UPEA SAAVUTUS

Kyllä nyt on postauksen paikka!

En edes muista millon, ehkä 10 vuotta sitten....

PAINOIN ALLE 100KG!!

Nyt on se suuri hetki koittanut, jota en uskonut koskaan tapahtuvan.

Aamupaino tänään 99.4kg!!!

Olen aivan ihmeissäni! Vaikea edes uskoa tätä! Niin monta kertaa, niin monta vuotta, olen yrittänyt, epäonnistunut, luovuttanut ja taas yrittänyt.. NYT se on vihdoin todellista! Olen todella ylpeä itsestäni, tätä tunnetta on vaikea edes kuvailla! 🙈 

Olen sanaton. Uskomatonta! 

Olin niin varma etten pääsisi koskaan alle sadan kilon, jopa tän leikkauksen jälkeenkin on ollut usko välillä todella koetuksella laihtumisen suhteen mutta kyllä, nyt se on totta! 

Olen laihduttanut nyt kaikenkaikkiaan -39kg! 

Ennen leikkausta sain kahden vuoden aikana, sisältäen leikkausta edeltävän ENE:n -19kg,

ja nyt leikkuun jälkeen (5kk 3viikkoa) -20kg!

HUHHUH mikä määrä! 🙀

Katselin eilen vanhoja valokuvia itsestäni, jolloin olin paljon painavempi ja osa kuvista oli aikaa kun olin lihavimmillani... Vaikken peilistä eroa entiseen huomaakkaan niin kuvista kyllä. Nuo muistot aiheutti minulle ihan suunnatonta häpeää mutta myös jollain tavalla sääliä. Säälin itseäni kuinka olin päästänyt itseni tuollaiseen kuntoon, ulkokuorestani näkyi kilometrien päähän, etten voinut kovin hyvin...

Silloin minua suututti todella paljon muiden ihmisten vihjailut, huomautukset ja kaikenmaailman neuvot laihdutuksesta sekä oikeanlaisesta ruokavaliosta, ihan niinkuin en itse asiaa tiedostaisi ollenkaan tai tietäisi ravinnosta ylipäätään mitään. Väitän tietäväni enemmän terveellisestä ruokavaliosta kuin yksikään kaverini tai perheenjäseneni yhteensä! Eihän se silloin tietenkään vaikuttanut siltä, koska olin niin isokokoinen mutta tietäisipä vaan miten paljon olen lukenut terveellisestä ravinnosta ja erilaisista dieeteistä ym. Ja kuinka monesti olen yrittänyt laihduttaa. Voisi melkein sanoa, että lähes koko elämäni on ollut yhtä laihduttamista. 

Läheiseni olivat kai aidosti huolissaan minusta ja terveydestäni. Vaikka osa oli niitä, jotka halusivat vain kustannuksellani pönkittää omaa egoaan ja tuntea ylemmyyden tunnetta, tuntea olevansa niin täydellisyyden huippu. Minä olin heille vain esimerkki ja malli siitä millaiseksi he eivät ikinä itseään päästäisi. Minä olin heidän silmissään luuseri, ällöttävä ja rasvaisia ruokia mässäilevä, sohvalla makaava läski. Tyhmäkin vielä kaikenlisäksi kun ei tiedä miten syödä terveellisesti.

Joidenkin ihmisten katseestakin jo pystyi näkemään heidän ajatuksensa minusta. 

Tiedän, ettei minun tarvitse, enkä jaksaisikaan selitellä tai puolustella elämäntapaani kenellekkään. Mutta ainakin omalta osaltani tiedän, ettei lihavuus aina synny vain omista vääristä ruokavalinnoista tai liikkumattomuudesta. Usein lihavuuden taustalla on jokin syy/sairaus. Minulla se on hormonihäiriöni, parantumaton sairauteni, joka oli hyvää vauhtia tuhoamassa minut ja unelmani. 

Aina se ei vaan ole niin yksinkertaista kuin monet kuvittelevat. 

Monien ihmisten loukkaavat kommentit ja kohtelu jättivät minuun syviä haavoja, enkä koskaan unohda sitä millaista oli olla ihmisten pilkan kohde lihavuuteni takia. 

Nyt tämän laihtumisen myötä koen, että olen jollain tavalla tullut näkyvämmäksi. Kaventumiseni on kerännyt paljon huomiota ja positiivisia kommentteja, ihmettelyä ja ihailua. Tuntuuhan se kieltämättä hyvälle mutta toisinaan se myös ahdistaa. Laihtumistani vahditaan/tarkkaillaan, pudotettuja kilomääriä kysellään usein ja jopa syömisiäni tutkitaan tarkasti. Minua katsotaan arvostelevasti päästä varpaisiin olenko yhtään viimenäkemästä kaventunut ja kysellään vaatekokoa. Se luo kieltämättä paineita joskus hyvinkin paljon. Monet ihmiset ovat niin pinnallisia, että oikein ällöttää! 

