Tasan kolme viikkoa

 .... Eletty pienennetyn vatsalaukun kanssa. Vaikka kipuja vielä onkin niin pakko kyllä sanoa että olen onnellinen!

Sleeve-leikkauksen ansiosta massuun mahtuu ruoasta riippuen noin 0.5-1,5dl kerrallaan. Hassua miten niin pienestä määrästä tulee jo kylläiseksi. Lisäksi koen, että kerrankin MINÄ hallitsen ruokaa eikä ruoka minua, niin kuin se on viimeiset 20 vuotta mennyt... Mielitekoja ei pahemmin ole, välillä saattaa makeaa tehdä mieli mutta sekin tunne hiipuu melko pian. Kaikenlisäksi makeasta tulee niin ällöttävä olo, ettei suklaatakaan muutamaa palasta enempää pysty syömään. Nälkä ilmoittelee itsestään aina kahden tunnin välein. Juomisesta pitäisi olla kännykkä muistutus pitkin päivää kun se tuppaa herkästi unohtumaan. Syömisten suhteen kaikki on täydellisesti. Tähän mennessä lähes joka ruoka on sopinut vatsalleni paitsi makaronilaatikko ja kananmuna jotka aiheuttavat kipua ja epämiellyttävän tunteen, mutta muuten on toistaiseksi kaikki toiminut. Jonkin verran olen pienen pientä närästystä potenut 40mg somacista huolimatta. Hieman pelottaa jo ajatus tulevasta kun pitäisi somacit jättää reilu 2kk päästä pois, kuinkahan liekeissä sitä sitten ollaan... 

Soitin eilen ravitsemusterapeutilleni. Olen yrittänyt kysellä facen vertaistuki ryhmissä, että onko lihavuusleikatuille olemassa jotakin tiettyä päivittäistä kalorimäärää jota tulisi noudattaa. Itselläni kun on paino jumittanut jo viikon niin kiinnostaisi vaan tietää syönkö kenties väärin vai mistä tämä johtuu...Sain niin eriäviä vastauksia, että päätin ottaa selvää asiasta omalta terapeutiltani. Hänen mukaansa leikatuille ei ole määritelty  mitään varsinaista kalorirajaa, tärkeintä olisi vain huolehtia riittävästä proteiinin saannista. Vatsalaukun kavennusleikkauksen jälkeen ei ymmärtääkseni ole riskiä syödä liikaa kaloreita päivän aikana, päinvastoin usein syödään liian vähän ja sen vuoksi paino ei laske kun koko keho ihan jumissa. Ravitsemusterapeuttini oli sitä mieltä, että kaloreita saa tulla ainakin reilusti yli 1000 päivän aikana. Lisäksi hän kehoitti olemaan stressaamatta ja totesi, että tällaisia tasaisempia vaiheita tulee välillä ja ne kuuluvat prosessiin. Tiedän, olen niin malttamaton. Kroppani on vasta toipumassa isosta leikkauksesta eikä varmasti senkään takia ole valmis antamaan yhtäkään kiloa pois, onhan se tottakai ymmärrettävää... Terapeuttini mukaan hän ei olisi huolissaan laihtumisesta, se tapahtuu kyllä kun sen aika on. Koitan nyt ottaa vaan rennosti, SYÖDÄ ja JUODA riittävästi päivän aikana niin eiköhän se siitä, ajan kanssa. Yritän vain luottaa siihen, että paino lähtee laskuun jossain vaiheessa... joten sitä odotellessa! 😊

Usko lopussa

Tänään ensimäinen päivä kun EN käynyt puntarilla. Painon jumittaminen turhauttaa jo liikaa joten ei kiinnosta enää nähdä sitä lukemaa.. 

En myöskään jaksa seurata kaloreita, yritän vain syödä 2-3 tunnin välein ja pyrin proteiini ja kuitupitoisiin ruokiin, eiköhän se riitä. 

