Ensimäinen vuosikontrolli

Leikkauksesta kulunut nyt 1v 8kk.

Vuosikontrollin piti olla jo viimevuonna syksyllä mutta raskausajan ongelmien takia jouduttiin tarkastusta siirtämään tämän vuoden kevääseen. 

Kävin ensin laajoissa verikokeissa, sitten oli käynti ravitsemusterapeutille sekä sisätautilääkärille. Ravitsemusterapeutin vastaanotolla sain kehuja erittäin hyvistä verikokeiden tuloksista. Sanoi, että harvemmin etenkin leikatulla on näin hyviä arvoja kun odotettavissa usein on jonkin vitamiinin puutostiloja. Mutta kaikki oli kohdallani priimaa. Ihme kyllä, sillä en ole synnytyksen jälkeen pystynyt syömään huonon ruokahalun vuoksi juuri mitään enkä ole muistanut päivittäisistä vitamiineistakaan huolehtia moneen kuukauteen... Ihmeen vähällä sitä näköjään ihminen pärjää, ainakin hetken.
Yritän kyllä keskittyä enemmän myös itseni hoitamiseen... vauva arki on ollut äärimmäisen kuluttavaa, raskasta ja stressaavaa erilaisten ongelmien takia, ettei ole jaksanut välittää enää juurikaan itsestään vaikka tottakai pitäisi. Jos minä voin huonosti, vauvakin voi huonosti. Ehkä tää tästä,
ajan kanssa lutviutuu taas jotenkin.

No joo, ravitsemusterapeutin kanssa keskusteltiin kuulumisista ja syömisistä. 

Annoskokoni on edelleen sen 1-2dl riippuen ruoasta. Ruokajuomaa en pysty edelleenkään käyttämään, eli ruoka ja juoma oltava erikseen. Nykyään voisin elää pelkällä kahvilla mutta kun jotain pitäisi välillä syödäkkin. Syömisvälit saattavat olla todella pitkiä joka on erittäin huono asia. Painon laskun sekä verensokerin tasaisen ylläpidon kannalta olisi tärkeää syödä säännöllisin väliajoin. 

Seuraavalla viikolla oli sisätautilääkärin tapaaminen.

Kävin ensin hoitajalla joka punnitsi, mittasi vyötärön ympäryksen ja verenpaineen.

Tulos: -51kg, -47cm vyötäröstä ja verenpaine ihanteellinen.

Tämän aamuinen painoni on 86,8kg 💪😊

Lääkärillä ei ollut oikein mitään asiaakaan katsottuaan tuloksiani. Kysyi olenko miettinyt ns. "roikkoleikkausta" eli vatsanahan kiristys operaatiota. Laihtumiseni seurauksena vatsanahka on löysä ja aiheuttaa ikäviä hautumia mutta koska haluisin vielä noin 10kg pois ja luultavasti olisi perheenlisäystäkin vielä tulossa, joten on parempi että kiristysleikkausta harkitaan myöhemmin.

Painoni on edelleen laskusuuntainen, olo on niin kevyt vaikka peilistä näen edelleen vain lihavan naisen. On se jännä miten omat silmät voi olla niin "sokeat" laihtumiselle 😄

Vaatenumeroni on pienentynyt noin 10 kokoa entisestä ja vaatekaappini pursuaa liian isoista vaatteista. Pitäisi kai käydä ostoksilla joskus 😏

No mutta tällästä nyt tähän väliin. Lenkkeiltyä tulee paljon nyt kun alkaa olla niin lämmintä ja kauniita keväisiä säitä. Liikkuminen on ihanaa, vihdoinkin pääsee ulkoilemaan! 

Laitan jossain välissä kuvaa josta näkee muutoksen. Nyt on pakko lopetella, vauva herää 😅

Raskauden jälkeen

Onkin taas vierähtänyt tovi viime postauksesta, ollut aika paljon kaikkea elämässä viimeaikoina niin jäänyt tämä kirjoittelu vähemmälle. 

Tosiaan, vauva syntyi 22.12.2018. 

Vaikeuksia oli paljon mutta kirjoitan niistä sitten joskus tuonne toiseen blogiin (https://kaukainenunelma.blogspot.com/) kun aihekkin enempi suuntautuu sinne. 

Raskausaikana paino nousi kaikenkaikkiaan noin 11kg. Nyt 2,5 viikkoa synnytyksestä paino tippunut 13kg ja laskusuunnassa tuo näyttää kovasti olevan kokoajan. Toki tilanteeseen vaikuttaa osin sekin, etten ole sairaalasta kotiutumisen jälkeen juuri pystynyt syömään mitään. Vissiin joku hormonaalinen juttu?? Ei vaan ruoka ole yksinkertaisesti maistunut ja vähän väkipakolla joutunut pienesti syömään. Ehkä tää tästä tasoittuu ajan kanssa. 

Ihmeellistä kyllä, synnytyksen jälkeen en ole tarvinnut närästyslääkkeitä enää juuri yhtään! 😮 Muutaman kerran saattanut pari rennietä napata joinakin päivinä. Ennen raskauttahan en pärjännyt päivääkään ilman kunnollista lääkitystä ja pelkäsin närästyksen jäävän loppuelämän vaivaksi leikkauksen jälkeen. Raskausaikana ja etenkin loppuviikkoina närästys kasvoi ihan omiin svääreihinsä ja siitä polttelusta ei tullut loppua sitten millään! Lääkkeitä sai syödä kuin leipää ja aina vain kurkkua korvensi. Nyt sitten yhtäkkiä vaiva onkin helpottunut tyystin! Ihan ihmeellistä! 😄 

Synnytyksen jälkeen vatsa näyttää tosi oudolta, vatsalihaskalvot (vai mitkälie) pullottaa hassusti ylävatsasta ja alempana tuntuu roikkuvan suurimmalti osin vain löysää nahkaa 😄 Ihankuin tyhjä kenguru pussi olisi vattalla!
Kovasti odotan jo että saisi alkaa kunnolla treenailemaan. Raskausaikana kaikki ylimääräinen liikkuminen kiellettiin pitkäksi aikaa ja siinä välissä on kyllä lihakset päässy rapistumaan 😕 Mutta keholle pitää antaa oma rauhansa parantua ensin synnytyksestä ja aloittaa liikunta pikkuhiljaa. Kumpa ei nyt tulisi kovia pakkasia että pääsisi edes vauvan kanssa vaunuttelemaan!

