa liikkua. Töissä kävelyä tulee kyllä paljon mutta välillä olisi hyvä saada kunnon hikiliikuntaakin harrastettua.

Närästystä lukuunottamatta olo on ihan niinkuin ennenkin. Suurin helpotus on ollut se, ettei ruokaa tee erityisesti mieli eikä myöskään makeaa. Ruoka ei houkuttele enää samalla tavalla kuin ennen ja siksi on helpompi tehdä järkevämpiä päätöksiä syömisten suhteen. 👍

Mielen harmautta

Onkohan minuun iskenyt perinteinen syysmasennus vai johtuuko tämä alakuloisuus leikkauksen tuomista muutoksista? En tiedä, mutta jo toista viikkoa mieli ollut maassa. Mikään ei kiinnosta, ei tuota iloa, ei nautintoa.. ei yhtään mitään. Mieli on niin harmaa. Haluan olla vaan yksin. En tiedä onko kenties hormonitoimintani niin sekaisin laihtumisen ja leikkauksen myötä, että sekin vaikuttaa tähän kaikkeen...?

Viimeiset viisi päivää on mennyt hyvin närästyksen suhteen, olo on ollut oikeastaan aika normaali. Nyt sitten näköjään taas huonompi päivä vuorostaan. Rintalastan alla tuntuu taas melko voimakasta pistoa silloin tällöin, vatsa ollut sekaisin ja kipeä. Sekin vetää mielen alakuloiseksi kun olo on jatkuvasti niin kovin vaihteleva.

Huomaan myös stressaavani painosta. Jumitettu on nyt jo kolmatta viikkoa eikä liikunnallakaan mitään vaikutusta. Vaikka aijemmassa postauksessani sanoinkin olevani tyytyväinen hitaaseen painon laskuun niin olisi se nyt silti kiva nähdä edes JOTAIN tulosta kolmen viikon aikana. Pääsenköhän koskaan kaksinumeroisiin lukuihin edes. Itse olisin tyytyväinen jos painaisin 80kg. Olisinhan silloinkin vielä lievästi ylipainoinen mutta se riittäisi minulle. 

Jaahas, kai se on töihin taas tästä lähdettävä. Oli vain pakottava tarve tulla hetkeksi purkaa ajatuksia tänne.. 

Muutoksia

Lueskelin aikaisempia tekstejäni ja huomasin kuinka vaihteleva oloni on ollut leikkuun jälkeen. On tullut erilaisia oireita ja tuntemuksia, sitten ne on helpottaneet/loppuneet ja tullut uusia taas tilalle.

Nyttenkin, se närästys josta viime postauksessani kerroin on helpottanut aika paljon kun jätin kahvin pois. Olo on ollut oikeastaan ihan hyvä nyt sen asian tiimoilta, käytänhän toki vielä somacia mutta nyt se yksi tabletti on riittänyt. Tästä huolimatta tunnen ajoittain tuossa rintalastan alla keskellä suht kovaa pistelyä ja kipu ei näköjään riipu siitä olenko syönyt vai en. Välillä voi olla päivä tai parikin ettei kipua tunnu, toisina päivinä taas sitä on enempi. En oikein tiedä mitä se on, toivottavasti menisi ohi niinkuin nuo kaikki muutkin aikasemmat vaivat ja tuntemukset.

Painoa on nyt 9 viikon aikana lähtenyt noin 9,5kg. Missään muussa en sitä huomaa kuin vaatteissa ja tuntuu että nekin huijaa. Ei vain millään tahdo uskoa, että entinen 54-56 koko on vaihtunut 46-48 kokoon! En edes muista sitä aikaa kun vaatekokoni alkoi nelosella. Jotenkin olen kokoajan ihan varma että kyseinen koko olisi mahtunut päälleni jo aijemminkin, en vain ole kokeillut tai että tietyt vaatemerkit on suunniteltu isommille joten en oikeasti ole laihtunut... Jokin minussa silti hyvin hiljaisesti muistuttaa, että koon 46 paita ei olisi päälleni mahtunut vielä muutama kuukausi sitten ja tiedän sisimmissäni sen olevan totta. Miten sitä onkaan niin hiton vaikeaa uskoa?!?!?