Kipujakin vielä on. Katsoin kalenterista, että mulla loppuu pian sairaslomakin ja oon edelleen näin kipeä.. Soitin viimeviikolla vatsatautien polille, osastolle ja jopa ensiapupäivystykseen. Joka paikassa vain toitotettiin, että oireeni eivät kuulosta mitenkään huolestuttavilta kun kerran haavat ovat siistit eikä kuumetta ole. Kipu on kuulemma normaalia. En tiedä mitä tai ketä uskoa. Toisaalta luulen, että olen itse aiheuttanut kipujen kovenemisen sillä typerällä liikunta rehkimiselläni koska ennen sitä oloni alkoi olla jo parempi. Toisaalta taas pelkään, että tuolla leikkausalueella on jotakin repeämää tms. kun on näin paljon kipuja vieläkin. Kirurgin tapaaminen on vasta viikon kuluttua ja sinne asti pitäisi odotella. Tämä jatkuva kipu vain syö voimia kamalasti ja alan oikeasti vaipua jo melkoiseen epätoivoon asian suhteen. Alan olla niin väsynyt tähän jo... Pääsenkö koskaan enää nauttimaan kivuttomasta elämästä? 😔

Tyhmästä päästä kärsii......

Just vasta edellisen postaukseni lopussa sanoin, ettei kannata stressata joka asiasta... mutta mutta... tuo paino on kova huolenaihe.. Tokalla viikolla putosi yhtäkkiä sen 4kg, varmasti pelkkiä sairaalassa saatuja nesteitä vaan.. nyt paino sahannut jo viikon + - 900g. Pelkään syöväni aivan liikaa koska saan päivittäin kaloreita JO NYT sellasen 1200-1300. En ymmärrä miten saan noin paljon syötyä päivän aikana vaikka annoskoot on desin luokkaa. Noudatan parhaani mukaan annettuja ruoka ohjeita, olen liikkunut päivittäin ja juonut päivittäin 1,5-2 litraa niin silti paino jumittaa.. Väkisinkin nousee mieleen ajatus, että tässäkö tää nyt sitten oli..?!? Tein rankasti töitä 1,5 vuoden ajan päästäkseni leikkaukseen ja hädintuskin 4 kiloa poissa kun meinaa jo nousta takasin.. turhauttaa siis todella paljon!! Mutta haluan ainakin uskoa siihen, että paino vielä lähtee laskemaan, eihän leikkauksen hyöty nyt oikeesti voi olla tässä?! 

Niin ja kaikenlisäksi minä tyhmä menin tietty kuntopyöräilemään kovalla vastuksella jo 2 viikon päästä leikkauksesta vaikka olin kovasti vielä kipeä, lisäksi olen käynyt 3km lenkillä reippaasti kävellen ja imuroidessa siirrellyt lattioilta tavaraa vaikka se sattui kovasti.. tyhmänä ajattelin paranevani nopeammin jos kivuista huolimatta vaan liikun niin paljon kun pystyn mutta toisin kävi. Aijemmin jo pikkuisen hellittäneet leikkauskivut palasivat vielä entistäkin kovempina ja jälleen olen melkein takaisin lähtöruudussa kipujeni suhteen. Mikä naurettavinta, paino ei reagoinut liikkumisiini mitenkään. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis! 

Liikkuminen olisi pitänyt aloittaa tietenkin rauhassa ja asteittain vasta sitten kun oma vointi antaa myöden. Minä en kuunnellut kehoani ja tässä tulos. Ehkäpä nyt olisi korkea aika rauhoittua ja antaa kropalle oikeasti aikaa toipua isosta leikkauksesta.. 😕

Kaikki aikanaan, eikai tässä muukaan auta!

Tunteiden vuoristorata

Olen nyt reilu viikon totutellut syömään tavallisia pehmeitä kotiruokia. Aluksi syöminen aiheutti mahakipuja ja ilmaa jäi pahasti puristuksiin, mutta nyt on jo helpompaa kun osannut vähän hidastaa syömistahtia mutta opettelua sekin vielä vaatii. Lisäksi olen merkinnyt kaiken syömiseni ylös kännykkäsovellukseen, joka laskee päivän kalorit, proteiinit, hiilihydraatit, kuidut, rasvat ym. Ajattelin, että olisi tärkeää seurata vähän, että saisin edes lähelle suositusten kaikkia ravintoaineita ja etenkin proteiineja, sillä ne ovat tärkeimmät leikkauksen jälkeen.