Vuosikontrolli

Sain viime viikolla kutsukirjeen sairaalaan lihavuusleikkauksen vuosikontrolliin. 

Kirjeessä oli varattuna aika verikokeisiin, joista katotaan vitamiini sekä rauta-arvot, aika ravitsemusterapeutille sekä sisätautipoliklinikalle lääkärin vastaanotolle. Kontrolliaika tuli pari kuukautta myöhässä, mullahan tuli jo elokuussa vuosi täyteen ja odotin lähetettä jo silloin mutta ilmeisesti heillä on siellä jonoa. Kirjeessä mainitut ajat osuivat vaan huonosti ihan marraskuun lopulle, jolloin synnytys saattaa olla jo lähellä, joten soitin ja peruin koko homman. Kaikenlisäksi raskaus muuttaa labra tuloksia sen verran, ettei niistä olisi tässä vaiheessa edes hyötyä, eikä painoakaan pystytä seuraamaan leikkauksen osalta, joten kontrollikäynti olisi ajanhukkaa myös heidän puoleltaan. Tutkimukset siirtyvät nyt ensi kevääseen huhti- toukokuulle.

Tosin vitamiini sekä rauta-arvot on otettu kyllä joka raskaus kolmanneksella. Leikkauksen vuoksi seurataan, ettei mulle kehity mitään puutostilaa kun nyt vauvakin vielä ottaa omansa. Toistaiseksi ainakin kaikki ollut hyvin ja hemoglobiinikin pysynyt hienosti 120-130 paikkeilla. Ferritiini eli varastorautakin on pysynyt viitearvojen sisäpuolella mutta ei siitä haittaakaan olis jos sitä vähän saisi  nostettua. Syön päivittäin multivita raskaus vitamiinia sekä kalkkia. Joskus otan myös magnesiumia sekä B12 ja D-vitamiinia vähän kuin kuuriluonteisesti. 

Leikkauksen osalta on muuten mennyt ihan hyvin. Tosiaan painosta tai laihtumisesta en osaa sanoa, nyt raskausviikkoja 33+0 ja painoa tullut noin 6-7kg kaikenkaikkiaan. Nestettä varmasti osa kun jalatkin alkaneet turpoamaan. 😄 Neuvolassa sanottu, että ei ole yhtään ylimääräistä ainakaan tullut ja täti ollut sitä mieltä, että luultavasti synnytyksen jälkeen olen vähintääkin samoissa lukemissa kuin ennen raskautta. Toivottavasti, nimittäin mulla on vielä noin 15-20kg matkaa omaan tavoitepainooni. Odotan jo innolla pitkiä reippaita vaunulenkkejä, liikuntaa ja kunnon hikoilua! 😄

Tosin imetyksen aikana ei saa varsinaisesti laihduttaa mutta liikkua voi. Varmasti menee oma aikansa synnytyksenkin jälkeen ennenkuin pitkistä reippaista vaunulenkeistä voi haaveillakkaan... 

Sekavat tunteet on kyllä ollut kun neuvolassa puntarille on joutunut kipuamaan. Kun lukema näyttää taas yli sadan, kyllä siinä väistämättä omatunto soimaa vaikka miten sen käsittäisi, että on luonnollista... Kyllä sen lukeman näkeminen vaan saa niin puistattamaan oli syy mikä hyvänsä. Kotona vältän vaakaa ihan suosiolla... tiedän että stressaantuisin siitä vaan ihan suotta.

Syömisten suhteen mennään samaa rataa edelleen. Annokset ei kovin isoja ole eikä mitään erityisiä mielihalujakaan ole kummemmin ollut. Tietysti no makeaa tekee päivittäin mieli mutta uskon sen johtuvan pitkälti näistä hormoneista. Enkä ole oikeastaan lähtenyt mitään itseltäni kieltämäänkään, tiedän että sillä vain yllytän karkin himoa entisestään. Olen antanut itselleni luvan syödä hieman suklaata tms. jos mieli tekee, turha stressata turhista. Roskaruokia olen pyrkinyt välttelemään, ihan jo senkin vuoksi, että niiden runsaan rasvapitoisuuden takia saan vatsani niin kipeäksi ja sekaisin, että ei kiitos. Vatsakivun pelossa on pakko kieltäytyä tietyistä ruoista vaikka kuinka mieli tekisikin. Minusta se on vaan ja ainoastaan hyvä! Jotenkin on helpompi sietää pettymystä roskaruoan syömättömyyden suhteen silloin kun todella muistaa ja tietää millaiset vatsanväänteet siitä seuraa. Sitä olotilaa ei vaan hetken nautinnon vuoksi halua itselleen ehdoin tahdoin aiheuttaa. 😅

Veden juontiin olen panostanut ja keskittynyt täysillä koko raskausajan. Pidän huolta, että juon päivittäin vähintään 3 litraa puhdasta vettä. Nyt varsinkin keho tarvitsee nestettä paljon ja koska olen ollut aina todella huono juomaan niin nyt sitä hyvä harjoitella samalla. Auttaa toki paljon sekin, että nyt raskausaikana tuntuu janottavan aika kovasti ja vettä tekee aivan älyttömästi mielikin. Mehua pystyn juomaan hädintuskin lasillisen kun sen makeus alkaa jo etomaan, en voisi kuvitellakaan mitään sokerista janojuomaksi. Limuja en pysty myöskään juomaan kuin aniharvoin ja hyvin pienen tilkan vain. Se makeus saa irvistelemään ja jostain syystä nekin saa vatsani todella sekaisin ja kipeäksi, joten vältän ihan suosiolla niitäkin. 

