Vuosikontrolli

Sain viime viikolla kutsukirjeen sairaalaan lihavuusleikkauksen vuosikontrolliin. 

Kirjeessä oli varattuna aika verikokeisiin, joista katotaan vitamiini sekä rauta-arvot, aika ravitsemusterapeutille sekä sisätautipoliklinikalle lääkärin vastaanotolle. Kontrolliaika tuli pari kuukautta myöhässä, mullahan tuli jo elokuussa vuosi täyteen ja odotin lähetettä jo silloin mutta ilmeisesti heillä on siellä jonoa. Kirjeessä mainitut ajat osuivat vaan huonosti ihan marraskuun lopulle, jolloin synnytys saattaa olla jo lähellä, joten soitin ja peruin koko homman. Kaikenlisäksi raskaus muuttaa labra tuloksia sen verran, ettei niistä olisi tässä vaiheessa edes hyötyä, eikä painoakaan pystytä seuraamaan leikkauksen osalta, joten kontrollikäynti olisi ajanhukkaa myös heidän puoleltaan. Tutkimukset siirtyvät nyt ensi kevääseen huhti- toukokuulle.

Tosin vitamiini sekä rauta-arvot on otettu kyllä joka raskaus kolmanneksella. Leikkauksen vuoksi seurataan, ettei mulle kehity mitään puutostilaa kun nyt vauvakin vielä ottaa omansa. Toistaiseksi ainakin kaikki ollut hyvin ja hemoglobiinikin pysynyt hienosti 120-130 paikkeilla. Ferritiini eli varastorautakin on pysynyt viitearvojen sisäpuolella mutta ei siitä haittaakaan olis jos sitä vähän saisi  nostettua. Syön päivittäin multivita raskaus vitamiinia sekä kalkkia. Joskus otan myös magnesiumia sekä B12 ja D-vitamiinia vähän kuin kuuriluonteisesti. 

Leikkauksen osalta on muuten mennyt ihan hyvin. Tosiaan painosta tai laihtumisesta en osaa sanoa, nyt raskausviikkoja 33+0 ja painoa tullut noin 6-7kg kaikenkaikkiaan. Nestettä varmasti osa kun jalatkin alkaneet turpoamaan. 😄 Neuvolassa sanottu, että ei ole yhtään ylimääräistä ainakaan tullut ja täti ollut sitä mieltä, että luultavasti synnytyksen jälkeen olen vähintääkin samoissa lukemissa kuin ennen raskautta. Toivottavasti, nimittäin mulla on vielä noin 15-20kg matkaa omaan tavoitepainooni. Odotan jo innolla pitkiä reippaita vaunulenkkejä, liikuntaa ja kunnon hikoilua! 😄

Tosin imetyksen aikana ei saa varsinaisesti laihduttaa mutta liikkua voi. Varmasti menee oma aikansa synnytyksenkin jälkeen ennenkuin pitkistä reippaista vaunulenkeistä voi haaveillakkaan... 

Sekavat tunteet on kyllä ollut kun neuvolassa puntarille on joutunut kipuamaan. Kun lukema näyttää taas yli sadan, kyllä siinä väistämättä omatunto soimaa vaikka miten sen käsittäisi, että on luonnollista... Kyllä sen lukeman näkeminen vaan saa niin puistattamaan oli syy mikä hyvänsä. Kotona vältän vaakaa ihan suosiolla... tiedän että stressaantuisin siitä vaan ihan suotta.

Syömisten suhteen mennään samaa rataa edelleen. Annokset ei kovin isoja ole eikä mitään erityisiä mielihalujakaan ole kummemmin ollut. Tietysti no makeaa tekee päivittäin mieli mutta uskon sen johtuvan pitkälti näistä hormoneista. Enkä ole oikeastaan lähtenyt mitään itseltäni kieltämäänkään, tiedän että sillä vain yllytän karkin himoa entisestään. Olen antanut itselleni luvan syödä hieman suklaata tms. jos mieli tekee, turha stressata turhista. Roskaruokia olen pyrkinyt välttelemään, ihan jo senkin vuoksi, että niiden runsaan rasvapitoisuuden takia saan vatsani niin kipeäksi ja sekaisin, että ei kiitos. Vatsakivun pelossa on pakko kieltäytyä tietyistä ruoista vaikka kuinka mieli tekisikin. Minusta se on vaan ja ainoastaan hyvä! Jotenkin on helpompi sietää pettymystä roskaruoan syömättömyyden suhteen silloin kun todella muistaa ja tietää millaiset vatsanväänteet siitä seuraa. Sitä olotilaa ei vaan hetken nautinnon vuoksi halua itselleen ehdoin tahdoin aiheuttaa. 😅

Veden juontiin olen panostanut ja keskittynyt täysillä koko raskausajan. Pidän huolta, että juon päivittäin vähintään 3 litraa puhdasta vettä. Nyt varsinkin keho tarvitsee nestettä paljon ja koska olen ollut aina todella huono juomaan niin nyt sitä hyvä harjoitella samalla. Auttaa toki paljon sekin, että nyt raskausaikana tuntuu janottavan aika kovasti ja vettä tekee aivan älyttömästi mielikin. Mehua pystyn juomaan hädintuskin lasillisen kun sen makeus alkaa jo etomaan, en voisi kuvitellakaan mitään sokerista janojuomaksi. Limuja en pysty myöskään juomaan kuin aniharvoin ja hyvin pienen tilkan vain. Se makeus saa irvistelemään ja jostain syystä nekin saa vatsani todella sekaisin ja kipeäksi, joten vältän ihan suosiolla niitäkin. 

Runsas vedenjuonti auttaa painonhallinnassa, makeannälässä ja näin raskaana ollessa ehkäisee turvotusta sekä tottakai puhdistaa kehoa. Ei huono!

Liikuntaa en ole hirveästi pystynyt harrastamaan jatkuvasti lisääntyneiden liitokipujen vuoksi mutta käymme mieheni kanssa kyllä lähes päivittäin silti ulkoilemassa edes sen 500 metriä. Vaikka kävelyvauhtini onkin sitä luokkaa, että etanakin voittaisi niin silti on hyvä pyrkiä liikkumaan. Raikas ulkoilma on niin kovin nautinnollista, rentouttaa ja auttaa myös turvotukseen sekä moneen muuhun. Toki jos olen kovin kipeä, niinkuin esimerkiksi tänään kun ei pysty juuri askeltakaan ottamaan niin tietysti on parempi levätä. Väkisin on turha itseään rääkätä eikä saakkaan. 

Vauva alkaa selkeästi laskeutumaan alaspäin ja painaa lantiota jo todella ikävästi joten nyt on aika rauhoittua.

Tämmöstä! 