Eihän tämä matka mikään helppo ole ollut mutta en sitä odottanutkaan. En kuitenkaan ajatellut joutuvani kärsimään näin paljon leikkauksen aiheuttamista vaivoista (kuten esim. närästyksestä), ja se on tullut hieman yllätyksenä. Silti, ilman tätä Sleeve-leikkausta en olisi tätä hetkeä luultavasti koskaan päässyt kokemaan. Leikkaus on auttanut minua todella paljon ja uskon, että se oli minulle juuri oikea ratkaisu. Se oli minun pelastukseni, mahdollisuuteni saavuttaa tärkeimmän haaveeni tulevaisuudessa, että saisimme lapsen/lapsia. 

Omaan painotavoitteeseeni on vielä matkaa, mutta uskon nyt, että pystyn siihen ja vielä joskus näen sen lukeman puntarilla. 70-75kg olisi normaalipainoni. Tottakai olisi upeaa päästä siihen lukemaan mutta itse olisin oikein tyytyväinen jos painaisin 80kg ja siihen ainakin kovasti pyrin. 

Jokatapauksessa, tänään on minun suuri päiväni ja voin todella olla ylpeä itsestäni!

Minä onnistuin, minä todella tein sen! 😇💪

It's hard to be a sleeveleikattu...

Ei oo helppoa ei. 

Painoa pudonnut nyt noin 15kg, painan tällähetkellä 104,4kg. En ole jaksanut liikkua pitkään aikaan, mitä nyt pihaa kolannut pari kertaa.. enkä ole paljoa piitannut syömisistäkään. Todella huono omatunto painanut mieltä jo pitkän aikaa kun ei vaan saa itseään liikkeelle. Hyödyntäis edes tän leikkauksen nyt vielä kun se on mahdollista. Ensimäisen vuoden jälkeen laihtuminen yleensä tyssää, joten nyt jos koskaan pitäisi riepotella itteään niskasta ja tehdä kaikkensa tän laihtumisen eteen. 

Paljon on toki tekosyitä mutta mulla toi yötyö verottaa kyllä todella paljon. Ei vaan  yksinkertaisesti jaksa. Keho huutaa lepoa ja unta pitkien yövuoroputkien jälkeen. Kaikki ne 2-3 vapaata menee pääosin nukkumiseen ja arkiasioiden hoitamiseen. Yövuoron päätteeksi oon jo niin väsyksissä, etten jaksa polkea kuntopyörää, aivot käy kuitenkin vielä kierroksilla työasioista pitkälle aamupäivään ja meenkin nukkumaan usein vasta 10-11 aikaan, aijemmin en saa unta. Sitten pitäisi saada nukuttua vähintään 6-7 tuntia, illalla kaikki aika menee taas töihin valmistautumiseen. Ei vaan kertakaikkiaan pysty repimään itteään yhtään enempää, mutta silti huono omatunto painaa. Menee kaikki leikkauksen hyödyt multa ihan ohi..

En tiedä, tuntuu, etten edes loppujenlopuksi paljoa pysty itse painon putoamiseen vaikuttamaankaan, se putoaa todella hitaasti jos ollenkaan liikuin sitten tai en. Syömisilläkään ei näytä olevan juuri mitään vaikutusta vaikka "paastoaisin" muutaman päivän niin siltikään ei muutosta tapahdu mihinkään suuntaan. On tää sitten vaikeeta!

Kirurgilta sain käskyn mennä vatsalaukun tähystykseen tän jatkuvan närästyksen takia. Mun ehtona lihavuusleikkaukselle oli se, ettei mua tähystetä... muuten en olis koko leikkaukseen edes haukeutunut. Pelkään sitä toimenpidettä niin sairaasti... ja nyt se on edessä kumminkin. Täälläpäin oli tähystystoimenpiteet lopetettu juuri puoltavuotta aijemmin kun mut leikattiin. Nykyään täällä tehdään tähystys leikkaukseen tulevalle vain, jos olisi epäilystä esim. helikobakteerista tms. Pääsin pälkähästä silloin, mutta nyt joudun kohtaamaan mun pahimman pelkoni jokatapauksessa.

Tähystys on ensi viikolla. Oon yrittänyt vaan olla ajattelematta sitä mahdollisimman paljon. Eniten pelottaa se itse toimenpide, mulla on niin herkkä oksennusrefleksi ja alan hyperventiloimaan tosi herkästi muutenkin. Pelkään, että menen paniikkiin ja se tunne, että tukehtuis siihen letkuun on kammottava jo ajatuksenakin. 