Runsas vedenjuonti auttaa painonhallinnassa, makeannälässä ja näin raskaana ollessa ehkäisee turvotusta sekä tottakai puhdistaa kehoa. Ei huono!

Liikuntaa en ole hirveästi pystynyt harrastamaan jatkuvasti lisääntyneiden liitokipujen vuoksi mutta käymme mieheni kanssa kyllä lähes päivittäin silti ulkoilemassa edes sen 500 metriä. Vaikka kävelyvauhtini onkin sitä luokkaa, että etanakin voittaisi niin silti on hyvä pyrkiä liikkumaan. Raikas ulkoilma on niin kovin nautinnollista, rentouttaa ja auttaa myös turvotukseen sekä moneen muuhun. Toki jos olen kovin kipeä, niinkuin esimerkiksi tänään kun ei pysty juuri askeltakaan ottamaan niin tietysti on parempi levätä. Väkisin on turha itseään rääkätä eikä saakkaan. 

Vauva alkaa selkeästi laskeutumaan alaspäin ja painaa lantiota jo todella ikävästi joten nyt on aika rauhoittua.

Tämmöstä! 

Tässä nyt vähän kuulumisia taas. Seuraavalla kerralla saattaa ehkä vauvakin olla jo maailmassa 😄 Itselläni ainakin ollut vahva tunne, että marraskuun lopulla alkaa tapahtumaan vaikka meillä laskettu aika onkin vasta 13.12. 😊 

Masukin on kasvanut ihan kiitettävästi ja tuntuu että kasvaa kovaa vauhtia vain lisää 😂

Tässä alimpana kolme viikkoa sitten otettu kuva... masu on kyllä kasvanut jo tuostakin

Ryhti alkaa kallistua selkeesti takakenoon 😂

Maha alkaa olla jo raskas kannettavaksi ja olo on ajoittain hyvinkin tukala! 

En tiiä kuka voi nauttia raskaudesta, joo ohan tota massua ihana silitellä, tuntea vauvan liikkeitä ja katsella kun se pomppii puolelta toiselle välillä mutta nää kaikki vaivat, kivut ym.... HUH!! 

Ei oo mun juttu ainakaan... 

😅

Alkuun oli hankala hyväksyä vatsan kasvua ja kyllähän se hieman tuntuu vieläkin erikoiselta... Ristiriitainen olo on joskus edelleen mutta kyllä tuohon massuun on pikkusen ihastunutkin kun tietää mitä se pitää sisällään 😍 

Mutta jos me saadaan terve vauveli syliin saakka niin on se ollut tän kaiken arvostakin!!💝

Vauvamasu

Aihe ei nyt varsinaisesti liity tähän blogiin mutta ajattelin purkaa ajatuksia hieman tämän ulkoisen muutoksen osalta.

Raskausviikko 24+4.

Onhan se massu alkanut pikkuhiljaa vissiin pyöristymään. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa? 😶

Oikeanpuolimaisessa kuvassa olin juuri laihtunut kaikenkaikkiaan -43kg. Kuva on otettu itseasiassa silloin kun en vielä edes tiennyt olevani raskaana. 😄 Katsoin tyytyväisenä itseäni peilistä ja ekan kerran ihan aidosti pidin peilikuvastani. Yllätyin kun vertasin vuotta vanhempaan kuvaan, mikä muutos minussa olikaan tapahtunut! 

Laihduttuani aloin rakastamaan uusien vaatteiden shoppailua, joka ennen tuotti minulle enemmän murhetta kuin iloa. Tavallisista kaupoista koot loppuivat jo hyvän aikaa sitten kesken, nettikaupoista tilatut vaatteet eivät useinkaan ollut mitään muodikkaita vaan isoja telttoja, joilla pyrin edes jotenkuten näyttämään vielä ihmiseltä. Painon pudotessa asiat muuttuivat ja olin todella ylpeä itsestäni. Tavoitepainooni oli vielä noin 15kg matka, olin lähempänä kuin koskaan ennen.

Saattaa kuulostaa pikkumaiselta tai pinnalliselta mutta masun kasvu raskauden myötä ahdistaa minua. (Vasemman puoleinen kuva) Paljon isoja muutoksia lyhyessä ajassa. Ensin todella lihava, sitten laihtunut ja nyt taas alan pyöristymään... Tuntuu pahalta nähdä itsensä taas näin isona. Hävettää ja on epäonnistunut fiilis. Sain nauttia hoikemmasta ulkomuodostani vain niin pienen hetken, enkä täysin edes ollut vielä sitäkään sisäistänyt. Nyt vatsani kasvaa taas ja joudun ostamaan jälleen isompia vaatteita, enkä nauti yhtään peilikuvastani. Yritän käsittää parhaani mukaan sen, ettei tämä muutos nyt johdu lihoamisesta vaan maailman ihanimmasta asiasta mutta se on hyvin vaikeaa. Tuntuu kuin valehtelisin itselleni.

Raskauden alussa toivoin ja odotin kovasti milloin vauvamasu alkaisi näkymään. Nyt kun sellainen on tulossa, se ei tunnukkaan hyvältä. 