Tässä nyt vähän kuulumisia taas. Seuraavalla kerralla saattaa ehkä vauvakin olla jo maailmassa 😄 Itselläni ainakin ollut vahva tunne, että marraskuun lopulla alkaa tapahtumaan vaikka meillä laskettu aika onkin vasta 13.12. 😊 

Masukin on kasvanut ihan kiitettävästi ja tuntuu että kasvaa kovaa vauhtia vain lisää 😂

Tässä alimpana kolme viikkoa sitten otettu kuva... masu on kyllä kasvanut jo tuostakin

Ryhti alkaa kallistua selkeesti takakenoon 😂

Maha alkaa olla jo raskas kannettavaksi ja olo on ajoittain hyvinkin tukala! 

En tiiä kuka voi nauttia raskaudesta, joo ohan tota massua ihana silitellä, tuntea vauvan liikkeitä ja katsella kun se pomppii puolelta toiselle välillä mutta nää kaikki vaivat, kivut ym.... HUH!! 

Ei oo mun juttu ainakaan... 

😅

Alkuun oli hankala hyväksyä vatsan kasvua ja kyllähän se hieman tuntuu vieläkin erikoiselta... Ristiriitainen olo on joskus edelleen mutta kyllä tuohon massuun on pikkusen ihastunutkin kun tietää mitä se pitää sisällään 😍 

Mutta jos me saadaan terve vauveli syliin saakka niin on se ollut tän kaiken arvostakin!!💝

Vuosi Sleeve leikkauksesta

Tasan vuosi sitten tapahtui yksi elämäni suurimmista käännekohdista. 

Sain uuden mahdollisuuden. Avaimen, uuteen terveempään sekä kevyempään elämään. Tuo päivä itsessään muistuu mieleeni todella pelottavana.. minua pelotti enemmän kuin koskaan ennen mikään oli pelottanut. Vielä leikkaussaliin odotellessanikin mietin, mitä helv***** olin menossa tekemään...! harkitsin oikeasti jopa koko homman perumista... ihan tosissani.

Ensimäinen muistikuvani leikkauksen jälkeen sijoittuu leikkaussaliin, jossa minun piti yrittää siirtyä leikkuupöydältä sänkyyn. Voimani oli NIIN loppu, en olisi jaksanut nostaa kättäkään mutta hoitajat patistivat siirtymään, oli pakko toimia. Seuraavaksi muistan sen kuinka minua oksetti! Niin hirveää pahoinvointia en ole vielä koskaan ennen kokenutkaan.. se oli jotain mitä en ikinä unohda!

Vintti pimeni taas, kellonajoista ei ole tietoakaan.. Seuraavan kerran kuulin hoitajan puhuvan minulle, tuntui kuin hän olisi huutanut... Silmäluomet tuntuivat todella raskailta, väsytti ihan vietävästi. Koko kroppa oli kuin yksi iso painava säkki. Naamallani oleva happimaski tuntui kovin ahdistavalta. Pahoinvointi oli edelleen aivan käsittämättömän suurta, pelkäsin että tukehdun jos alan oksentamaan, olin nukutuksen takia vieläpä niin tokkurassa etten pystynyt edes ilmoittamaan asiasta... hoitajan puhe kuulosti epäselvältä.. ilmeisesti hän yritti herätellä minua mutta turhaan, sammuin jälleen.. 

Seuraavaksi tunsin kuinka verenpainemittari käsivarressani lähti puristamaan, kuulin hoitajan läsnäolon vieressäni. Nyt herääminen oli himpun verran helpompaa vaikka edelleen olin ihan tajuttoman väsynyt ja tokkurassa. Avasin silmät ja ymmärsin että olen heräämössä. Yritin sanoa kai jotain mutta en tiedä saiko hoitaja siitä mitään selvää. Samaan aikaan tunsin kuinka kipeä olinkaan!! Se kipu... oli jotain sanoin kuvailematonta.. Leikkauksen yhteydessä käytettävä kaasu, joka oli jäänyt vatsaan ja suolistoon painoi niin kovaa hermoja kauttaaltaan koko kroppaa, että jo pelkästään siitä aiheutunut kipu oli viedä tajun! Pelkkä hengittäminen tuntui kuin miekka olisi lävistänyt keuhkoni, puhumattakaan leikkauskivuista vatsan alueella... Se tuska oli jotain ihan käsittämätöntä eikä  kovistakaan kipulääkkeistä ollut mitään hyötyä... Nekin aiheuttivat vain entistä huonomman olon. Kaiken tämän kauheuden keskellä hoitaja ilmoittaa, että lähdemme tunnin päästä sitten vessaan. 

Herranjumala! VESSAAN?!?! Hädintuskin pystyin edes hengittämään ja kohta pitäisi jo nousta ylös?! Ajatus tuntui aivan kamalalta... eihän toi hoitaja voinut olla tosissaan?! Olo oli kaikinpuolin niin kipeä, väsynyt ja oksettava etten varmasti pystyisi liikkumaan mihinkään... Pelotti ihan hirveästi.. miten selviäisin siitä?! 

Tunti kului ja kyllä, kaksi hoitajaa tuli ja kärräsi minut sängylläni vessaan. Sitten he käskivät nousta pytylle. Kyyneleet alkoi valua silmistäni, tiesin miten kipeää pienikin liikahdus tässä tilassa  tekisi. Minulla ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä, oli noustava ylös. Paranemiseni kannalta se on ehdottoman tärkeää päästä jaloilleen heti pikimmiten. Myös veritulppariskin takia liikkuminen on aloitettava niin pian kuin mahdollista. Ymmärsin sen toki, eihän hoitajat kiusaa halunneet tehdä vaan kyse oli ihan oikeasti minun terveydestäni. 

Niinpä päätin vain purra hampaat niin tiukasti yhteen kuin leukalihaksistosta vain lähti ja pikkuhiljaa lähdin nousemaan sängystä. Se sattui.. se sattui mielettömästi.. mutta oli pakko vain kestää. Lopulta sain vessareissun tehtyä, olin todella tyytyväinen itseeni. Tein sen ja pystyin siihen vaikka tuntuikin että kipu vie jalat alta, mutta siitä huolimatta tein sen! 

Kohta minut kärrättiin jo vatsatautien vuodeosastolle jatkamaan toipumista. Kivut yltyi pikkuhiljaa kun puudutusaineiden ja kipulääkkeiden vaikutus leikkauksen jäljiltä oli hiipumassa. Luulin jo kokeneeni suurinta mahdollista kipua mutta ei, se oli vain alkua! Sain kipulääkettä osastolla mutta en muista oliko se panadolia kovinkaan paljoa vahvempaa, jokatapauksessa niitä tuskia ei vain lievitetty sitten millään. Olin niin uupunut kaikesta tapahtuneesta, en pysynyt kerralla kauaa hereillä kun vaivuin aina hetkeksi uneen. Sillä hetkellä ihan kaikki tuntui vaan ylitsepääsemättömän raskaalta.