Tiedän, ettei rauhoittavaa esilääkitystä saa ainakaan täällä kovinkaan helpolla ja en jaksa alkaa vaatimaan, joten vetäsen parit opamoxit naamariin jo kotona, että pystyn edes menemään siihen toimenpiteeseen. 

Pelottaa myös ne tulokset... toisaalta olisi hyvä jos närästykselle löytyisi joku järkevä selitys tai syy johon vain saisi jonkun lääkkeen ja sitten vaiva paranisi. Jos selvää syytä ei löydy niin onhan se toisaalta hyvä, että tietää kaiken olevan tuolla sisäelimissä kunnossa mutta silloin saisi pelätä että paraneeko tämä närästys ollenkaan.

Kirurgi puhui myös, että jos tämä ei ala pikkuhiljaa itsellään paranemaan ensimäisen vuoden aikana leikkauksesta niin saatetaan harkita jopa sleeve leikkauksen muuttamista ohitusleikkaukseksi, koska hänen mukaansa ohitusleikkaus poistaisi närästyksen. Ohitusleikkaus on  paljon riskialttiimpi operaatio ja komplikaatioita voi tulla vielä vuosienkin päästä. Lisäksi suolitukosriski on suurempi ja ohituksesta seuraa vakavemmat imeytymishäiriöt kuin sleevessä. Sitäpaitsi, ihan yhtälailla ohitusleikatutkin potevat närästystä siinä missä sleeve leikatutkin, ei se ole välttämättä mikään ratkaisu tähän ongelmaan.

Vaikka tilanteeni on vaikea, en halua enää yhtäkään leikkausta. Tästäkin toipuminen vienyt todella kauan, on ollut paljon mutkia ja vaikeuksia matkassa joten ei... minulle ei tehdä enää yhtäkään operaatiota! Tiedän, ettei närästyslääkkeitäkään saisi syödä loputtomiin niiden aiheuttaman mahasyöpäriskin ja imeytymishäiriöiden vuoksi, mutta siitä olen varma etten ohitukseen koskaan tule suostumaan. Mielummin lääkkeet kuin leikkaus. On ollut jo ihan riittävästi murhetta tässäkin leikkauksessa.

Onneksi olen nyt jo jonkin aikaa pärjännyt yhdellä 40mg somacilla, kun aijemmin sai vedellä välillä kourallisen närästyslääkkeitä nassuun ja siltikin kurkkua poltteli. Siltikään en ole pystynyt vielä vuorokauttakaan olemaan ilman somacia leikkauksen jälkeen ja siitä onkin jo reilu 4kk. Olen kuitenkin tyytyväinen että pärjään jo edes yhdellä tabletilla, ehkä jotakin, edes pientä "parannusta" olisi tapahtunut?

Noh, toivottavasti selviän siitä tähystyksestä ja ettei se olisi ihan niin paha kuin mitä päässäni kuvittelen. Pyrin vain keskittymään nenän kautta hengittämiseen ja koitan ajatella jotakin rentouttavaa. Uskon, että tämän kokemuksen jälkeen 

olen taas jollakinlailla entistäkin vahvempi!  💪

3 Kuukautta leikkuusta

Liikunnan avulla painoni on pysynyt laskusuuntaisena, 

-11,4kg pudonnut leikkuun jälkeen. 😊

Tänään vilahti taas uusi numero puntarissa, jota en ole nähnyt vuosiin nimittäin 

107,7 kg! Ei vaan voi olla kuin tyytyväinen.

Olen orjallisesti noudattanut itse itselleni asetettua tavoitetta, eli kuntopyöräillä vähintään kahdesti viikossa tunnin ajan. Tänään korvasin 15minuuttia pyöräilystä crosstreinerilla, se on kyllä älyttömän tehokasta liikuntaa jossa koko kroppa tekee työtä. Kyllä on olokin taas sen mukanen, että jotain on tehty.. jalatkin aivan tärisi kun hyppäsin crosstreinerin päältä pois 💪😅

Oma pieni haaveeni ja tavoitteeni olisi mahtua ensi kesällä johonkin 

ihanaan, nättiin mekkoon, jonka pukisin siskoni häihin. 😉

En ole (sattuneesta syystä) koskaan, siis koskaan ollut mikään mekko ihminen, mutta kaikkea se laihtuminen vaan näköjään saa aikaan. Ihankuin naiseuteni olisi pikkuhiljaa heräämässä vuosien talviuniltaan! 😂