Ompa ristiriitaista ja vaikeaa! 😟

Kävin äsken puntarissa... se ei ainakaan helpottanut yhtään oloa. Painoa on nimittäin tullut ihan yhtäkkiä 2kg lisää! 😱 Kohta painan taas 100kg.. Hitto... Joo ymmärrän kyllä että painoa kuuluukin tulla jne. mutta en mahda tunteilleni mitään. Pelottaa, että mitä jos lapsen synnyttyä painoni ei enää laskekkaan tai että olen lihonnut oikeasti. Ruokahaluni on alkanut yltymään ja tuntuu, että syön kokoajan, myös herkut ovat maistuneet vähän liikaakin... Raskauteen liittyvien ongelmien vuoksi olen joutunut viettämään 95% koko ajasta vuodelevossa, joten lihoaminen on tässä tilanteessa valitettavan todennäköistä. Pitäisi tarkkailla enemmän noita syömisiä... 😞 

Jooh...Tällaisia tunteita ja mietteitä tälläkertaa.

Kaikesta huolimatta toivon, että vauvalla olisi kaikki hyvin ja hän saisi kasvaa vielä monta viikkoa turvassa kohdussani. Raskaus ollut alusta saakka täynnä pelkkiä vastoinkäymisiä ja menettämisen pelkoa. Pääasia on, että pieni syntyisi terveenä ja elävänä. Millään muulla ei ole niin suurta merkitystä. Paino tai ulkoiset muutokset on pieniä "kärsimyksiä" mikäli saamme tämän vauvan onnellisesti syliin joulukuussa.

Niin, olen kirjoittanut myös toista blogia jo jonkin aikaa. Se käsittelee lihavuuden sekä  hormonihäiriö PCOS:n aiheuttamaa aikaisempaa lapsettomuuttamme, sairauden aiheuttamia oireita, lapsettomuushoitoja jne. Jos kiinnostuit, pääset lukemaan tekstejäni tästä linkistä:

https://kaukainenunelma.blogspot.com/2016/10/taustaa.html

Vuosi Sleeve leikkauksesta

Tasan vuosi sitten tapahtui yksi elämäni suurimmista käännekohdista. 

Sain uuden mahdollisuuden. Avaimen, uuteen terveempään sekä kevyempään elämään. Tuo päivä itsessään muistuu mieleeni todella pelottavana.. minua pelotti enemmän kuin koskaan ennen mikään oli pelottanut. Vielä leikkaussaliin odotellessanikin mietin, mitä helv***** olin menossa tekemään...! harkitsin oikeasti jopa koko homman perumista... ihan tosissani.

Ensimäinen muistikuvani leikkauksen jälkeen sijoittuu leikkaussaliin, jossa minun piti yrittää siirtyä leikkuupöydältä sänkyyn. Voimani oli NIIN loppu, en olisi jaksanut nostaa kättäkään mutta hoitajat patistivat siirtymään, oli pakko toimia. Seuraavaksi muistan sen kuinka minua oksetti! Niin hirveää pahoinvointia en ole vielä koskaan ennen kokenutkaan.. se oli jotain mitä en ikinä unohda!

Vintti pimeni taas, kellonajoista ei ole tietoakaan.. Seuraavan kerran kuulin hoitajan puhuvan minulle, tuntui kuin hän olisi huutanut... Silmäluomet tuntuivat todella raskailta, väsytti ihan vietävästi. Koko kroppa oli kuin yksi iso painava säkki. Naamallani oleva happimaski tuntui kovin ahdistavalta. Pahoinvointi oli edelleen aivan käsittämättömän suurta, pelkäsin että tukehdun jos alan oksentamaan, olin nukutuksen takia vieläpä niin tokkurassa etten pystynyt edes ilmoittamaan asiasta... hoitajan puhe kuulosti epäselvältä.. ilmeisesti hän yritti herätellä minua mutta turhaan, sammuin jälleen.. 

Seuraavaksi tunsin kuinka verenpainemittari käsivarressani lähti puristamaan, kuulin hoitajan läsnäolon vieressäni. Nyt herääminen oli himpun verran helpompaa vaikka edelleen olin ihan tajuttoman väsynyt ja tokkurassa. Avasin silmät ja ymmärsin että olen heräämössä. Yritin sanoa kai jotain mutta en tiedä saiko hoitaja siitä mitään selvää. Samaan aikaan tunsin kuinka kipeä olinkaan!! Se kipu... oli jotain sanoin kuvailematonta.. Leikkauksen yhteydessä käytettävä kaasu, joka oli jäänyt vatsaan ja suolistoon painoi niin kovaa hermoja kauttaaltaan koko kroppaa, että jo pelkästään siitä aiheutunut kipu oli viedä tajun! Pelkkä hengittäminen tuntui kuin miekka olisi lävistänyt keuhkoni, puhumattakaan leikkauskivuista vatsan alueella... Se tuska oli jotain ihan käsittämätöntä eikä  kovistakaan kipulääkkeistä ollut mitään hyötyä... Nekin aiheuttivat vain entistä huonomman olon. Kaiken tämän kauheuden keskellä hoitaja ilmoittaa, että lähdemme tunnin päästä sitten vessaan. 

Herranjumala! VESSAAN?!?! Hädintuskin pystyin edes hengittämään ja kohta pitäisi jo nousta ylös?! Ajatus tuntui aivan kamalalta... eihän toi hoitaja voinut olla tosissaan?! Olo oli kaikinpuolin niin kipeä, väsynyt ja oksettava etten varmasti pystyisi liikkumaan mihinkään... Pelotti ihan hirveästi.. miten selviäisin siitä?! 