Yöllä piti nousta taas vessaan, kipu oli edelliseen kertaan verrattuna x100! Itkin hoitajalle istuessani sängyn reunalla etten uskalla liikkua koska kipu on niin suurta.. siitä huolimatta minun oli vain pakko, kertakaikkiaan PAKKO vaikka miten sattuisi. Voi luoja mä ihmettelen edelleen kuinka paljon ihminen pystyykään sietämään kipua... 

Nojoo tällästä ne ekat 3 päivää kutakuinkin oli.. kipua ja tuskaa todellakin. Syöminen oli kamalaa, mitään ei todellakaan tehnyt mieli ja ihan kaikki ruoka tai juoma aiheutti uudessa pienessä vatsalaukussani vain kipua ja omituista kurinaa. Kotiin ei olisi päästetty mikäli en joisi tiettyä määrää nesteitä päivässä, siitä pidettiin tarkkaa kirjaa... Päivisin hoitajat tuli repimään sängystä ylös ihan tunnin välein sattui tai ei, liikuttava oli. Liikkuminen oli oikeastaan ainoa keino, jolla myös aijemmin mainitsemani kaasukivutkin rauhoittuivat pikkuhiljaa. 

Viimein pääsin kotiin ja toipuminen jatkui vielä hyvin pitkään. Epänormaalin pitkään... Vielä kuukauden päästäkin ensimäisessä lääkärin kontrollissa en pystynyt edes tuolille istumaan kipujeni takia. Silloin lääkäri tutki asiaa tarkasti mistä se johtui mutta totesi viimein, että leikkaussaumat, jotka on tarkoituksella ommeltu tiukasti kiinni haavatyrien ehkäisemiseksi aiheutti kipua. Leikkausaluetta puudutettiin monesta kohdasta isolla piikillä joka kyllä kovasti helpottikin. Kävin puudutuksessa vielä toistekin ja vasta sitten tilanne helpottui ja kivut alkoi olla takanapäin. 

"Uusi elämäni" saattoi alkaa. 

Tänäpäivänä voin todella hyvin.
Laihtumisesta en tosin tällähetkellä tiedä koska olen raskaana. Nyt olen viikolla 24 eikä lisäkiloja ole toistaiseksi tullut vielä kuin hädintuskin 1kg jos sitäkään. Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu lapsen synnyttyä painolleni. Painoin ennen raskautta 94kg toivon, että synnytyksen jälkeen yllätys olisi positiivinen! 😁

Annoskoot on kaikesta huolimatta silti pysyneet kutakuinkin samoina. En ole mittaillut tai punninnut aterioitani mutta ruoista riippuen syön silmämääräisesti sen 1,5-2,5dl ruokaa noin... Laitan tuohon alle vaikkapa muutamia esimerkkejä miten paljon pystyn yhdellä kerralla syömään mitäkin ruokaa:


Keitot 1,5-2dl
1 vaasan ruisleipä/ tai normi paahtoleipä jossa levitettä, kinkkua sekä juustoa 

1-2 perunaa (riippuen koosta) + 1dl kastiketta
2dl jugurttia
1/4 osa normaalikokoisesta pizzasta ilman reunoja (esim. kotipizza)
Puolikas paistettu Atrian kanan rintapala
2,5dl propud proteiinijuoma tai vanukas (tauon kera)

2dl makaronilaatikkoa
2-2,5dl kana/tonnikala salaattia
1/2 tonnikalapurkki
1 keitetty kananmuna
3-4 kalapuikkoa
1 karjalanpiirakka jossa vain pelkkä levite päällä
1,5-2dl erilaisia laatikoita (kinkkiukiusaus, broilerikiusaus, kaalilaatikko, maksalaatikko ym)
4 kpl Atrian pinaatti tai veriohukaisia
1/2 grillipihvi (riippuen koosta, voi mennä enemmänkin jos on pieni)
1 jauhelihapihvi
Vajaa 1dl keitettyä pastaa tai riisiä + 0,5-1 dl kastiketta 

HK 100g perus burgeri jossa vain ketsuppia välissä (aina ei jaksa ihan kokonaan syödä)

Ruoan kanssa en juurikaan pysty mitään juomaan, silloin vastaavasti annoskoko pienenee. Mutta jos erikseen juon vaikka maitoa/vettä/mehua tms. niin kerta-annos on 1,5-2dl. Noin 15-30min päästä pystyy juomaan taas seuraavan kerran. Hiilihapolliset juomat ja sokeriset limut ei käy. Hiilihapot aiheuttaa kipua ja närästystä, makeista juomista tulee taas todella herkästi äklö olo. Niitä ei tosiaan edes tee mieli yhtään. Sokerittomia limuja juon joskus harvoin niin että ravistan hiilihapot mahdollisimman hyvin pois, samoin vissyä on tullut nyt raskauden aikana juotua paljon.

Herkkuja kuten sipsiä, irtokarkkeja, suklaata ym. pystyn syömään mutta kerta määrä niissäkin on pieni. Perus fazerin sinistä voin syödä kerralla 1 kokonaisen 4 palan rivin kunnes tulee jo stoppi. Sipsiä ehkä 2-3 kourallista ihan max ja irtokarkkeja ehkä joku 5-7 kpl. Kaikki makea tekee hyvin herkästi äklön olon ja kertamäärä jää kyllä pieneksi niiden osalta.

Kaikki tosi rasvaiset ruoat kuten grilliruoka, grillimakkarat ja nakit, lihapiirakat, ranskalaiset, kerma (myös kevytkerma), jäätelöt ym. aiheuttaa kovan ripulin ja kamalat vatsanväänteet! Niitä tulee vältettyä jo ihan senkin takia suosiolla... 

Leikkauksen jälkeen on myös joitakin ruoka-aineita yhä edelleen sellasia, joita en pysty syömään. Esimerkiksi banaania en kestä yhtään edes minkään smoothien joukossa. Jugurtissa menee kyllä, eihän niissä sitä juurikaan edes ole... Mutta banaani aiheuttaa kipua vatsalaukkuun, se tuntuu raskaalta ja jotenkin niin kun "juuttuu" kiinni. Vaikea selittää mutta tuo epämiellyttävä olo ja kiputuntemus estää nauttimasta kyseistä hedelmää.
Sitten raejuusto on toinen, tekee täysin samaa kuin banaani ja lisäksi aiheuttaa vielä närästystäkin. Etikkasäilötty punajuuri, suurinta herkkuani! Mutta etikkaliemen aiheuttama närästys on kamalaa... sama koskee myös esimerkiksi suolakurkkuja ja silliä..
Ennen leikkausta join maitoa hirveän paljon, nykyään se ei tahdo enää maistua kun ihan lasillinen korkeintaan päivässä. Tavallista vaaleaa kahvia ei voi juoda sen aiheuttaman närästyksen vuoksi. Olenkin siirtynyt tummapaahtoisiin kahveihin ja hapottomaan kahvilaatuun nimeltänsä Watsa kahvi. Se on pelastukseni!