Tänäänkin.
Löysin kaupasta kivan paidan ja päätin lähteä sovittamaan sitä. Ajattelin "repästä" ja kokeilla sitten vaikka vaan itseni kiusaksi kokoa 48, olin varma ettei se mahtuisi, joten otin mukaan myös koon 50 vaikka sekin tuntui ihan liian pieneltä. Sovitin ensin kokoa 48 ja se oli minulle selvästi liian iso! En ollut uskoa silmiäni. Hain astetta pienemmän, koon 46 paidan. Se oli sopiva vaikkakin hieman reilu sekin! Se oli todella mykistävä hetki. Vieläkään en pysty uskomaan. Olen ihan satavarma että sen paidan mitoitus on vaan normaalia reilumpi...
Samoin viime viikonloppuna, kun käytiin intersportissa. En ole siis vuosikausiin ostanut sieltä muuta kuin kenkiä, koska mikään vaate ei ole mahtunut päälleni. Kappas vaan kun viime reissulta lähti mukaan koon 48 toppahousut..... Siis toppahousut, joita olen oikeasti metsästänyt jo monia vuosia löytämättä yhtä ainuttakaan sopivaa edes nettikaupoista...
Huhhuh, kyllä ihan sanattomaksi
vetää...😳

8 Viikkoa

Painoa pudonnut nyt leikkausaamusta 8,5kg.

Hitaasti mutta varmasti 👍

Oikeastaan se on vain hyvä, että paino putoaa näin hitaasti. Ei vain siksi, että se on terveellisempää keholle vaan myös, koska psyyke pysyy paremmin mukana projektissa. Pystyy sopeutumaan paremmin henkisesti kehon ja ulkonäön muutoksiin. 

Ruokaa ei erityisesti tee mieli, sehän oli toki yksi leikkauksen tarkoituksistakin. Operaation aikana poistetaan myös suurin osa vatsalaukun seinämässä olevista nälkähormoneista, jotka aiheuttavat ruokahalua ja mielitekoja. Joten on ihan järkeenkäypää ettei ruokaa tee mieli. Tunnen vatsassani vain tyhjyyden tunteen aina välillä, kelloa kytäten tiedän milloin olisi hyvä taas syödä jotakin. Nälkätuntemusta vain on vaikea erottaa närästyksestä enkä oikein edes tiedä, tunnenko nälkää vai närästystä...
Syön edelleen 40mg:sta Somacia mutta ajoittain joudun turvautumaan jopa 80mg:een eikä aina tunnu helpottavan sekään. Tunnen kuinka vatsahapot porisee mahassa kuin kiehuva vesikattila ja rintalastan alla tuntuu välillä kovaa pistävää kipua. Syömisen jälkeen kipu yltyy ja olo on tosi tukala. Ruokasoodalla olen toistaiseksi saanut vatsan hieman rauhoitettua.
Ajattelin kokeeksi jättää kahvin pois jos syy närästykseen löytyisikin siitä ja tuntuu että olo on helpottunut parin päivän kahvittomuuden jälkeen
huomattavasti! 👍
Surullista vain, että suurena kahvin ystävänä se juoma taitaa tästä lähtien olla kiellettyjen listalla... 😔