En ole kuullut/lukenut juuri yhtään ihmisten negatiivisista tuntemuksista, jotka liittyisivät leikkauksen tuomaan valtavan elämänmuutoksen sopeutumiseen. En oikeastaan edes tiennyt sellasia tunteita/ajatuksia edes tulevan kun netissä aina vain hehkutettu kuinka onnellinen ja tyytyväinen on leikkaukseen, kaikki mennyt hyvin jne. Kai olin jotenkin liian hyväuskoinen ja hölmö, luulin sen olevan jotenkin vain automaattista, että leikkauksen jälkeen kokee vain ja ainoastaan positiivisia fiiliksiä, mutta väärässä olin. Nyt tiedän, ettei niistä vain haluta syystä tai toisesta puhua. Leikkauksen jälkeinen elämä on aivan liian kiilloteltua netissä, kaikkea ei vaan kannata uskoa.

Karu totuus on kuitenkin se, että varmasti jokainen käy leikkauksen jälkeen jossakin vaiheessa myös hyvin ahdistavia ja negatiivisiakin ajatuksia läpi. Koko kehossa on tapahtunut valtava muutos ja se vaikuttaa väkisinkin koko kroppaan, kuin myös korvien väliin. Lihavuusleikkaus aiheuttaa myös suuren psyykkisen kuormituksen, muutokset ovat valtavia ja ennenkaikkea pysyviä, lopullisia. Sanotaan, että lihavuusleikattu käy läpi jonkinlaisen surutyön syömisien ja entisen elämänsä suhteen leikkauksen jälkeen, joka on hyvinkin ymmärrettävää. 

Ei tällaiseen muutokseen pysty valmistautumaan psyykkisesti mitenkään etukäteen.

Eräs päivä tässä sain yhtäkkiä järkyttävän paniikkikohtauksen. En ole koskaan kokenut mitään tällaista ja tilanne säikäytti minut kyllä pahoin. Aamu oli alkanut aivan normaalisti, mies oli töissä ja minä yksin kissojen kanssa kotona. Kaikki oli hyvin kunnes yhtäkkiä minulle tuli valtavan huono olo, eikä se johtunut syömästäni ruoasta. Selkä valahti kylmänhikiseksi ja tuntui kuin jokin kuristaisi minua kaksin käsin kaulasta. Pala nousi kurkkuun niin voimakkaasti, että olisin tahtonut purskahtaa vain täyteen huutoitkuun. Yhtäkkiä vain tajusin, miten lopullista leikkaus oli, kuinka en enää koskaan pysty palaamaan "vanhaan elämääni", en pysty perumaan enään mitään. Mietin mitä helvettiä olin mennyt tekemään, minua kadutti suunnattomasti. Koin surua ja kiukkua yhtäaikaa. Ahdisti niin kovaa, etten voinut pysyä paikallani. Tuntui, että tukehtuisin. Paniikkia aiheutti myös se, etten ollut saanut täytettyä päivittäisiä proteiinien, kuitujen ja rasvojen tarvetta. Koin epäonnistuneeni täysin. Kaikenlisäksi ennen leikkausta ollut ene-dieetti aiheutti minulle edelleen suunnatonta vaikeutta ylittää 800 kaloria päivässä. Niinkuin aijemmassa postauksessanikin jo kerroin, että kalorien nousu yli tuon rajan tuntui ahdistavan paljolta. Aloin pelkäämään lihoamista ihan tosissani. 

Yritin soittaa vatsatautien polille mutta heidän puhelinpäivystyksensä oli sulkeutunut juuri minuutti sitten. Olin niin yksin ahdistukseni kanssa, minua pelotti se tilanne todella paljon. Päätin soittaa miehelleni töihin, hän osasi tukea ja kuunnella minua vaikeassa tilanteessa ja sai minut rauhoittumaan. 