Tässä nyt joitain mitä tulee mieleen, ei niitä kuitenkaan niin hirveän montaa ole mitä en voisi syödä mutta kyllä leikkaus on silti jättänyt omat rajoitteensa. Enkä sano, että se olisi yhtään huono juttu! Leikkauksen tarkoitushan on juuri se, että se rajoittaa syödyn ruoan määrää ja tiettyjä ruoka-aineita ei pieni vatsalaukku pysty enää käsittelemään niinkuin ennen, joka aiheuttaa juuri tällaisia ongelmia. Ennemmin sanoisin, että leikkaushan toimii kohdallani juuri niinkuin pitääkin! Ei haittaa minua yhtään, etten pysty enää ahmimaan jäätelöä tai grillimakkaraa litra/kilotolkulla! 😂

Myönnän, että JOSKUS, joskus jos on hyvää ruokaa tai olen vaikka ravintolassa syömässä niin harmittaa kun ei pysty santsaamaan tai syömään enempää vaikka tekisi kovasti mieli. Mutta sillä hetkellä pysähdyn miettimään, mitä se lisäannos ruokaa oikeasti hyödyttäisi muuten kuin, että saisin siitä hetkellisen henkisen mielihyvän/nautinnon? Silloin ymmärrän taas sen, että en voi käyttää ruokaa enää "nautintoaineena", mielihyvä tulee saada jostain muualta. Käsitän, että vatsalaukkuni on sillä hetkellä fyysisesti täynnä ja se riittää, en tarvitse enempää ruokaa vaikka mielihyväkeskus aivoissani himoitsisikin lisää. En ota ruokaa lisää, mutta voin syödä ehkä myöhemmin uuden annoksen. Tätä tapahtuu todella harvoin, sillä yleensä samaista ruokaa ei enää tee jostain syystä myöhemminkään mieli...
Mutta on tärkeää erottaa se ruoan himo ja todellisuus toisistaan. Lihoaminenhan johtuu juuri siitä, ettei tajua tai halua lopettaa syömistä vaikka vatsalaukku olisikin jo täynnä. Ruoka on niin hyvää ja syömisestä tulee niin hyvä olo. Leikkauksen jälkeen ei pysty syömään suuria annoksia, on opittava nauttimaan siitä miniannoksesta ja tyydyttävä siihen. Psyykkisesti tämä on iso muutos ja vaatii prosessointia. Ruokailutottumukset muuttuvat kuitenkin niin radikaalisti leikkauksen myötä.

Mitään niin kutsuttua dumping- ilmiötä minulla ei ainakaan kovin usein esiinny. Ehkä joskus, jos olen syönyt liian nopeasti tai liikaa tai sopimatonta ruokaa niin olo on tunnin ajan todella hirveä. Oksettaa, vatsaa kivistää, sydän hakkaa, olo on raskas ja kaikinpuolin erittäin epämiellyttävä. Siinähän sitä kärsii sitten ja tietää mokanneensa! 😄
Ehkä taas seuraavalla kerralla muistais toimia toisin.

Ainoa haittapuoli leikkauksessa on, että sain ikuiseksi vaivakseni inhottavan närästyksen. Valitettavasti näin vaan joskus käy. Ei kaikille mutta joillekkin. Ennen leikkausta kärsin närästyksestä ajoittain silloin tällöin mutta siihen auttoi ihan perus rennie ja ongelma oli taas pitkäksi aikaa hoidettu. Leikkauksen jälkeen en ole pystynyt päivääkään elämään ilman kunnollista närästyslääkettä ja joskus vielä sen lisäksikin joudun turvautumaan lisälääkkeisiin. Onhan se todella veemäinen sairaus, mutta se oli minun kohdallani leikkauksen hinta.

Kirurgi on suositellut jatkoleikkausta sleeven muuntamista ohitukseksi närästysvaivan takia. Hänen mukaansa närästys saattaisi korjautua sillä mutta epäilen sen auttavan yhtään mitään. Pelkään, että päinvastoin saattaisi vaan pahentaa ehkä ongelmaa.
Tottakai lääkäri varmasti tietää paremmin mutta kaiken läpikäydyn jälkeen tämän leikkauksen osalta en haluaisi toista kertaa enää.

Mutta kaikenkaikkiaan sanoisin, että leikkaus pelasti minut monelta tulevalta sairaudelta ja harmilta. Se on auttanut minua laihtumaan todella hyvin ja olen erittäin tyytyväinen, että hakeuduin leikkaukseen. Sain elämäniloni ja itsevarmuuteni, naiseuteni takaisin. Voin aidosti olla ylpeä itsestäni ja kehoni tuntuu niin paljon terveemmältä kuin koskaan aijemmin! Paranin uniapneasta ja nukun paljon paremmin, hormonihäiriö PCOS lievittyi niin että raskauduin joka ei aijemmin ollut mitenkään mahdollista. Aijemmin loukattu ja vaurioitunut polveni ei enää särje ja kipeydy niin herkästi, jaksan liikkua ja nykyään nautin terveemmästä elämästäni! 😇

Suosittelen ehdottomasti leikkausta vaihtoehdoksi niille, jotka kamppailevat tuskaisessa oravanpyörässä lihavuutensa kanssa eikä mitkään muut keinot auta laihtumiseen.

Se on pitkä ja kivinen tie
mutta kannattaa!!
💝

Ennen & Nyt

138kg                               99.6kg

Kuvien välillä 2 vuotta ja 5 kuukautta.

Vanhoja kuvia katsoessani päätökseni juurtuu yhä vain syvemmälle minuun;
Ei enää KOSKAAN noihin mittoihin!

Puoli vuotta leikkauksesta

Tänään tulee tasan puoli vuotta Sleeve-leikkauksesta.

Kaksinumeroinen luku näyttäytyi jo vaa'alla mutta lyhyeen loppui sekin ilo, nimittäin painoni on noussut reilun kilon. En tiedä miten se on edes mahdollista kun olen pitänyt kalorit melko tiukilla viimepäivinä, joten sen ei todellakaan pitäisi nousta. Toisaalta...Stressaan tällä hetkellä painoani melko paljon ja tulihan viime viikon loppuna herkuteltuakin jonkin verran, että kyllähän niitä syitä löytyy... Naisena tietty myös kuukautiskierron eri vaiheet näkyy painossa herkästi.

Olkoon syy mikä hyvänsä se ei silti poista tätä armotonta vitutusta.

Ilmeisesti en pysty edes pysäyttämään painon nousua kun viimeisenä kolmena päivänä se on vain noussut vaikka eläisin päivät melkein täysin pelkällä nesteellä.
Ehkä olisi hyvä vain todeta että OLKOOT! Ei se paino stressaamalla laske, päinvastoin.
Jospa sitä heittäis "hanskat tiskiin" taas hetkeksi ja olla käymättä puntarilla nyt vähään aikaan. Paino elää tällä hetkellä ihan omaa eläämäänsä enkä pysty siihen vaikuttamaan niin suotta tässä kuluttaa aikaa murehtimiseen.