Oireita aiheuttavia ruokia on esimerkiksi pasta, mutta riisi taas sopii ihan ok. Tulen todella täyteen ihan pienestäkin määrästä spagettia tai makaronia, lisäksi se tuntuu aiheuttavan jonkinlaista pientä dumping ilmiötäkin. Kummallista kyllä, ennen leikkausta en syönyt paljoa punaista lihaa, se tuntui jotenkin etovan, mutta nyt leikkuun jälkeen sitä tekee ajoittain mieli ja maistuu todella hyvältä. Ennen leikkausta join paljon maitoa ja käytin maitotuotteita runsaasti. Nyt leikkauksen jälkeen kaikki maitotuotteet paitsi juusto, maistuvat kamalalta jättäen suuhun hirveän maun. Ihan pakosta pitää yrittää juoda päivittäin vaikka edes vähän valion plus maitokaakaota, josta saisi kalsiumia ja proteiinia. Ajatella, ennen join kyseistä maitokaakaota litra tolkulla... Kananmunaa en ole hetkeen kokeillut, mutta sekin aiheutti aikaisemmin epämiellyttävän olon ja jonkinlaista kipuakin. Hiilihapolliset juomat tuntuvat epämiellyttäviltä mahassa mutta kyllä tuota sokeritonta energiajuomaa esimerkiksi pystyy vähän juomaan sillon tällön kunhan ensin ravistelee happoja pois. Viiniäkin on maisteltu, se tuntui käyvän päähän aika herkästi vaikken juonut kuin pienen tipan. 
Jonkin verran on makumuutoksia ruokien ja juomien suhteen tullut, mutta eniten harmittaa silti tuo kahvi.. 😕

Leikkaus tuo mukanaan kyllä kaikennäköistä. Se on suuri elämänmuutos johon liittyy paljon fyysisiä ja psyykkisiä juttuja, luopumista vanhoista tavoista ja uusien opettelua. Ei mikään helpoin tie todellakaan mutta uskon, että tähänkin pystyy kyllä sopeutumaan ajan kanssa.

Reilu 6 viikkoa leikkauksesta

Elämäni muuttuu, minä muutun. Niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. 

Elämäni on ollut toista kuukautta yhtä vastoinkäymistä. Leikkauksen jälkeinen elämä ei todellakaan ole ollut niin helppoa mitä ehkä monella muulla on ollut.

Koin hyvin voimakasta pahoinvointia heti leikkuun jälkeen, kärsin epätavallisen pitkään todella kovista leikkauskivuista ja sain järkyttävät vieroitusoireet tramalista niin, että meinas huonosti käydä. Lisäksi tämä kaikki on ollut ÄÄRETTÖMÄN raskasta henkisesti... ja pakko myöntää, että se on syönyt voimia aikalailla ihan kaikelta. En ole saanut edes nukuttua pitkiin aikoihin kunnollisia yöunia kun niin huolettaa ja pelottaa moni asia tässä 

"uudessa elämässäni". 

Ajoittain olen pettynyt itseeni, miksi menin sotkemaan elämäni leikkauksella, oliko tämä nyt oikeasti se mitä todella halusin? Olisinko ollut kuitenkin  onnellisempi ilman leikkausta? Olisinko pystynyt laihduttamaan sittenkin omin avuin? Välillä taas koen iloa ja onnea, että saan viimeinkin elämäni raiteilleen ja uusia mahdollisuuksia laihtumisen myötä. Odotan innolla tuloksia kun paino laskee ja hoikistun, kun päälleni mahtuu yhä vain pienemmän vaatteet, kun voin katsoa itseäni peilistä tyytyväisenä ulkonäkööni, häpeilemättä. Tunneskaalat ovat siis hyvin ääripäitä toisistaan. Näiden ajatuksien kanssa joudun ihan päivittäin painimaan tuoden mukanaan ahdistuneisuutta, pelkoa, surua mutta myös iloa, helpotusta ja toivoa. On hyvin vaikeaa selittää mitä kaikkea pään sisällä käy läpi. Tunteita ja ajatuksia on niin paljon. Liikaa.