12 viikkoa leikkauksesta

Painoa pudonnut -10,3kg. Olen enää reilu 8kg päässä kaksinumeroisesta luvusta!!!! 😍

Kuukauden kestäneen jumin jälkeen paino lähti taas laskuun. Olen lisännyt hieman liikuntaa jolla voisin vähän boostata aineenvaihduntaa, tavoitteenani on kuntopyöräillä kahdesti viikossa tunnin ajan. En ole koskaan ollut mikään liikuja-tyyppi mutta jostainhan se pitää aloittaa. Töissä tulee kyllä kävelyä paljon mutta olen todennut ettei se enää vaan riitä painon putoamiseksi, kroppani tarvitsee myös hikiliikuntaa. Silloin tällöin käyn mieheni kanssa myös sauvakävelyllä. Ostin loppukesästä uudet sauvat joissa on 6kg jousivastus, tehostaa kyllä todella hyvin kävelyä! 

Närästys vaivaa on edelleen. Kahvia en ole juonut 4 viikkoon, se on ainakin yksi niistä jotka aiheuttaa mielettömän närästyksen. Silti sitä tekee jatkuvasti kauheasti mieli ja välillä ollut ihan hilkulla etten olisi kupillista juonut mutta toistaiseksi olen pystynyt pidättäytymään. Korvaan kahvini erilaisilla vitamiinivesillä joita on nyt markkinoilla hirveät määrät erilaisia, jotkut niistä sisältävät myös kofeiinia.

Muuten olo on ollut hyvä. Mitä nyt ajoittain masentaa kovastikkin mutta sekin saattaa johtua vain näistä toinen toistaan harmaammista päivistä ja raskaista, pitkistä yövuoroputkista, väsymyksestä ja vapaa-ajan puutteesta. Kuukautiset taas reilu viikon myöhässä, että jotenkin sekaisin tuo hormonitoimintakin tuntuu olevan. 

Tän kuun lopussa olis taas verikokeet, joista katsotaan ettei ole kehittynyt mitään puutostiloja leikkauksen myötä. En muista läheskään päivittäin syödä edes noita määrättyjä vitamiini tai kalsium tabletteja... Sitten on ravitsemusterapeutin ensimmäinen kontrolli, siis ensi kuussa vasta! Samalla on myös fysioterapeutin kontrolliaika, en kyllä tiedä miksi... kai se neuvoo liikunnasta jotakin..

Mutta eipä tässä sen ihmeempiä, ihanaa kun on joulu tulossa! Olen uppoutunut lempi harrastukseni pariin sillä jouluksi voi leipoa vaikka mitä! 😁

10 viikkoa leikkauksesta

Olo on aikalailla normalisoitunut leikkauksesta. 

Uuteen elämään alkaa pikkuhiljaa tottumaan vaikka ongelmiakin vielä on. Närästys ei vaan tahdo jättää rauhaan, saattaa välillä olla viisikin päivää ihan hyvä olo kunnes närästys alkaa taas kunnolla vaivaamaan. Paino ollut jumissa jo neljättä viikkoa. Tiedän kyllä, vaikken kaloreita tai proteiinien määriä laskekkaan etten saa niitä tarpeeksi päivän aikana ja siinä varmasti suurin syy miksi paino junnaa. Pitäisi syödä enemmän. Juominen jää myös usein liian vähälle. Hikiliikuntaa pitäisi harrastaa mutta ei vaan tahdo keretä. Olen hoito-alalla ja teen pelkkiä yövuoroja aina 

noin 5-7 yötä peräkkäin. Vapailla ensimmäiset päivät menee ihan palautuessa ja suurimmalti osin nukkuessa, asioiden hoitamisessa, siivouksissa ym. arkisissa jutuissa, joita ei yövuoroputken aikana kerkeä tekemään... 

Sitten iskee totaalinen laiskuus, ei vaan jaksa liikkua. Töissä kävelyä tulee kyllä paljon mutta välillä olisi hyvä saada kunnon hikiliikuntaakin harrastettua.

Närästystä lukuunottamatta olo on ihan niinkuin ennenkin. Suurin helpotus on ollut se, ettei ruokaa tee erityisesti mieli eikä myöskään makeaa. Ruoka ei houkuttele enää samalla tavalla kuin ennen ja siksi on helpompi tehdä järkevämpiä päätöksiä syömisten suhteen. 👍

Mielen harmautta

Onkohan minuun iskenyt perinteinen syysmasennus vai johtuuko tämä alakuloisuus leikkauksen tuomista muutoksista? En tiedä, mutta jo toista viikkoa mieli ollut maassa. Mikään ei kiinnosta, ei tuota iloa, ei nautintoa.. ei yhtään mitään. Mieli on niin harmaa. Haluan olla vaan yksin. En tiedä onko kenties hormonitoimintani niin sekaisin laihtumisen ja leikkauksen myötä, että sekin vaikuttaa tähän kaikkeen...?