Sairaslomani umpisuolen lisäkkeen leikkauksesta on päättynyt ja palaan tänään töihin. Viisi yötä, kaksi vapaata, kuusi yötä, neljä vapaata jne... Ehkäpä työhönpaluu auttaisi saamaan painon takaisin laskusuuntaiseksi kun sielä tulee liikuttua monia kilometrejä yön aikana. Joskus mukana ollut askelmittari väitti, että liikuin yhden yövuoron aikana 8km. Tämäkin kyseinen yö oli vielä sellainen ettei hälytyksiä tms. "ylimääräistä" silloin tullut.

Olisi ollut hienoa viettää tätä puolivuotis päivää ylpeänä itsestään, että on päässyt vihdoin alle sadan kilon mutta ei auta...tää meni nyt näin... 😞

Kuulumisia

Kävin kolmen kuukauden kontrolli verikokeissa ja ravitsemusterapeutin mukaan

veriarvoni ovat suorastaan ihanteelliset, vaikken olekaan muistanut syödä edes päivittäin määrättyjä vitamiineja... hyvä kun kerran viikossa muistaa ne ottaa. 

😳😁

Pitää oikeasti ruveta tsemppaamaan niiden vitskujen kanssa, ymmärrän toki, ettei niitä ole turhaan minulle määrätty. Puutostilat kehittyy pikkuhiljaa kuukausien jopa vuosien kuluessa ja niiden oireet voivat olla vakaviakin. 

Lisäksi ravitsemusterapeutti suositteli minulle pellavansiemen rouhetta 1rkl päivässä. Sillä turvaisin hyvien rasvojen päivittäisen saannin koska en tällähetkellä niitä ravinnostani riittävästi saa. Margariinin ja öljyn lisääminen ruokavaliooni saattaa aiheuttaa vaan kovempaa närästystä ja joudun sen takia jo muutenkin enempi katsomaan mitä suuhuni laitan. Närästys rajoittaa kyllä jonkin verran syömisiä ja etenkin tuota rasvan käyttöä.

Tein ennen ravitsemusterapeutille menoa kolmelta päivältä ruokapäiväkirjaa ja sen mukaan annoskokoni olivat kuulemma sopivat ja ruokavalintani oli muutamia pieniä herkkupaloja lukuunottamatta oikein hyviä. Olen stressanut erityisesti proteiinien saannista kun tiedän etten saa sitä määrättyä 80g päivässä juuri koskaan täyteen. Kuitenkin veriarvoistani näkyi proteiinien saannin olevan kohdallani juuri sopivaa. 

Närästys vaivastakin puhuttiin ja kerroin kuinka joudun edelleen päivittäin syömään somac 40mg:sta, joskus jopa kaksin tai kolminkertaisina annoksina ja päälle vielä gavisconit ja renniet eikä välttämättä sekään auta. Tästä voit siis päätellä miten älyttömän voimakkaasta närästyksestä ajoittain kärsin. Suurimmaksi osaksi on kuitenkin päiviä, että pärjään vuorokauden ihan yhdellä somacilla mutta jos tuo massu jostain hermostuu niin se tietää sitten kahden tai kolmen päivän helvetillisen polttelun ruokatorvessa ja kurkussa.

Ravitsemusterapeutti halusi konsultoida sairaanhoitajaa tästä asiasta, että olisiko syytä jutella ihan leikanneen kirurgin kanssa vaivastani. Niimpä minulle järkkääntyi ensi maanantaiksi soittoaika kirurgilleni ja voin hänen kanssa miettiä ratkaisua tai helpotusta ongelmaani. Toivottavasti siihen joku apu löytyisi, sillä on tää melkoisen kuluttava "sairaus".. 

Niin ja ihan selvennykseksi siis, että tämä närästys on tullut ihan leikkauksen myötä. Ennen leikkausta minua harvoin närästi ja siihenkin auttoi rennie ihan helposti mutta nyt tämän sleeve leikkauksen jälkeen närästys on puhjennut oikein kukkaansa. Se vain on ikävä totuus, että joillekkin leikatuista tämä vaiva saattaa jäädä pysyväksi, joillakin se voi helpottua tai parantua ajan myötä tai sitten ei. Harmillista kun muuten niin hyödyllinen leikkaus tuokin mukanaan tällaisen haittavaikutuksen niin ei se kivaa ole. 😞

Painoa on lähtenyt nyt -13,6kg. En ole nyt viikkoon yksinkertaisesti kerinnyt kuntopyöräilemään tai muutenkaan liikkumaan niin paino jopa vajaan kilon nyt  noussut.... Pitää kyllä pyrkiä järjestämään aikaa liikunnallekin. Että ei se paino vaan itsellänsä laske leikkauksen ansiosta, kyllä se vaatii edelleen sitä työtäkin.... Ainakin itse huomasin kun kuukauden paino jumitti ja heti kun lisäsi liikuntaa niin alkoi pudota. Nyt sama homma, en liiku niin paino junnaa paikallaan. Näin joulun alla on tullut vähän herkuteltuakin ja sekin näkyy kyllä samantien painossa... Pitäisi irrottautua taas joksikin aikaa tuosta makeasta... 😑

Jooh, seuraavat kontrolli verikokeet onkin sit vasta kun leikkauksesta tulee täyteen vuosi ja samalla on vuosikontrolli sisätautilääkärille sekä rav.terapeutillekin. 

Kyllä tuon leikkauksen jälkeen aika yksin saa loppujen lopuksi pärjätä. Ensimmäiset kontrollitkin on vasta kuukausien kuluttua leikkuusta. Itse olin ihan pulassa jo ekoina viikkoina ja soittelin useasti eri paikkoihin ja kyselin syömisistä ja kaikista kiputuntemuksista ym. Kyllä ainakin alkuun sais olla paljon tiheämmin kaikki seurannat ja kirurgin tapaamiset ja muut  koska kyseessä on valtava muutos niin henkisesti kuin fyysisestikin, joten kyllä siinä ihan tosissaan asiantuntijoiden neuvoja kaipaa. Mutta sitkeesti sitä on eteenpäin menty vaikka kuinka välillä horjuttais, periks ei anneta! 💪

12 viikkoa leikkauksesta

Painoa pudonnut -10,3kg. Olen enää reilu 8kg päässä kaksinumeroisesta luvusta!!!! 😍

Kuukauden kestäneen jumin jälkeen paino lähti taas laskuun. Olen lisännyt hieman liikuntaa jolla voisin vähän boostata aineenvaihduntaa, tavoitteenani on kuntopyöräillä kahdesti viikossa tunnin ajan. En ole koskaan ollut mikään liikuja-tyyppi mutta jostainhan se pitää aloittaa. Töissä tulee kyllä kävelyä paljon mutta olen todennut ettei se enää vaan riitä painon putoamiseksi, kroppani tarvitsee myös hikiliikuntaa. Silloin tällöin käyn mieheni kanssa myös sauvakävelyllä. Ostin loppukesästä uudet sauvat joissa on 6kg jousivastus, tehostaa kyllä todella hyvin kävelyä! 