Ulkoisesti en ole muuttunut vielä kovinkaan paljoa, josta olen kyllä hieman pettynyt... Pian 7 viikkoa kulunut ja painoa lähtenyt vaivaiset 7kg. Paino jumittaa jatkuvasti ja saattaa pysyä samassa lukemassa pitkäänkin. Mutta tottakai tuokin määrä tuntuu jo kehossa ja huomaan, ettei kävely satu jalkoihin enää niinkuin ennen. 

Lähestulkoon kaikkea pystyn syömään paitsi kananmuna on sellainen joka tökkii ja pahasti. Se aiheuttaa myös vatsakipua jostain syystä, oli se sitten missä muodossa tahansa. Makeaa ei pysty paljoa syömään eikä sitä tee edes mieli, niinkuin ei oikeastaan mitään ruokaakaan tee mieli. Sitä vain syö jotakin kun on pakko. Toisaaltahan tämä tilanne on ihanteellinen siinä mielessä, ettei ruoka tai ruoanhimo hallitse minua enää. Pystyn nyt oikeasti vaikuttamaan itse siihen mitä syön ja minkä verran. Se sellainen "kahle" ruokaan on katkennut ja olen vapaa houkutuksista ja mieliteoista. Se tuntuu kyllä kieltämättä todella hyvältä. Jonkin verran on tullut myös makumuutoksia. Kaikki entiset ruoat eivät maistu enää samalta, ei yhtä hyviltä kuin ennen. Janoa tunnen tuskin lainkaan. Jos jotakin oikein suolaista syö niin saattaa tuntua hieman janoa mutta ei muuten. Siksi minä kuljenkin aina vesipullo mukana, että muistaisin juoda. Nesteet meneekin itseasiassa hyvin alas, paitsi hiilihapolliset juomat ja alkoholi. Ne aiheuttavat ikävää kivistyksen tunnetta... 

Syömisten kanssa minulla vaan tuppaa edelleen olemaan ongelmana se nopeus. En vain millään tahdo oppia hitaasti syömään vaan tulee entiseen tahtiin vedeltyä ruokaa naamariin. Siitähän seuraa tietysti ilmakuplien puristuksiin jääminen, pulauttelua, kipua ja epämiellyttävää oloa vatsassa hetken aikaa. 

Ruoansulatus on hidastunut kamalasti ja vatsa toimii enää vain noin joka toinen päivä, kun ennen sain istua vessassa jopa 2-3 kertaa päivässä. Liian rasvaiset tai makeat ruoat tekevät helposti ripulin, joten niitä tulee välteltyä... myös siksi, että tekevät helposti niin äklön olon.

Aamuisin on nykyään vaikea saada mitään alas. Vaikka olen aina tottunut syömään aamupalaa niin enää se ei oikein tunnu onnistuvan. Saatan tuntea pahoinvointia ja minua etoo ajatuskin ruoasta. Vasta tuntien kuluttua voin harkita laittavani jotain suuhuni.

Olen pikkuhiljaa oppinut hahmottamaan silmällä miten paljon pystyn syömään ja osaan ottaa sen mukaisesti ruokaa lautaselle. En ole ekojen leikkauksen jälkeisten viikkojen jälkeen enää punninnut tai mitannut ruokamääriäni vaan syön sen minkä pystyn. Mitä vähemmän stressaan syömisistäni, sen parempi. Minusta tärkeintä on elää elämää niinkuin ennenkin, ruokailuhommat tulee siinä vierellä. Kyllä se pikkumasu ilmoittaa kun on syöty tarpeeksi. Näin sen mielestäni kuuluukin olla. 

Tässäpä näitä kuulumisia taas oli. Nyt kun olen pikkuhiljaa tramaleista vieroittautunut niin voisin jopa uskaltaa toivoa
parempia aikoja voinnilleni.👍

5 viikkoa

Viisi viikkoa leikkauksesta. Vaikka vastoinkäymisiä on ollut enemmän kuin tarpeeksi, niistä on silti selvitty. Elämä alkaa vihdoin näyttää taas valoisamman puolensa. Kipuja ei juurikaan enää ole ja vieroitusoireetkin on kurissa kun pikkuhiljaa tramalista vierottaudun.