Lähdin ulos hieman kävelemään ja samalla kävin hiljaista keskustelua itseni kanssa ja totesin, että eihän minulla täyttynyt koskaan vanhassakaan elämässäni kaikkia ravintoaineita läheskään joka päivä. Miten nyt sitten muka viikossa suuren leikkauksen jälkeen yhtäkkiä olisin oppinut syömään tasan tarkkaan oikein? Tämä on pitkä prosessi ja opittavaa on todella paljon, ei kukaan pysty sormia napsauttamalla muuttamaan kaikkea syömistään täydelliseksi tällaisen jälkeen, varsinkin kun annoskoot ovat niin pieniä. Mietin myös, mitä muka kaipasin vanhasta elämästäni... - En keksinyt yhtäkään asiaa, joten miksi tämmöinen paniikki?? Selvittelin ajatuksiani hetken ja totesin, että asioilla on kuitenkin aina tapana järjestyä. Niin on aina ollut ja tulee olemaan nyttenkin. Ajan kanssa opin varmasti syömään monipuolisesti joten ei hätää. Päätin heittää hetkeksi kalorien lasku sovelluksen romukoppaan ja keskittyä nyt vain toipumiseen ja syömään niitä ruokia jotka maistuvat, pyrkien kuitenkin proteiinipitoiseen ravintoon.

En todellakaan tarkoita, että jokaiselle leikatulle tulisi nyt joku kohtaus, vaan kerroin miten oma kroppani reagoi tähän kaikkeen. En uskoisi jos kuulisin, että näin ison muutoksen jälkeen kaikki on mennyt loistavasti ja mitään negatiivista ajatusta ei ole käynyt lähelläkään mielessä. Harvoin asiat ovat niin yksinkertaisia. Normaaliin paranemis- ja käsittelyprosessiin kuuluu erilaiset ajatukset ja reaktiot. Onhan tämä valtava hälytystila koko elimistölle, josta täydellinen toipuminen vie varmasti vuoden päivät ellei kauemminkin.

Opin ainakin sen, että itselleen pitää olla lempeä ja armollinen. Ei vaatia liikaa ja ottaa stressiä joka asiasta. Pitää antaa itselleen aikaa ja lupa kokea kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia. Se on ihan normaalia! 😊

Iloa ja hämmennystä

Vajaa kaksi viikkoa vasta kulunut leikkauksesta ja paino laskenut -3.7kg! Huhhuh. Tuntuu ettei järki pysy tässä mukana! Joka aamu vaa'assa tervehtii uusi alempi lukema eikä sitä vaan tahdo käsittää. Paino laskee mutta missään se ei näy? Mieheni on huomauttanut jo useampaan kertaan, että olen hänenkin silmissään kaventunut valtavasti vaikka hän sentään näkee minua päivittäin. Itse huomaan jotakin hyvin pieniä muutoksia mutta en mitään valtavaa. Onko se tosissaan niin, että itsensä näkee aina yhtä suurena vaikka laihtuisi kuinka?

Näin nopea laihtuminen on toki ihana asia mutta toisaalta myös hyvin hämmentävää ja outoa. Pelkään lihoavani ja lasken kaloreita, eilenkin sain paniikin kun kalorit nousivat yli 800, olin varma että nyt lihoan taas ja koko leikkaus oli turha ym. Aamulla puntarissa -1,1kg! Pelkään lihoavani vaikka laihdun kokoajan. Mikä minua vaivaa..?

Kaikenkaikkiaan nyt poissa noin 22kg.👍

Uusi takki

Kävin eilen pitkästä aikaa tavallisessa vaatekaupassa. Halusin ihan vain huvin vuoksi käydä sovittamassa takkeja, koska en ole pystynyt ostamaan sellaista tavallisesta vaateliikkeestä ainakaan viimeiseen 6-7 vuoteen. Vaikka joitain t-paitoja tai housuja olenkin vaateliikkeistä löytänyt niin takkeja en naisten puolelta ole ostanut vuosiin, eikä välillä edes miesten puolelta ole löytynyt kokoani. 