Tunti kului ja kyllä, kaksi hoitajaa tuli ja kärräsi minut sängylläni vessaan. Sitten he käskivät nousta pytylle. Kyyneleet alkoi valua silmistäni, tiesin miten kipeää pienikin liikahdus tässä tilassa  tekisi. Minulla ei ollut mahdollisuutta kieltäytyä, oli noustava ylös. Paranemiseni kannalta se on ehdottoman tärkeää päästä jaloilleen heti pikimmiten. Myös veritulppariskin takia liikkuminen on aloitettava niin pian kuin mahdollista. Ymmärsin sen toki, eihän hoitajat kiusaa halunneet tehdä vaan kyse oli ihan oikeasti minun terveydestäni. 

Niinpä päätin vain purra hampaat niin tiukasti yhteen kuin leukalihaksistosta vain lähti ja pikkuhiljaa lähdin nousemaan sängystä. Se sattui.. se sattui mielettömästi.. mutta oli pakko vain kestää. Lopulta sain vessareissun tehtyä, olin todella tyytyväinen itseeni. Tein sen ja pystyin siihen vaikka tuntuikin että kipu vie jalat alta, mutta siitä huolimatta tein sen! 

Kohta minut kärrättiin jo vatsatautien vuodeosastolle jatkamaan toipumista. Kivut yltyi pikkuhiljaa kun puudutusaineiden ja kipulääkkeiden vaikutus leikkauksen jäljiltä oli hiipumassa. Luulin jo kokeneeni suurinta mahdollista kipua mutta ei, se oli vain alkua! Sain kipulääkettä osastolla mutta en muista oliko se panadolia kovinkaan paljoa vahvempaa, jokatapauksessa niitä tuskia ei vain lievitetty sitten millään. Olin niin uupunut kaikesta tapahtuneesta, en pysynyt kerralla kauaa hereillä kun vaivuin aina hetkeksi uneen. Sillä hetkellä ihan kaikki tuntui vaan ylitsepääsemättömän raskaalta.

Yöllä piti nousta taas vessaan, kipu oli edelliseen kertaan verrattuna x100! Itkin hoitajalle istuessani sängyn reunalla etten uskalla liikkua koska kipu on niin suurta.. siitä huolimatta minun oli vain pakko, kertakaikkiaan PAKKO vaikka miten sattuisi. Voi luoja mä ihmettelen edelleen kuinka paljon ihminen pystyykään sietämään kipua... 

Nojoo tällästä ne ekat 3 päivää kutakuinkin oli.. kipua ja tuskaa todellakin. Syöminen oli kamalaa, mitään ei todellakaan tehnyt mieli ja ihan kaikki ruoka tai juoma aiheutti uudessa pienessä vatsalaukussani vain kipua ja omituista kurinaa. Kotiin ei olisi päästetty mikäli en joisi tiettyä määrää nesteitä päivässä, siitä pidettiin tarkkaa kirjaa... Päivisin hoitajat tuli repimään sängystä ylös ihan tunnin välein sattui tai ei, liikuttava oli. Liikkuminen oli oikeastaan ainoa keino, jolla myös aijemmin mainitsemani kaasukivutkin rauhoittuivat pikkuhiljaa. 

Viimein pääsin kotiin ja toipuminen jatkui vielä hyvin pitkään. Epänormaalin pitkään... Vielä kuukauden päästäkin ensimäisessä lääkärin kontrollissa en pystynyt edes tuolille istumaan kipujeni takia. Silloin lääkäri tutki asiaa tarkasti mistä se johtui mutta totesi viimein, että leikkaussaumat, jotka on tarkoituksella ommeltu tiukasti kiinni haavatyrien ehkäisemiseksi aiheutti kipua. Leikkausaluetta puudutettiin monesta kohdasta isolla piikillä joka kyllä kovasti helpottikin. Kävin puudutuksessa vielä toistekin ja vasta sitten tilanne helpottui ja kivut alkoi olla takanapäin. 

"Uusi elämäni" saattoi alkaa. 

Tänäpäivänä voin todella hyvin.
Laihtumisesta en tosin tällähetkellä tiedä koska olen raskaana. Nyt olen viikolla 24 eikä lisäkiloja ole toistaiseksi tullut vielä kuin hädintuskin 1kg jos sitäkään. Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu lapsen synnyttyä painolleni. Painoin ennen raskautta 94kg toivon, että synnytyksen jälkeen yllätys olisi positiivinen! 😁

Annoskoot on kaikesta huolimatta silti pysyneet kutakuinkin samoina. En ole mittaillut tai punninnut aterioitani mutta ruoista riippuen syön silmämääräisesti sen 1,5-2,5dl ruokaa noin... Laitan tuohon alle vaikkapa muutamia esimerkkejä miten paljon pystyn yhdellä kerralla syömään mitäkin ruokaa:


Keitot 1,5-2dl
1 vaasan ruisleipä/ tai normi paahtoleipä jossa levitettä, kinkkua sekä juustoa 

1-2 perunaa (riippuen koosta) + 1dl kastiketta
2dl jugurttia
1/4 osa normaalikokoisesta pizzasta ilman reunoja (esim. kotipizza)
Puolikas paistettu Atrian kanan rintapala
2,5dl propud proteiinijuoma tai vanukas (tauon kera)

2dl makaronilaatikkoa
2-2,5dl kana/tonnikala salaattia
1/2 tonnikalapurkki
1 keitetty kananmuna
3-4 kalapuikkoa
1 karjalanpiirakka jossa vain pelkkä levite päällä
1,5-2dl erilaisia laatikoita (kinkkiukiusaus, broilerikiusaus, kaalilaatikko, maksalaatikko ym)
4 kpl Atrian pinaatti tai veriohukaisia
1/2 grillipihvi (riippuen koosta, voi mennä enemmänkin jos on pieni)
1 jauhelihapihvi
Vajaa 1dl keitettyä pastaa tai riisiä + 0,5-1 dl kastiketta 