Palasin töihin maanantaina. Olin niin onnellinen, että viimeinkin kaiken tämän  myllerryksen jälkeen alkaa arki! Se ihana harmaa ja tasainen arki, voi kuinka sitä olenkin kaivannut!

Töihinpaluu tuntui mukavalta, mutta se, mikä minua sielä odotti.. tuntui vähemmän mukavalta. Olin kertonut leikkauksestani työpaikallani ehkä noin viidelle ihmiselle, niille, joihin kuvittelin pystyväni luottamaan. Ihmettelin ekan päivän jälkeen, kun eräs vieraampi gollega, jolle en ole leikkuusta edes maininnut, tuli utelemaan vointiani operaatioon liittyen. Hyvin pian minulle selvisikin, että siis aivan koko laitos tiesi siitä!! Siivoojista, opiskelijoista ja aivan tuiki tuntemattomista lähtien, työpaikallani tiedettiin, että olin käynyt lihavuusleikkauksessa. Siitä puhuttiin minun läsnäollessani isolla porukalla sellaisten kuullen, jotka eivät vielä tienneet. Nöyryyttävää.. Nyt JOKAINEN haluaa kuulla ja tietää miten se meni ja kuinka olen toipunut, kyselevät vointiani ym. 

Tämä oli aivan valtava järkytys! En ole pystynyt kertomaan leikkauksesta monelle perheenjäsenellenikään, koska koen niin voimakasta häpeää asiasta. Pelkään joutuvani naurunalaiseksi, minua ahdistaa mitä muut ajattelevat asiasta... Monilla on ennakkoluuloja ja täysin vääriä käsityksiä lihavuusleikkauksesta. Jotkut ajattelevat sen olevan ns. "oikotie" onneen ja laihtumiseen, jotkut ajattelevat leikkauksen olevan ikäänkuin taikatemppu jonka jälkeen en enää koskaan lihoa... niinkuin työkaverinikin luulivat kunnes korjasin heidän käsityksensä. Ihmiset ovat NIIN tietämättömiä ja suht monilla tuntuu aina olevan se "joku tuttu" joka käynyt lihavuusleikkauksessa, laihtunut hirveesti ja lihonut vähintääkin samoihin mittoihin takaisin. Lihavuusleikkauksien maine on kärsinyt juuri näiden tarinoiden vuoksi melkoisesti. 

Pakko kyllä sanoa, että olen TODELLA pettynyt ja tyrmistynyt... Ne ihmiset joihin silloin uskalsin luottaa tässä asiassa, pettivät minut täysin. Nyt työpaikallani kytätään joka ikinen leivänmurunenkin jonka syön ja kysellään mitä muuta olen syönyt päivän aikana ja mitä minulla on levitteenä kaurakorppuni päällä ym. Pienen masuni vuoksi joudun syömään useammin varmaan kuin moni muu söisi ja se herättää huomiota.. olen yrittänyt syödä piilossa, salaa muilta.. Tuntuu kamalalta olla lihava, ja syödä jatkuvasti.. Tiedostanhan minä sen toki itse että syötävä on, mutta  muut varmaan miettii, että miten voin laihtua kun syön kokoajan. He eivät käsitä sitä miten pieniä määrät ovat. Lisäksi minua tuijotetaan enemmän päästä varpaisiin, että olenko laihtunut. Siis todella ahdistavaa.. 