Viimeiset viisi päivää on mennyt hyvin närästyksen suhteen, olo on ollut oikeastaan aika normaali. Nyt sitten näköjään taas huonompi päivä vuorostaan. Rintalastan alla tuntuu taas melko voimakasta pistoa silloin tällöin, vatsa ollut sekaisin ja kipeä. Sekin vetää mielen alakuloiseksi kun olo on jatkuvasti niin kovin vaihteleva.

Huomaan myös stressaavani painosta. Jumitettu on nyt jo kolmatta viikkoa eikä liikunnallakaan mitään vaikutusta. Vaikka aijemmassa postauksessani sanoinkin olevani tyytyväinen hitaaseen painon laskuun niin olisi se nyt silti kiva nähdä edes JOTAIN tulosta kolmen viikon aikana. Pääsenköhän koskaan kaksinumeroisiin lukuihin edes. Itse olisin tyytyväinen jos painaisin 80kg. Olisinhan silloinkin vielä lievästi ylipainoinen mutta se riittäisi minulle. 

Jaahas, kai se on töihin taas tästä lähdettävä. Oli vain pakottava tarve tulla hetkeksi purkaa ajatuksia tänne.. 

Muutoksia

Lueskelin aikaisempia tekstejäni ja huomasin kuinka vaihteleva oloni on ollut leikkuun jälkeen. On tullut erilaisia oireita ja tuntemuksia, sitten ne on helpottaneet/loppuneet ja tullut uusia taas tilalle.

Nyttenkin, se närästys josta viime postauksessani kerroin on helpottanut aika paljon kun jätin kahvin pois. Olo on ollut oikeastaan ihan hyvä nyt sen asian tiimoilta, käytänhän toki vielä somacia mutta nyt se yksi tabletti on riittänyt. Tästä huolimatta tunnen ajoittain tuossa rintalastan alla keskellä suht kovaa pistelyä ja kipu ei näköjään riipu siitä olenko syönyt vai en. Välillä voi olla päivä tai parikin ettei kipua tunnu, toisina päivinä taas sitä on enempi. En oikein tiedä mitä se on, toivottavasti menisi ohi niinkuin nuo kaikki muutkin aikasemmat vaivat ja tuntemukset.

Painoa on nyt 9 viikon aikana lähtenyt noin 9,5kg. Missään muussa en sitä huomaa kuin vaatteissa ja tuntuu että nekin huijaa. Ei vain millään tahdo uskoa, että entinen 54-56 koko on vaihtunut 46-48 kokoon! En edes muista sitä aikaa kun vaatekokoni alkoi nelosella. Jotenkin olen kokoajan ihan varma että kyseinen koko olisi mahtunut päälleni jo aijemminkin, en vain ole kokeillut tai että tietyt vaatemerkit on suunniteltu isommille joten en oikeasti ole laihtunut... Jokin minussa silti hyvin hiljaisesti muistuttaa, että koon 46 paita ei olisi päälleni mahtunut vielä muutama kuukausi sitten ja tiedän sisimmissäni sen olevan totta. Miten sitä onkaan niin hiton vaikeaa uskoa?!?!?

Tänäänkin.
Löysin kaupasta kivan paidan ja päätin lähteä sovittamaan sitä. Ajattelin "repästä" ja kokeilla sitten vaikka vaan itseni kiusaksi kokoa 48, olin varma ettei se mahtuisi, joten otin mukaan myös koon 50 vaikka sekin tuntui ihan liian pieneltä. Sovitin ensin kokoa 48 ja se oli minulle selvästi liian iso! En ollut uskoa silmiäni. Hain astetta pienemmän, koon 46 paidan. Se oli sopiva vaikkakin hieman reilu sekin! Se oli todella mykistävä hetki. Vieläkään en pysty uskomaan. Olen ihan satavarma että sen paidan mitoitus on vaan normaalia reilumpi...
Samoin viime viikonloppuna, kun käytiin intersportissa. En ole siis vuosikausiin ostanut sieltä muuta kuin kenkiä, koska mikään vaate ei ole mahtunut päälleni. Kappas vaan kun viime reissulta lähti mukaan koon 48 toppahousut..... Siis toppahousut, joita olen oikeasti metsästänyt jo monia vuosia löytämättä yhtä ainuttakaan sopivaa edes nettikaupoista...
Huhhuh, kyllä ihan sanattomaksi
vetää...😳

8 Viikkoa

Painoa pudonnut nyt leikkausaamusta 8,5kg.