HK 100g perus burgeri jossa vain ketsuppia välissä (aina ei jaksa ihan kokonaan syödä)

Ruoan kanssa en juurikaan pysty mitään juomaan, silloin vastaavasti annoskoko pienenee. Mutta jos erikseen juon vaikka maitoa/vettä/mehua tms. niin kerta-annos on 1,5-2dl. Noin 15-30min päästä pystyy juomaan taas seuraavan kerran. Hiilihapolliset juomat ja sokeriset limut ei käy. Hiilihapot aiheuttaa kipua ja närästystä, makeista juomista tulee taas todella herkästi äklö olo. Niitä ei tosiaan edes tee mieli yhtään. Sokerittomia limuja juon joskus harvoin niin että ravistan hiilihapot mahdollisimman hyvin pois, samoin vissyä on tullut nyt raskauden aikana juotua paljon.

Herkkuja kuten sipsiä, irtokarkkeja, suklaata ym. pystyn syömään mutta kerta määrä niissäkin on pieni. Perus fazerin sinistä voin syödä kerralla 1 kokonaisen 4 palan rivin kunnes tulee jo stoppi. Sipsiä ehkä 2-3 kourallista ihan max ja irtokarkkeja ehkä joku 5-7 kpl. Kaikki makea tekee hyvin herkästi äklön olon ja kertamäärä jää kyllä pieneksi niiden osalta.

Kaikki tosi rasvaiset ruoat kuten grilliruoka, grillimakkarat ja nakit, lihapiirakat, ranskalaiset, kerma (myös kevytkerma), jäätelöt ym. aiheuttaa kovan ripulin ja kamalat vatsanväänteet! Niitä tulee vältettyä jo ihan senkin takia suosiolla... 

Leikkauksen jälkeen on myös joitakin ruoka-aineita yhä edelleen sellasia, joita en pysty syömään. Esimerkiksi banaania en kestä yhtään edes minkään smoothien joukossa. Jugurtissa menee kyllä, eihän niissä sitä juurikaan edes ole... Mutta banaani aiheuttaa kipua vatsalaukkuun, se tuntuu raskaalta ja jotenkin niin kun "juuttuu" kiinni. Vaikea selittää mutta tuo epämiellyttävä olo ja kiputuntemus estää nauttimasta kyseistä hedelmää.
Sitten raejuusto on toinen, tekee täysin samaa kuin banaani ja lisäksi aiheuttaa vielä närästystäkin. Etikkasäilötty punajuuri, suurinta herkkuani! Mutta etikkaliemen aiheuttama närästys on kamalaa... sama koskee myös esimerkiksi suolakurkkuja ja silliä..
Ennen leikkausta join maitoa hirveän paljon, nykyään se ei tahdo enää maistua kun ihan lasillinen korkeintaan päivässä. Tavallista vaaleaa kahvia ei voi juoda sen aiheuttaman närästyksen vuoksi. Olenkin siirtynyt tummapaahtoisiin kahveihin ja hapottomaan kahvilaatuun nimeltänsä Watsa kahvi. Se on pelastukseni!

Tässä nyt joitain mitä tulee mieleen, ei niitä kuitenkaan niin hirveän montaa ole mitä en voisi syödä mutta kyllä leikkaus on silti jättänyt omat rajoitteensa. Enkä sano, että se olisi yhtään huono juttu! Leikkauksen tarkoitushan on juuri se, että se rajoittaa syödyn ruoan määrää ja tiettyjä ruoka-aineita ei pieni vatsalaukku pysty enää käsittelemään niinkuin ennen, joka aiheuttaa juuri tällaisia ongelmia. Ennemmin sanoisin, että leikkaushan toimii kohdallani juuri niinkuin pitääkin! Ei haittaa minua yhtään, etten pysty enää ahmimaan jäätelöä tai grillimakkaraa litra/kilotolkulla! 😂

Myönnän, että JOSKUS, joskus jos on hyvää ruokaa tai olen vaikka ravintolassa syömässä niin harmittaa kun ei pysty santsaamaan tai syömään enempää vaikka tekisi kovasti mieli. Mutta sillä hetkellä pysähdyn miettimään, mitä se lisäannos ruokaa oikeasti hyödyttäisi muuten kuin, että saisin siitä hetkellisen henkisen mielihyvän/nautinnon? Silloin ymmärrän taas sen, että en voi käyttää ruokaa enää "nautintoaineena", mielihyvä tulee saada jostain muualta. Käsitän, että vatsalaukkuni on sillä hetkellä fyysisesti täynnä ja se riittää, en tarvitse enempää ruokaa vaikka mielihyväkeskus aivoissani himoitsisikin lisää. En ota ruokaa lisää, mutta voin syödä ehkä myöhemmin uuden annoksen. Tätä tapahtuu todella harvoin, sillä yleensä samaista ruokaa ei enää tee jostain syystä myöhemminkään mieli...
Mutta on tärkeää erottaa se ruoan himo ja todellisuus toisistaan. Lihoaminenhan johtuu juuri siitä, ettei tajua tai halua lopettaa syömistä vaikka vatsalaukku olisikin jo täynnä. Ruoka on niin hyvää ja syömisestä tulee niin hyvä olo. Leikkauksen jälkeen ei pysty syömään suuria annoksia, on opittava nauttimaan siitä miniannoksesta ja tyydyttävä siihen. Psyykkisesti tämä on iso muutos ja vaatii prosessointia. Ruokailutottumukset muuttuvat kuitenkin niin radikaalisti leikkauksen myötä.