Eihän ihmiset varmaankaan kauaa jaksa syömisiäni tarkkailla, onneksi, mutta aina on ne tietyt, jotka jaksaa. Valitettavasti. Minunkin työpaikallani sellaisia muutamia on. Tiedän, että pitäisi olla välittämättä toisten mielipiteistä ja ajatuksista, tiedän että ainoastaan minä itse tiedän parhaiten miten asiat on, muilla ei ole mitään merkitystä. Siitä huolimatta tuota ajatusta on niin kovin vaikea mahduttaa aina päähänsä. Koen silti, että minun luottamukseni on petetty ihan pahimman mahdollisen kerran. En ole vielä kerennyt käsittelemään edes omia ajatuksiani leikkaukseen liittyen niin nyt saan olla kokoajan kertomassa jotain jollekkin.. En todellakaan olisi koskaan halunnut tehdä tästä tällaista numeroa.. ja näin pienessä, juoruilevassa kylässä tietää pian varmasti ihan kaikki.. Itkettää, turhauttaa, raivostuttaa, hävettää... ja vituttaa.. miksi menin koskaan luottamaan kehenkään työpaikallani! 

Olisin toivonut, että saisin itse kertoa sitten kun olen siihen valmis ja selvitellyt ensin ajatuksia itseni kanssa. Mutta tää meni nyt näin.

Olihan töihinpaluussa edes se hyvä puoli, että liikunnan vuoksi paino tipahti yhtäkkiä reilu 3kg!! 😊

Kirurgin kontrolli

Huomenna tulee 4 viikkoa leikkauksesta. Kaikki on muuten mennyt oikein hyvin mutta nämä leikkauskivut vie multa jo järjen! Edelleen sattuu esim. istumaanmeno, sohvalta nousu, kyljellään en pysty vieläkään nukkumaan, yskiminen/aivastelu sattuu ja mikä pahinta... autoon istuminen tuottaa ihan järjettömän kivun. Alan olla jo todella väsynyt tähän...😭

Mutta tosiaan.. tänään tapasin kirurgin ensimmäistä kertaa leikkuun jälkeen. Heti vastaanotolle tullessa hän jo huomasi irvistelyni kovien kipujen vuoksi ja mietti ääneen, että; "ompas sulla epätavallisen kovat kivut vieläkin vaikka näin kauan on jo leikkauksesta..." Kirurgi tutki heti haavani ja totesi niiden olevan hyvin siistit, katsoi verikokeiden tulokset koneelta ja kertoi, ettei mitään tulehdukseen liittyvää ainakaan ole. Lääkärin mukaan syvällä vatsanpeitteissä oleva haava on ommeltu hyvin kireälle, ettei haavatyriä pääsisi muodostumaan. Ompeleiden sulaminen kestää tällä alueella hieman kauemmin kuin normaalisti, yleensä noin 2-3 kuukautta. Tämän vuoksi joskus joillakin potilailla kipua saattaa esiintyä kauemmin kuin normaalisti mutta sen pitäisi helpottaa sitten kun sisäiset ompeleet sulavat pois. 

Leikkausalueelle pistettiin hervottoman kokoisella piikillä pitkävaikutteista puudutusainetta, jonka pitäisi helpottaa oloa. Saan käydä kirurgin luona puudutuspistoksilla niin kauan kuin tarvitsee ja hän suosittelikin, että tulisin taas loppuviikosta ottamaan piikin. Minulle sanottiin, että puudutuksen vaikutus alkaa hitaasti, kuulemma vasta huomenna pitäisi puudutuksen olla täydessä tehossaan ja lääkeaine kestää jopa 2-3 viikkoa. Vielä ei ainakaan mitenkään kovin suurta apua puudutuksesta ole ollut. Olen ottanut iltapäivällä pitkävaikutteisen voimakkaan kipulääkkeenkin ja silti aina vain sattuu. Kyllä se niin näköjään on, ettei näitä kipuja taida saada millään konstilla hallintaan, ne on vain kärsittävä...😔

Painostakin oli puhetta. Kirurgin mukaan tällainen jumitus leikkauksen jälkeen on täysin normaalia. Kehoni on niin shokkitilassa vielä, että se ei luovu grammastakaan tällähetkellä mutta ajan kanssa paino lähtee taatusti laskuun... näin hän lupasi. Edelleen vain korostettiin proteiinien tärkeyttä, muusta ei ole niinkään väliä. Kirurgi muistutti myös edelleen ohitusleikkauksen mahdollisuudesta jos paino meinaa vuosien kuluttua nousta (jota kirurgini piti hyvin epätodennäköisenä) tai Sleeve leikkauksesta jää refluksivaivaa. Toisaalta hyvä, että vielä on jotakin tehtävissä jos tuntuu, että tulee ongelmia... on vielä se "viimeinen oljenkorsi" käytettävissä JOS tarvii.. 