Hitaasti mutta varmasti 👍

Oikeastaan se on vain hyvä, että paino putoaa näin hitaasti. Ei vain siksi, että se on terveellisempää keholle vaan myös, koska psyyke pysyy paremmin mukana projektissa. Pystyy sopeutumaan paremmin henkisesti kehon ja ulkonäön muutoksiin. 

Ruokaa ei erityisesti tee mieli, sehän oli toki yksi leikkauksen tarkoituksistakin. Operaation aikana poistetaan myös suurin osa vatsalaukun seinämässä olevista nälkähormoneista, jotka aiheuttavat ruokahalua ja mielitekoja. Joten on ihan järkeenkäypää ettei ruokaa tee mieli. Tunnen vatsassani vain tyhjyyden tunteen aina välillä, kelloa kytäten tiedän milloin olisi hyvä taas syödä jotakin. Nälkätuntemusta vain on vaikea erottaa närästyksestä enkä oikein edes tiedä, tunnenko nälkää vai närästystä...
Syön edelleen 40mg:sta Somacia mutta ajoittain joudun turvautumaan jopa 80mg:een eikä aina tunnu helpottavan sekään. Tunnen kuinka vatsahapot porisee mahassa kuin kiehuva vesikattila ja rintalastan alla tuntuu välillä kovaa pistävää kipua. Syömisen jälkeen kipu yltyy ja olo on tosi tukala. Ruokasoodalla olen toistaiseksi saanut vatsan hieman rauhoitettua.
Ajattelin kokeeksi jättää kahvin pois jos syy närästykseen löytyisikin siitä ja tuntuu että olo on helpottunut parin päivän kahvittomuuden jälkeen
huomattavasti! 👍
Surullista vain, että suurena kahvin ystävänä se juoma taitaa tästä lähtien olla kiellettyjen listalla... 😔

Oireita aiheuttavia ruokia on esimerkiksi pasta, mutta riisi taas sopii ihan ok. Tulen todella täyteen ihan pienestäkin määrästä spagettia tai makaronia, lisäksi se tuntuu aiheuttavan jonkinlaista pientä dumping ilmiötäkin. Kummallista kyllä, ennen leikkausta en syönyt paljoa punaista lihaa, se tuntui jotenkin etovan, mutta nyt leikkuun jälkeen sitä tekee ajoittain mieli ja maistuu todella hyvältä. Ennen leikkausta join paljon maitoa ja käytin maitotuotteita runsaasti. Nyt leikkauksen jälkeen kaikki maitotuotteet paitsi juusto, maistuvat kamalalta jättäen suuhun hirveän maun. Ihan pakosta pitää yrittää juoda päivittäin vaikka edes vähän valion plus maitokaakaota, josta saisi kalsiumia ja proteiinia. Ajatella, ennen join kyseistä maitokaakaota litra tolkulla... Kananmunaa en ole hetkeen kokeillut, mutta sekin aiheutti aikaisemmin epämiellyttävän olon ja jonkinlaista kipuakin. Hiilihapolliset juomat tuntuvat epämiellyttäviltä mahassa mutta kyllä tuota sokeritonta energiajuomaa esimerkiksi pystyy vähän juomaan sillon tällön kunhan ensin ravistelee happoja pois. Viiniäkin on maisteltu, se tuntui käyvän päähän aika herkästi vaikken juonut kuin pienen tipan. 
Jonkin verran on makumuutoksia ruokien ja juomien suhteen tullut, mutta eniten harmittaa silti tuo kahvi.. 😕

Leikkaus tuo mukanaan kyllä kaikennäköistä. Se on suuri elämänmuutos johon liittyy paljon fyysisiä ja psyykkisiä juttuja, luopumista vanhoista tavoista ja uusien opettelua. Ei mikään helpoin tie todellakaan mutta uskon, että tähänkin pystyy kyllä sopeutumaan ajan kanssa.

Reilu 6 viikkoa leikkauksesta

Elämäni muuttuu, minä muutun. Niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. 

Elämäni on ollut toista kuukautta yhtä vastoinkäymistä. Leikkauksen jälkeinen elämä ei todellakaan ole ollut niin helppoa mitä ehkä monella muulla on ollut.

Koin hyvin voimakasta pahoinvointia heti leikkuun jälkeen, kärsin epätavallisen pitkään todella kovista leikkauskivuista ja sain järkyttävät vieroitusoireet tramalista niin, että meinas huonosti käydä. Lisäksi tämä kaikki on ollut ÄÄRETTÖMÄN raskasta henkisesti... ja pakko myöntää, että se on syönyt voimia aikalailla ihan kaikelta. En ole saanut edes nukuttua pitkiin aikoihin kunnollisia yöunia kun niin huolettaa ja pelottaa moni asia tässä 

"uudessa elämässäni". 