Mitään niin kutsuttua dumping- ilmiötä minulla ei ainakaan kovin usein esiinny. Ehkä joskus, jos olen syönyt liian nopeasti tai liikaa tai sopimatonta ruokaa niin olo on tunnin ajan todella hirveä. Oksettaa, vatsaa kivistää, sydän hakkaa, olo on raskas ja kaikinpuolin erittäin epämiellyttävä. Siinähän sitä kärsii sitten ja tietää mokanneensa! 😄
Ehkä taas seuraavalla kerralla muistais toimia toisin.

Ainoa haittapuoli leikkauksessa on, että sain ikuiseksi vaivakseni inhottavan närästyksen. Valitettavasti näin vaan joskus käy. Ei kaikille mutta joillekkin. Ennen leikkausta kärsin närästyksestä ajoittain silloin tällöin mutta siihen auttoi ihan perus rennie ja ongelma oli taas pitkäksi aikaa hoidettu. Leikkauksen jälkeen en ole pystynyt päivääkään elämään ilman kunnollista närästyslääkettä ja joskus vielä sen lisäksikin joudun turvautumaan lisälääkkeisiin. Onhan se todella veemäinen sairaus, mutta se oli minun kohdallani leikkauksen hinta.

Kirurgi on suositellut jatkoleikkausta sleeven muuntamista ohitukseksi närästysvaivan takia. Hänen mukaansa närästys saattaisi korjautua sillä mutta epäilen sen auttavan yhtään mitään. Pelkään, että päinvastoin saattaisi vaan pahentaa ehkä ongelmaa.
Tottakai lääkäri varmasti tietää paremmin mutta kaiken läpikäydyn jälkeen tämän leikkauksen osalta en haluaisi toista kertaa enää.

Mutta kaikenkaikkiaan sanoisin, että leikkaus pelasti minut monelta tulevalta sairaudelta ja harmilta. Se on auttanut minua laihtumaan todella hyvin ja olen erittäin tyytyväinen, että hakeuduin leikkaukseen. Sain elämäniloni ja itsevarmuuteni, naiseuteni takaisin. Voin aidosti olla ylpeä itsestäni ja kehoni tuntuu niin paljon terveemmältä kuin koskaan aijemmin! Paranin uniapneasta ja nukun paljon paremmin, hormonihäiriö PCOS lievittyi niin että raskauduin joka ei aijemmin ollut mitenkään mahdollista. Aijemmin loukattu ja vaurioitunut polveni ei enää särje ja kipeydy niin herkästi, jaksan liikkua ja nykyään nautin terveemmästä elämästäni! 😇

Suosittelen ehdottomasti leikkausta vaihtoehdoksi niille, jotka kamppailevat tuskaisessa oravanpyörässä lihavuutensa kanssa eikä mitkään muut keinot auta laihtumiseen.

Se on pitkä ja kivinen tie
mutta kannattaa!!
💝

Kuulumisia

Leikkauksesta pian 9 kuukautta.

Paino on muutaman kilon noussut, onhan se odotettavaakin tässä tilanteessa mutta tuntuu, että asiaan on hyvin vaikea suhtautua. Juuri kun olin jotenkuten alkanut olemaan itseeni tyytyväinen ulkoisesti niin nyt alankin taas pyöristymään. Tottakai raskaudessa se nyt on väistämätöntä, mutta joku pään sisäinen juttu tässä ei nyt oikein toimi. 

Painoa ei ole vielä tullut kuin 3 kiloa, joista varmasti suurin osa pelkkiä nesteitä. Olen potenut voimakasta raskauspahoinvointia jo reilu 3 viikkoa eikä ruoka ole pahemmin maistunut. Silti, näen itseni peilistä jo aivan älyttömän kokoisena. Ihankuin olisin yhtä iso kuin painavimmillani olin... tai jopa isompikin. Jotenkin peilikuvani on vain muuttunut vaikka ulkoisesti raskautta ei voi vielä edes huomata. En ymmärrä mikä mua vaivaa. Vaikka miten hyvin asian tiedostankin, että painonnousu on tässä tilanteessa normaalia ja luonnollista koen silti hyvin huonoa omaatuntoa asiasta. Ihan niinkuin koko laihdutusleikkaus olisi ollut täysin hyödytön, ihankuin olisin menettänyt mahdollisuuteni laihtumisen suhteen. Tunteet ovat erittäin ristiriitaiset ja siksi tätä muutosta on varmaan niin hankala sulattaakkin. 

Tiedän, ettei raskauden aikana saa laihduttaa mutta silti pyrin vähän jarruttamaan painonnousua, eihän se saa mahdottomasti noustakkaan. Syömisissä pitää olla tarkkana ja pyrin joka päivä liikkumaan noin 30-60 min vähintään. Pahoinvointi rajoittaa jonkin verran ruokailua mutta yritän vaikka väkisin saada syötyä jotain 2-3 tunnin välein ja juomaan riittävästi nesteitä. Ravintoni on tällähetkellä melko yksipuolista mutta tässä tilanteessa on varmasti parempi, että saan edes jotain syötyä päivän aikana. Lapsikin tarvitsee jo osansa ja senkin energiasta on pidettävä huolta.

Toivottavasti en saisi ainakaan hirveesti ylimääräisiä kiloja tämän raskauden aikana ja pystyisin jatkamaan laihdutusta sitten kun tämä vauva on syntynyt. 