Niin ja sain nyt myös sen kuuluisan leikkauskortin, jolla voin saada joissakin ravintoloissa puolikkaan ruoka-annoksen tai lasten aterian halvempaan hintaan. 

Joulukuussa olis sitten ravitsemusterapeutin ja fysioterapeutin tapaamiset ja ennen niitä tietysti verikokeet. Kirurgia en nyt enää sitten tapaa muuten kun jos käyn ottamassa lisää puudutetta, mutta muuten seuraava kontrolliaika sisätautipolin lääkärille lihavuusleikkausasian tiimoilta on vasta ensi vuonna.

Näin se homma etenee, nopeesti on vaan kaikki tapahtunut ja jo nyt kulunut kuukausi leikkauksesta!  😵 

Toivottavasti se aurinko vielä paistaisi tähänkin risukasaan ja elämä alkaisi taas pian hymyilemään. Voin jokatapauksessa olla ylpeä itsestäni, minä tein sen, menin ja selvisin isosta leikkauksesta, olen hengissä ja minulla on nyt mahdollisuus terveempään ja onnellisempaan elämään! Ja ehkäpä se raskauskin onnistuisi tulevaisuudessa helpommin kunhan ensin toipuu kunnolla ja saa painoa pois, saisimme ehkä vihdoin sen oman ihanan pikku perheen. 👪💗

Ene-dieetti

Neljän viikon ENE-dieetti alkoi 24.7.2017.

Paino 124,4 kg.

Tavoitteena olisi 8-9% painonpudotus vielä ennen leikkausta, jotta maksan ympäriltä palaisi rasvaa mahdollisimman paljon. Näin leikkaus on turvallisempaa ja kirurgeilla parempi näkyvyys vatsan ympärillä. Minun kohdallani se tarkoittaa siis 7-9kg pudotusta. 

Nyt tänään, hieman reilu 4 viikon eneilyni on lopussa ja huomenna olisi itse leikkaus. Tähän mennessä olen saanut pois VAAN 5,2kg.. Painonlasku on ollut todella hidasta ja hankalaa. Olen noudattanut lähes täydellisesti ene-dieetin ohjeita, liikkunut paljon ja juonut vettä mutta EI niin EI. 

Mutta enkai minä tälläiseen leikkaukseen hakeutuisikaan jos laihduttaminen olisi helppoa??

Nojoo, minun kohdallani painon putoamiseen vaikutti tietysti reilu viikko sitten olleet hääni. Olin saanut kirurgiltani kyllä luvan syödä ja herkutella tärkeänä päivänä. Sehän nosti painoa tietty heti kahdella kilolla, jotka onneksi olen saanut sulatettua pois.

Nyt jännittää kovasti huominen. Pelottaa jos kirurgi päättääkin, etten pääse leikkaukseen kun paino ei ole laskenut riittävästi.. Leikkaushan voidaan nimittäin perua vielä leikkausaamunakin, jos vaadittua painonpudotusta ei ole saavutettu. 

Toivon todella, ettei tää kaikki nyt kosahda parin kilon takia vaikka toki ymmärrän heidän perusteet mutta silti! Se olisi jo liian suuri pettymys.. 

Laskin, että olen nyt kahden vuoden aikana tähän päivään mennessä saanut yhteensä 18,5kg pois. Tämänhetkinen paino 119,2kg.