Ajoittain olen pettynyt itseeni, miksi menin sotkemaan elämäni leikkauksella, oliko tämä nyt oikeasti se mitä todella halusin? Olisinko ollut kuitenkin  onnellisempi ilman leikkausta? Olisinko pystynyt laihduttamaan sittenkin omin avuin? Välillä taas koen iloa ja onnea, että saan viimeinkin elämäni raiteilleen ja uusia mahdollisuuksia laihtumisen myötä. Odotan innolla tuloksia kun paino laskee ja hoikistun, kun päälleni mahtuu yhä vain pienemmän vaatteet, kun voin katsoa itseäni peilistä tyytyväisenä ulkonäkööni, häpeilemättä. Tunneskaalat ovat siis hyvin ääripäitä toisistaan. Näiden ajatuksien kanssa joudun ihan päivittäin painimaan tuoden mukanaan ahdistuneisuutta, pelkoa, surua mutta myös iloa, helpotusta ja toivoa. On hyvin vaikeaa selittää mitä kaikkea pään sisällä käy läpi. Tunteita ja ajatuksia on niin paljon. Liikaa.

Ulkoisesti en ole muuttunut vielä kovinkaan paljoa, josta olen kyllä hieman pettynyt... Pian 7 viikkoa kulunut ja painoa lähtenyt vaivaiset 7kg. Paino jumittaa jatkuvasti ja saattaa pysyä samassa lukemassa pitkäänkin. Mutta tottakai tuokin määrä tuntuu jo kehossa ja huomaan, ettei kävely satu jalkoihin enää niinkuin ennen. 

Lähestulkoon kaikkea pystyn syömään paitsi kananmuna on sellainen joka tökkii ja pahasti. Se aiheuttaa myös vatsakipua jostain syystä, oli se sitten missä muodossa tahansa. Makeaa ei pysty paljoa syömään eikä sitä tee edes mieli, niinkuin ei oikeastaan mitään ruokaakaan tee mieli. Sitä vain syö jotakin kun on pakko. Toisaaltahan tämä tilanne on ihanteellinen siinä mielessä, ettei ruoka tai ruoanhimo hallitse minua enää. Pystyn nyt oikeasti vaikuttamaan itse siihen mitä syön ja minkä verran. Se sellainen "kahle" ruokaan on katkennut ja olen vapaa houkutuksista ja mieliteoista. Se tuntuu kyllä kieltämättä todella hyvältä. Jonkin verran on tullut myös makumuutoksia. Kaikki entiset ruoat eivät maistu enää samalta, ei yhtä hyviltä kuin ennen. Janoa tunnen tuskin lainkaan. Jos jotakin oikein suolaista syö niin saattaa tuntua hieman janoa mutta ei muuten. Siksi minä kuljenkin aina vesipullo mukana, että muistaisin juoda. Nesteet meneekin itseasiassa hyvin alas, paitsi hiilihapolliset juomat ja alkoholi. Ne aiheuttavat ikävää kivistyksen tunnetta... 

Syömisten kanssa minulla vaan tuppaa edelleen olemaan ongelmana se nopeus. En vain millään tahdo oppia hitaasti syömään vaan tulee entiseen tahtiin vedeltyä ruokaa naamariin. Siitähän seuraa tietysti ilmakuplien puristuksiin jääminen, pulauttelua, kipua ja epämiellyttävää oloa vatsassa hetken aikaa. 

Ruoansulatus on hidastunut kamalasti ja vatsa toimii enää vain noin joka toinen päivä, kun ennen sain istua vessassa jopa 2-3 kertaa päivässä. Liian rasvaiset tai makeat ruoat tekevät helposti ripulin, joten niitä tulee välteltyä... myös siksi, että tekevät helposti niin äklön olon.

Aamuisin on nykyään vaikea saada mitään alas. Vaikka olen aina tottunut syömään aamupalaa niin enää se ei oikein tunnu onnistuvan. Saatan tuntea pahoinvointia ja minua etoo ajatuskin ruoasta. Vasta tuntien kuluttua voin harkita laittavani jotain suuhuni.

Olen pikkuhiljaa oppinut hahmottamaan silmällä miten paljon pystyn syömään ja osaan ottaa sen mukaisesti ruokaa lautaselle. En ole ekojen leikkauksen jälkeisten viikkojen jälkeen enää punninnut tai mitannut ruokamääriäni vaan syön sen minkä pystyn. Mitä vähemmän stressaan syömisistäni, sen parempi. Minusta tärkeintä on elää elämää niinkuin ennenkin, ruokailuhommat tulee siinä vierellä. Kyllä se pikkumasu ilmoittaa kun on syöty tarpeeksi. Näin sen mielestäni kuuluukin olla. 