Närästys vaivaa on edelleen. Kahvia en ole juonut 4 viikkoon, se on ainakin yksi niistä jotka aiheuttaa mielettömän närästyksen. Silti sitä tekee jatkuvasti kauheasti mieli ja välillä ollut ihan hilkulla etten olisi kupillista juonut mutta toistaiseksi olen pystynyt pidättäytymään. Korvaan kahvini erilaisilla vitamiinivesillä joita on nyt markkinoilla hirveät määrät erilaisia, jotkut niistä sisältävät myös kofeiinia.

Muuten olo on ollut hyvä. Mitä nyt ajoittain masentaa kovastikkin mutta sekin saattaa johtua vain näistä toinen toistaan harmaammista päivistä ja raskaista, pitkistä yövuoroputkista, väsymyksestä ja vapaa-ajan puutteesta. Kuukautiset taas reilu viikon myöhässä, että jotenkin sekaisin tuo hormonitoimintakin tuntuu olevan. 

Tän kuun lopussa olis taas verikokeet, joista katsotaan ettei ole kehittynyt mitään puutostiloja leikkauksen myötä. En muista läheskään päivittäin syödä edes noita määrättyjä vitamiini tai kalsium tabletteja... Sitten on ravitsemusterapeutin ensimmäinen kontrolli, siis ensi kuussa vasta! Samalla on myös fysioterapeutin kontrolliaika, en kyllä tiedä miksi... kai se neuvoo liikunnasta jotakin..

Mutta eipä tässä sen ihmeempiä, ihanaa kun on joulu tulossa! Olen uppoutunut lempi harrastukseni pariin sillä jouluksi voi leipoa vaikka mitä! 😁

Muutoksia

Lueskelin aikaisempia tekstejäni ja huomasin kuinka vaihteleva oloni on ollut leikkuun jälkeen. On tullut erilaisia oireita ja tuntemuksia, sitten ne on helpottaneet/loppuneet ja tullut uusia taas tilalle.

Nyttenkin, se närästys josta viime postauksessani kerroin on helpottanut aika paljon kun jätin kahvin pois. Olo on ollut oikeastaan ihan hyvä nyt sen asian tiimoilta, käytänhän toki vielä somacia mutta nyt se yksi tabletti on riittänyt. Tästä huolimatta tunnen ajoittain tuossa rintalastan alla keskellä suht kovaa pistelyä ja kipu ei näköjään riipu siitä olenko syönyt vai en. Välillä voi olla päivä tai parikin ettei kipua tunnu, toisina päivinä taas sitä on enempi. En oikein tiedä mitä se on, toivottavasti menisi ohi niinkuin nuo kaikki muutkin aikasemmat vaivat ja tuntemukset.

Painoa on nyt 9 viikon aikana lähtenyt noin 9,5kg. Missään muussa en sitä huomaa kuin vaatteissa ja tuntuu että nekin huijaa. Ei vain millään tahdo uskoa, että entinen 54-56 koko on vaihtunut 46-48 kokoon! En edes muista sitä aikaa kun vaatekokoni alkoi nelosella. Jotenkin olen kokoajan ihan varma että kyseinen koko olisi mahtunut päälleni jo aijemminkin, en vain ole kokeillut tai että tietyt vaatemerkit on suunniteltu isommille joten en oikeasti ole laihtunut... Jokin minussa silti hyvin hiljaisesti muistuttaa, että koon 46 paita ei olisi päälleni mahtunut vielä muutama kuukausi sitten ja tiedän sisimmissäni sen olevan totta. Miten sitä onkaan niin hiton vaikeaa uskoa?!?!?

Tänäänkin.
Löysin kaupasta kivan paidan ja päätin lähteä sovittamaan sitä. Ajattelin "repästä" ja kokeilla sitten vaikka vaan itseni kiusaksi kokoa 48, olin varma ettei se mahtuisi, joten otin mukaan myös koon 50 vaikka sekin tuntui ihan liian pieneltä. Sovitin ensin kokoa 48 ja se oli minulle selvästi liian iso! En ollut uskoa silmiäni. Hain astetta pienemmän, koon 46 paidan. Se oli sopiva vaikkakin hieman reilu sekin! Se oli todella mykistävä hetki. Vieläkään en pysty uskomaan. Olen ihan satavarma että sen paidan mitoitus on vaan normaalia reilumpi...
Samoin viime viikonloppuna, kun käytiin intersportissa. En ole siis vuosikausiin ostanut sieltä muuta kuin kenkiä, koska mikään vaate ei ole mahtunut päälleni. Kappas vaan kun viime reissulta lähti mukaan koon 48 toppahousut..... Siis toppahousut, joita olen oikeasti metsästänyt jo monia vuosia löytämättä yhtä ainuttakaan sopivaa edes nettikaupoista...
Huhhuh, kyllä ihan sanattomaksi
vetää...😳

8 Viikkoa

Painoa pudonnut nyt leikkausaamusta 8,5kg.

Hitaasti mutta varmasti 👍

Oikeastaan se on vain hyvä, että paino putoaa näin hitaasti. Ei vain siksi, että se on terveellisempää keholle vaan myös, koska psyyke pysyy paremmin mukana projektissa. Pystyy sopeutumaan paremmin henkisesti kehon ja ulkonäön muutoksiin. 

Ruokaa ei erityisesti tee mieli, sehän oli toki yksi leikkauksen tarkoituksistakin. Operaation aikana poistetaan myös suurin osa vatsalaukun seinämässä olevista nälkähormoneista, jotka aiheuttavat ruokahalua ja mielitekoja. Joten on ihan järkeenkäypää ettei ruokaa tee mieli. Tunnen vatsassani vain tyhjyyden tunteen aina välillä, kelloa kytäten tiedän milloin olisi hyvä taas syödä jotakin. Nälkätuntemusta vain on vaikea erottaa närästyksestä enkä oikein edes tiedä, tunnenko nälkää vai närästystä...
Syön edelleen 40mg:sta Somacia mutta ajoittain joudun turvautumaan jopa 80mg:een eikä aina tunnu helpottavan sekään. Tunnen kuinka vatsahapot porisee mahassa kuin kiehuva vesikattila ja rintalastan alla tuntuu välillä kovaa pistävää kipua. Syömisen jälkeen kipu yltyy ja olo on tosi tukala. Ruokasoodalla olen toistaiseksi saanut vatsan hieman rauhoitettua.
Ajattelin kokeeksi jättää kahvin pois jos syy närästykseen löytyisikin siitä ja tuntuu että olo on helpottunut parin päivän kahvittomuuden jälkeen
huomattavasti! 👍
Surullista vain, että suurena kahvin ystävänä se juoma taitaa tästä lähtien olla kiellettyjen listalla... 😔