Kokeilin mieleistäni mustaa toppatakkia koossa 52. Ennen olen joutunut tilaamaan takkini aina netistä koossa 56-58. Ajattelin, ettei toivoakaan, että tämä mahtuisi päälleni. Hämmästykseni oli sanoinkuvailemattoman suurta kun koon 52 takki olikin minulle liian iso! En voinut uskoa sitä todeksi! Löysinkö minä juuri ihan tavallisesta vaatekaupasta naisten puolelta talvitakin, joka on minulle liian iso?!?! Kokeilin kokoa 50 ja se oli kuin minulle tehty. Olin kuin puulla päähän lyöty, en voinut uskoa että olen oikeasti kaventunut näin paljon. Kävin peilin edessä ja katsoin itseäni, takki sopi minulle valtavan hyvin. Mieheni pyysi sovittamaan vielä ihan testimielessä kokoa 48, se meni kiinni mutta oli melko tiukka vielä. Silti sekin "järkytti" todella paljon koska aikaisemmin tuo koko ei olisi IKINÄ ylettynyt edes kiinni, saati istunut mitenkään sopivasti edes hartioista.

Pakko se vain on uskoa... olen todellakin laihtunut vaikkei silmäni sitä aina myönnäkkään peilikuvaani katsoessa. Vaatteet ei valehtele ja missään merkissä ei varmasti mitat vaihtele noin radikaalisti. Siitä huolimatta oma mieli pyrkii väittämään muuta, ompas ristiriitaista! 😁  

Hermona

Kipuja, kipuja, kipuja yhä edelleen. 

Vaikka päivä päivältä olo on hieman parempi, huomaan, että kivut muuttuvat erilaisiksi. Alkuun joka liike sai aikaan erittäin pistelevän/kirvelevän/polttelevan/repivän tuntemuksen isoimman haavan kohdalla, tänään kipua tuntuu enemmän jossakin lihaksessa tuolla syvemmällä ihankuin olisi kuntoillut vatsalihakset todella kipeiksi. Toisena hetkenä saattaa olla ettei kipua juuri tunnu paljoakaan kun sitten yhtäkkiä saattaa sattua ihan hirveesti. Olo on todella vaihteleva ja edelleen rauhassa pitää ottaa kaikki liikkuminen. Onhan kropan annettava rauhassa palautua isosta leikkauksesta.

Eniten harmittaa tuo selällään nukkuminen, siis maailman inhottavin asento nukkua! Taas jälleenkerran yksi lähestulkoon valvottu yö takana kun asento niin huono. Kyljelleen pystyn jo kääntymään mutta vaikka kuinka vatsaa tyynyillä tukisinkin niin tuntuu se vaan edelleen hyvin epämiellyttävältä eikä siinä pysty pidemmän päälle olemaan. Huoh, saisimpa jo rakkaat yöuneni takaisin...

Kotiuduttuani sairaalasta minulla oli turvotusta kehossa aika paljon leikkauksen jäljiltä. Nilkatkin olivat ihan paisuksissa. Polilta sanoivat turvouksen olevan aivan normaalia. Painossa ei näkynyt ekaan viikkoon minkäänlaista muutosta mutta nyt ihan muutaman päivän aikana nesteet ilmeisesti poistunut kehosta kun -2.6kg näytti puntari. Toivottavasti paino jatkaa laskuaan vielä nesteidenkin jälkeen ettei nyt tyssäisi tähän.

En tiedä ollenkaan mitään kalorimäärää mikä saisi maksimissaan tulla päivän aikana tän leikkauksen jälkeen, pitäisi varmaan soittaa ravitsemusterapeutille ja kysäistä. Nyt kun olen tavallisia ruokia jonkin verran syönyt nousee myös kalorit aika herkästi jo sinne 700-800kcal tienoille, joka jostain kumman syystä tuntuu minusta ahdistavan paljolta. Myöskin annoskoot on jonkin verran erilaiset, nestettä pystyn juomaan hitaasti nautittuna sen 2dl ihan hyvin taukoja pitäen, mutta vähänkään paksumpaa ruokaa menee sen desin verran. Pelkään, että vatsalaukkuni venyy annoskokojeni vuoksi tai että lihoan kun kalorimäärät nousevat niin pelottavan herkästi. Minulla on edelleen aivan liikaa vajetta proteiineissa, hiilarit monesti yli 50g/pvä, kalorit nousee ja kaikki tää ahdistaa. Kamalaa kun leikkauksesta on vasta alle kaksi viikkoa ja olen jo näin hermona! 

😖