Mutta jos tätä lihavuusleikkaus asiaa ei oteta huomioon niin meille kuuluu tällähetkellä oikein hyvää. Olen nyt raskausviikolla 10, vauva on kasvanut kovasti ja liikkuukin jo. Hän on jo 2,5cm kokoinen ja täysin ihmisen näköinenkin! Ihmeellistä miten pienestä me lähdemme! 😍

Muutama viikko takaperin tilanne oli vakavempi. Raskausviikolla viisi aloin vuotamaan ja verta tuli välillä todella rajusti ihan klimppien kera. Lääkäri kirjoitti sairaslomaa, en saanut nostaa mitään raskasta, uhkaavan keskenmenon vaara oli olemassa. Vuotoa kesti melkein 3 viikkoa kunnes lakkasi. Kohdussani kasvava pieni ihme osoittikin olevansa hyvin taistelutahtoinen ja sitkeä, koska ei antanut periksi rankoistakaan vuodoista huolimatta. Viime kuukausi on ollut henkisesti kovin raskas monellakin tapaa. Pelko keskenmenosta ollut läsnä ihan joka hetki. Vaikka nyt asiat näyttääkin paremmalta, en uskalla vieläkään iloita tai luottaa raskauteen täysin. 

Pian ensimmäinen raskauskolmannes on ylitetty ja vaikka sen sanotaankin olevan se "kriittinen raja", jolloin keskenmenojen riski pienenee niin luulen, etten pääse pelostani vielä pitkään aikaan. En voi kuin toivoa, että tämä pieni elämänalku saisi kasvaa sisälläni turvallisesti loppuun saakka. Syntyisi terveenä ja onnellisena tähän maailmaan. 💝

Elämäni tärkein viiva!

Sleeve-leikkauksesta tulee pian 8kk, painoa pudonnut nyt 24,3kg.

(ennen leikkausta -19kg)

Yhteensä siis 43,4kg pudonnut!

Painan tällähetkellä 94,8kg.

Ylipainoa vielä on mutta lähestyn kokoajan tervettä tavoitepainoani, hitaasti mutta varmasti! 😊

Tai no, 

en tiedä kuinka pitkään tässä enää laihdutaan koska tein muutama päivä sitten elämäni ensimäisen positiivisen raskaustestin!! 😍😍😍😍

En ole tähän blogiin asiasta paljoa kertonut, mutta olemme yrittäneet lasta jo monia vuosia ennen leikkausta. Kävimme rankoissa lapsettomuushoidoissa eivätkä ne koskaan tuottaneet tulosta.

Pettymys ja henkinen tuska oli silloin valtavan suurta. Kaiken lisäksi sain tietää sairastavani eräänlaista hormonihäiriötä (PCOS), jonka takia raskautuminen on entistä vaikeampaa.

Runsas, sairaalloinen ylipainoni oli tietenkin yksi niistä syistä miksi raskaus ei onnistunut silloin. Kävin yksityisellä lapsettomuushoidoissa kun liian korkean BMI:ni vuoksi en päässyt julkisen puolen hoitoihin. Lääkäreiden antama ennuste raskautumiseen oli silloin erittäin huono.

Syy, miksi hakeuduin lihavuusleikkaukseen oli ennenkaikkea raskautuminen. PCOS vaikeuttaa huomattavasti myös laihtumista, enkä olisi luultavasti koskaan pystynyt laihduttamaan näin paljoa omin voimin. Hain apua lihavuusleikkauksesta.

Leikkauksen jälkeen ei saisi ensimäiseen vuoteen raskautua, koska elimistö vaatii aikansa parantuakseen niin suuresta leikkauksesta. Elämäntapamuutos on sen jälkeen myös todella valtava, että kyllä se aikaa vaan vaatii.  Ensimäisen vuoden aikana leikkauksesta tapahtuu kaikista radikaalein laihtuminen, kunnes se hidastuu tai jopa pysähtyy. Sikiölle ei välttämättä riitä tarpeeksi ravinto-aineita ja siksi liian aikaiseen raskautumiseen liittyy myös tiettyjä riskejä. Esimerkiksi vakavat puutostilat tärkeissä vitamiineissa ja hivenaineissa joko minulla tai vauvalla tai molemmilla.

Tottakai tiesin ja ymmärsin asian vakavuuden ja päätimmekin mieheni kanssa, että nyt pidetään vähintään se vuoden tauko yrittämisestä. Tämä raskaus olikin "puolivahinko". Epäsäännöllisen kuukautiskiertoni takia tiedän, etten voi koskaan luotettavasti laskea ns. "varmoja päiviä". Mutta koska kiertoni oli alkanut pikkuhiljaa tasaantumaan, pystyin jo suurinpiirtein tietämään ovulaation ajankohdan... paitsi nyt, kun se tulikin kolme päivää myöhemmin..

Yllätys oli todella suuri,
enkä pysty vieläkään käsittämään tätä todeksi. 💖


Soitin eilen sleeve-leikkauksen tehneelle kirurgille asiasta. Jännitin hieman hänen reaktiotaan, koska on ollut monesti puhetta siitä, että ehkäisystä on pidettävä huoli. Lääkäri tiesi jo ennen leikkausta, että olemme yrittäneet lasta jo pitkään ja sitä suuremmalla syyllä hän kielsi yrittämästä ennenkuin siihen saadaan lupa. Ajattelin ettei hän ainakaan kovin riemusta pomppisi tämän kuullessaan. Vaan toisin kävi, kirurgi oli todella iloinen ja onnitteli kovasti! Sanoi, ettei ole mitään estettä leikkauksen osalta ainakaan viedä raskaus loppuun asti. Vitamiini arvoja seurataan nyt tiehämmin puutostilojen varalta mutta muuten ei ole mitään! HUH! Kyllä helpotti kuulla!😄

Tämmöstä tänään, elämä muuttui yhdessä hetkessä taas aika paljon.
Kumpa kaikki menisi hyvin nyt loppuun asti! 💝😇