Oireita aiheuttavia ruokia on esimerkiksi pasta, mutta riisi taas sopii ihan ok. Tulen todella täyteen ihan pienestäkin määrästä spagettia tai makaronia, lisäksi se tuntuu aiheuttavan jonkinlaista pientä dumping ilmiötäkin. Kummallista kyllä, ennen leikkausta en syönyt paljoa punaista lihaa, se tuntui jotenkin etovan, mutta nyt leikkuun jälkeen sitä tekee ajoittain mieli ja maistuu todella hyvältä. Ennen leikkausta join paljon maitoa ja käytin maitotuotteita runsaasti. Nyt leikkauksen jälkeen kaikki maitotuotteet paitsi juusto, maistuvat kamalalta jättäen suuhun hirveän maun. Ihan pakosta pitää yrittää juoda päivittäin vaikka edes vähän valion plus maitokaakaota, josta saisi kalsiumia ja proteiinia. Ajatella, ennen join kyseistä maitokaakaota litra tolkulla... Kananmunaa en ole hetkeen kokeillut, mutta sekin aiheutti aikaisemmin epämiellyttävän olon ja jonkinlaista kipuakin. Hiilihapolliset juomat tuntuvat epämiellyttäviltä mahassa mutta kyllä tuota sokeritonta energiajuomaa esimerkiksi pystyy vähän juomaan sillon tällön kunhan ensin ravistelee happoja pois. Viiniäkin on maisteltu, se tuntui käyvän päähän aika herkästi vaikken juonut kuin pienen tipan. 
Jonkin verran on makumuutoksia ruokien ja juomien suhteen tullut, mutta eniten harmittaa silti tuo kahvi.. 😕

Leikkaus tuo mukanaan kyllä kaikennäköistä. Se on suuri elämänmuutos johon liittyy paljon fyysisiä ja psyykkisiä juttuja, luopumista vanhoista tavoista ja uusien opettelua. Ei mikään helpoin tie todellakaan mutta uskon, että tähänkin pystyy kyllä sopeutumaan ajan kanssa.

Tunteiden vuoristorata

Olen nyt reilu viikon totutellut syömään tavallisia pehmeitä kotiruokia. Aluksi syöminen aiheutti mahakipuja ja ilmaa jäi pahasti puristuksiin, mutta nyt on jo helpompaa kun osannut vähän hidastaa syömistahtia mutta opettelua sekin vielä vaatii. Lisäksi olen merkinnyt kaiken syömiseni ylös kännykkäsovellukseen, joka laskee päivän kalorit, proteiinit, hiilihydraatit, kuidut, rasvat ym. Ajattelin, että olisi tärkeää seurata vähän, että saisin edes lähelle suositusten kaikkia ravintoaineita ja etenkin proteiineja, sillä ne ovat tärkeimmät leikkauksen jälkeen.

En ole kuullut/lukenut juuri yhtään ihmisten negatiivisista tuntemuksista, jotka liittyisivät leikkauksen tuomaan valtavan elämänmuutoksen sopeutumiseen. En oikeastaan edes tiennyt sellasia tunteita/ajatuksia edes tulevan kun netissä aina vain hehkutettu kuinka onnellinen ja tyytyväinen on leikkaukseen, kaikki mennyt hyvin jne. Kai olin jotenkin liian hyväuskoinen ja hölmö, luulin sen olevan jotenkin vain automaattista, että leikkauksen jälkeen kokee vain ja ainoastaan positiivisia fiiliksiä, mutta väärässä olin. Nyt tiedän, ettei niistä vain haluta syystä tai toisesta puhua. Leikkauksen jälkeinen elämä on aivan liian kiilloteltua netissä, kaikkea ei vaan kannata uskoa.

Karu totuus on kuitenkin se, että varmasti jokainen käy leikkauksen jälkeen jossakin vaiheessa myös hyvin ahdistavia ja negatiivisiakin ajatuksia läpi. Koko kehossa on tapahtunut valtava muutos ja se vaikuttaa väkisinkin koko kroppaan, kuin myös korvien väliin. Lihavuusleikkaus aiheuttaa myös suuren psyykkisen kuormituksen, muutokset ovat valtavia ja ennenkaikkea pysyviä, lopullisia. Sanotaan, että lihavuusleikattu käy läpi jonkinlaisen surutyön syömisien ja entisen elämänsä suhteen leikkauksen jälkeen, joka on hyvinkin ymmärrettävää. 

Ei tällaiseen muutokseen pysty valmistautumaan psyykkisesti mitenkään etukäteen.

Eräs päivä tässä sain yhtäkkiä järkyttävän paniikkikohtauksen. En ole koskaan kokenut mitään tällaista ja tilanne säikäytti minut kyllä pahoin. Aamu oli alkanut aivan normaalisti, mies oli töissä ja minä yksin kissojen kanssa kotona. Kaikki oli hyvin kunnes yhtäkkiä minulle tuli valtavan huono olo, eikä se johtunut syömästäni ruoasta. Selkä valahti kylmänhikiseksi ja tuntui kuin jokin kuristaisi minua kaksin käsin kaulasta. Pala nousi kurkkuun niin voimakkaasti, että olisin tahtonut purskahtaa vain täyteen huutoitkuun. Yhtäkkiä vain tajusin, miten lopullista leikkaus oli, kuinka en enää koskaan pysty palaamaan "vanhaan elämääni", en pysty perumaan enään mitään. Mietin mitä helvettiä olin mennyt tekemään, minua kadutti suunnattomasti. Koin surua ja kiukkua yhtäaikaa. Ahdisti niin kovaa, etten voinut pysyä paikallani. Tuntui, että tukehtuisin. Paniikkia aiheutti myös se, etten ollut saanut täytettyä päivittäisiä proteiinien, kuitujen ja rasvojen tarvetta. Koin epäonnistuneeni täysin. Kaikenlisäksi ennen leikkausta ollut ene-dieetti aiheutti minulle edelleen suunnatonta vaikeutta ylittää 800 kaloria päivässä. Niinkuin aijemmassa postauksessanikin jo kerroin, että kalorien nousu yli tuon rajan tuntui ahdistavan paljolta. Aloin pelkäämään lihoamista ihan tosissani. 

Yritin soittaa vatsatautien polille mutta heidän puhelinpäivystyksensä oli sulkeutunut juuri minuutti sitten. Olin niin yksin ahdistukseni kanssa, minua pelotti se tilanne todella paljon. Päätin soittaa miehelleni töihin, hän osasi tukea ja kuunnella minua vaikeassa tilanteessa ja sai minut rauhoittumaan. 