Tässäpä näitä kuulumisia taas oli. Nyt kun olen pikkuhiljaa tramaleista vieroittautunut niin voisin jopa uskaltaa toivoa
parempia aikoja voinnilleni.👍

Voihan jumitus!

Uusi pieni massuni täyttää muutaman päivän päästä JO viiden kokonaisen viikon verran! Voi että miten aika menee äkkiä, välillä tuntuu ihankuin olisi vasta kotiutunut sairaalasta! 😳

En tiedä enää mikä kehoani vaivaa kun se ei nyt suostu luopumaan painosta grammaakaan, päinvastoin. 

Painoin pahimmillani 138kg syksyllä 2015. Leikkausaamuun mennessä eli kahden vuoden aikana sain ene-dietit mukaanlukien noin -19kg pois, painoin leikkausaamuna 119.1kg. 

Leikkuun jälkeen olen saanut VAAN -4kg pois, painoni on siis tällähetkellä 115.3kg ja tuon luvun alapuolelle en tahdo päästä sitten MITENKÄÄN. 

Vajaa viikko sitten paino jopa nousi 1,4kg kunnes taas laski tuohon 115kg paikkeille. 

Luulen, että kroppani on vaipunut jonkin sorttiseen "säästöliekkiin" tms. Hiilarit ovat pysytelleet jo toista kuukautta noin 50g /päivä, joten tankkasin yhden viikonlopun hiilareita niin paljon kuin pystyin. Ajattelin sen boostaavan laihtumistani, tuloksetta. Lisäksi olen pyrkinyt nostamaan kaloreita aijemman 800kcal sijaan noin 1200-1500kcal paikkeille, eli hieman "terveemmälle" tasolle, ei vaikutusta. Pyrin liikkumaan jos en nyt päivittäin niin kuitenkin muutamia kertoja viikossa teen noin 2-3km lenkkejä, juon 1-1,5 litraa päivässä. En vain tajua miksei mitään tapahdu. Proteiineistakin olen huolehtinut ja tarkistellut aika ajoin, että saan niitä noin 70-80g päivän aikana, välillä jopa enemmänkin. Mutta ei, jumissa ollaan ja lujaa! En vaan keksi enää mitään konstia tähän enkä jaksa edes yrittääkkään.

Antaa olla, putoo jos putoo, ei jaksa kiinnostaa! 😡

Ene-dieetti

Neljän viikon ENE-dieetti alkoi 24.7.2017.

Paino 124,4 kg.

Tavoitteena olisi 8-9% painonpudotus vielä ennen leikkausta, jotta maksan ympäriltä palaisi rasvaa mahdollisimman paljon. Näin leikkaus on turvallisempaa ja kirurgeilla parempi näkyvyys vatsan ympärillä. Minun kohdallani se tarkoittaa siis 7-9kg pudotusta. 

Nyt tänään, hieman reilu 4 viikon eneilyni on lopussa ja huomenna olisi itse leikkaus. Tähän mennessä olen saanut pois VAAN 5,2kg.. Painonlasku on ollut todella hidasta ja hankalaa. Olen noudattanut lähes täydellisesti ene-dieetin ohjeita, liikkunut paljon ja juonut vettä mutta EI niin EI. 

Mutta enkai minä tälläiseen leikkaukseen hakeutuisikaan jos laihduttaminen olisi helppoa??

Nojoo, minun kohdallani painon putoamiseen vaikutti tietysti reilu viikko sitten olleet hääni. Olin saanut kirurgiltani kyllä luvan syödä ja herkutella tärkeänä päivänä. Sehän nosti painoa tietty heti kahdella kilolla, jotka onneksi olen saanut sulatettua pois.

Nyt jännittää kovasti huominen. Pelottaa jos kirurgi päättääkin, etten pääse leikkaukseen kun paino ei ole laskenut riittävästi.. Leikkaushan voidaan nimittäin perua vielä leikkausaamunakin, jos vaadittua painonpudotusta ei ole saavutettu. 

Toivon todella, ettei tää kaikki nyt kosahda parin kilon takia vaikka toki ymmärrän heidän perusteet mutta silti! Se olisi jo liian suuri pettymys.. 

Laskin, että olen nyt kahden vuoden aikana tähän päivään mennessä saanut yhteensä 18,5kg pois. Tämänhetkinen paino 119,2kg.