Lähdin ulos hieman kävelemään ja samalla kävin hiljaista keskustelua itseni kanssa ja totesin, että eihän minulla täyttynyt koskaan vanhassakaan elämässäni kaikkia ravintoaineita läheskään joka päivä. Miten nyt sitten muka viikossa suuren leikkauksen jälkeen yhtäkkiä olisin oppinut syömään tasan tarkkaan oikein? Tämä on pitkä prosessi ja opittavaa on todella paljon, ei kukaan pysty sormia napsauttamalla muuttamaan kaikkea syömistään täydelliseksi tällaisen jälkeen, varsinkin kun annoskoot ovat niin pieniä. Mietin myös, mitä muka kaipasin vanhasta elämästäni... - En keksinyt yhtäkään asiaa, joten miksi tämmöinen paniikki?? Selvittelin ajatuksiani hetken ja totesin, että asioilla on kuitenkin aina tapana järjestyä. Niin on aina ollut ja tulee olemaan nyttenkin. Ajan kanssa opin varmasti syömään monipuolisesti joten ei hätää. Päätin heittää hetkeksi kalorien lasku sovelluksen romukoppaan ja keskittyä nyt vain toipumiseen ja syömään niitä ruokia jotka maistuvat, pyrkien kuitenkin proteiinipitoiseen ravintoon.

En todellakaan tarkoita, että jokaiselle leikatulle tulisi nyt joku kohtaus, vaan kerroin miten oma kroppani reagoi tähän kaikkeen. En uskoisi jos kuulisin, että näin ison muutoksen jälkeen kaikki on mennyt loistavasti ja mitään negatiivista ajatusta ei ole käynyt lähelläkään mielessä. Harvoin asiat ovat niin yksinkertaisia. Normaaliin paranemis- ja käsittelyprosessiin kuuluu erilaiset ajatukset ja reaktiot. Onhan tämä valtava hälytystila koko elimistölle, josta täydellinen toipuminen vie varmasti vuoden päivät ellei kauemminkin.

Opin ainakin sen, että itselleen pitää olla lempeä ja armollinen. Ei vaatia liikaa ja ottaa stressiä joka asiasta. Pitää antaa itselleen aikaa ja lupa kokea kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia. Se on ihan normaalia! 😊

Sleeve-leikkaus

Tiistai 22.8.2017 klo. 11.00

Paino leikkausaamuna 119.1kg

Saavuin sairaalaan noin puoltatuntia ennen varattua aikaa. Mieheni oli mukana kannustamassa. Siellä me kaksin odotusaulassa istuttiin, huokailtiin ja jännitettiin tulevaa suurta elämänmuutostani. Noin klo. 11 hoitaja kutsui minut vastaanotolle leikkausvalmisteluja varten: Sain ranteeseeni potilasrannekkeen, puin päälleni selästä auki olevan hihallisen leikkauspaidan, aamutakin sekä varpaista nivusiin ylettyvät tukisukat. Sitten punnittiin ja otettiin vielä verikoe. Sain esilääkityksenä VAIN jotakin vatsahapposuoja-ainetta, vaikka siinä vaiheessa olisin kaivannut enempi jo rauhoittavaa kaiken jännityksen ja pelon keskellä. Sitten leikkaava lääkäri tuli tapaamaan minua vielä ennen toimenpidettä. Leikkausvalmistelujen jälkeen siirryin takaisin odotusaulaan. Kävin pari kertaa vielä vessassa varmistaakseni että rakko on varmasti mahdollisimman tyhjä. 

Noin klo. 12.20 leikkaussalista saapui hoitaja joka kutsui minut mukaansa. Hyvästelin mieheni ja lähdin hoitajan matkaan. Jännitys oli miltein henkeä salpaavaa. 

Leikkaussalissa odotti monta eri hoitajaa. Asetuin leikkauspöydälle ja siinä samassa noin kymmenen eri ihmistä kiersi ympärilläni jokaisella oma tehtävänsä; yksi laittoi laskimopumppuja jalkoihini, toinen asetteli kanyylia, joku kiinnitti verenpainemansettia toiseen käsivarteen, kysymyksiä sateli sieltä täältä kun samaan aikaan kehooni kiinnitettiin antureita ja kaikkia mahdollisia muita työvälineitä... Pian eräs hoitaja ilmoitti laittavansa hyvin vahvan esikipulääkityksen kanyylin kautta ja varoitteli pöhnäistä oloa, sitten heti perään nukutusaine, jolloin kaikki pimeni ihan hetkessä.

Noin klo. 5 iltapäivällä havahduin kovaan puheensorinaan ympärilläni. Olin heräämössä. Pian hoitaja tuli tarkistamaan vointiani, sain kuulla että leikkaus oli mennyt suunnitelmien mukaisesti. Leikkauksen aikana pumpattu hiilidioksidikaasu painoi rintakehästä alaspäin niin kovaa, että pelkkä paikoillaan makaaminen ja hengittäminenkin oli todellista tuskaa. Pyysin lisää kipulääkettä joka hieman helpotti oloa. Pulloon käskettiin kovasti puhaltamaan heti alusta lähtien, se auttaa kipulääkkeiden ja nukutusaineiden poistumista kehosta, ehkäisee keuhkokuumetta, lieventää kaasukipua ja parantaa leikkauksesta toipumista.
Hetken kuluttua hoitaja ilmoittaa, että tunnin päästä lähdetään sitten vessaan. Olin vielä niin tokkurassa etten olisi ikinä uskonut pystyväni siihen siinä kunnossa ja niissä kivuissa, mutta niin sitä vain taisteltiin ylös sängystä.
Illalla klo. 7 aikaan minut siirrettiin osastolle jossa sain lisää kipulääkettä. Olo oli todella tokkurainen ja kipeä.

Seuraavana aamuna alkoi todella hurja pahoinvointi. Oksensin koko sen päivän eikä mitkään pahoinvointilääkkeet tai kipulääkkeet auttaneet ollenkaan, mikään ei vaan pysynyt sisällä. Vasta leikatulla vatsalla oksentaminen sattui ihan mielettömästi, tuntui kuin kaikki sisuskalut repeäisi sisälläni. Joillekkin leikkauksessa käytettävät vahvat kipulääkkeet sekä nukutusaine tekee seuraavana päivänä erityisen huonon olon.
Seuraava yö meni pitkälti valvoessa ja oksentaessa. Vatsanseutu oli niin kipeä etten pystynyt makaamaan kuin vain selälläni ja pianhan siinä asennossa alkaa paikat puutumaan. Oloni oli todella hankala ja yö tuntui kamalan pitkältä. Halusin vain kotiin.

Seuraavana aamuna klo. 5 yritin juoda ekan kerran oksentelun jälkeen. Onnekseni vesi pysyikin jo sisällä. Uusi pieni massuni kurisi kovasti jokaisesta niellystä vesitipasta ja juominen tuotti alkuun kipua, mutta olin helpottunut että pahoinvointi oli vihdoin poissa. Lääkäri tuli pian kierrolle ja sain häneltä luvan lähteä kotiin. Se oli maailman paras uutinen!